Ikaalisten juuria

Usein vastaan, että sukuni on lähtöisin Kurusta tai Ruovedeltä. Lähes kaikkia sukujani tutkiessa olenkin saanut pysytellä Kurun, Ruoveden, Virtain ja Teiskon rippikirjoissa ym. materiaaleissa, mutta muuallekin olen kirkonkirjoja seuratessa päätynyt. Esimerkiksi Kurun Kantojärven torpan ensimmäisen torppariparin vanhin poika Ruoveden Tokosen Salmilla  vuonna 1801 syntynyt Johan Johaninpoika Hjelt (Kantojärvi) löysi puolisonsa Ikaalisista. Itse Ikaalisiin muutettuani ajattelin, että täällä ei oman perheeni ja toisen sukulaisperheen lisäksi ole muuta sukua, mutta sukututkimuksen myötä kotipaikkani on herättänyt uudenlaista mielenkiintoa ja innostanut tutkimaan myös sen asutusta ja elämää. Ikaalisten alueen tutkimisen mielekkyyttä on lisännyt  myös se, että Johanin äidin Juliana Matintyttären sukua on tullut Ikaalisten Röyhiöön ja äitini suvun puolelta isoisoisäni Mikko Rantasen äiti Maria Liisa Reetantytär tuli miehensä kuoltua ja lastensa jo perustettua omat perheet vaimoksi Ikaalisten Jylliin.

Johan ja Justiina Kantojärvi vihittiin heinäkuussa 1829 Kurussa. Kantojärven torppa oli tuolloin Kurun Petäjälammin kylän Paappasen talon torppa. Torpparinpoika ja Paappaselle piikomaan tullut Justiina tapasivat varmastikin tätä kautta työn merkeissä. Justina (Stina) Simontytär oli syntynyt 1798 Ikaalisten Juhtimäessä Peuraniemessä kahdeksan lapsiseen perheeseen. Justiinan vanhemmat olivat Simon Jaakobinpoika Hämeenkyrön Pahlon Pässäriltä ja Brita Samuelintytär Ikaalisten Sipsiöstä. Yhteinen koti oli kuitenkin Juhtimäen Peuraniemessä. Johanille ja Justiinalle syntyi 1830 poika Johan, joka myöhemmin jatkoi isänsä jalanjälkiä Kantojärvellä torpparina. Johanin ollessa 2-vuotias Justiina kuoli vain 34-vuotiaana.Kuolinsyyksi mainitaan rippikirjassa hengenahdistus.

Ikaalisten Juhtimäen maisemat tulivat minulle tutuiksi jo lapsena, kun vanhempieni ja setieni perheiden kanssa ajelimme useina kesinä siitä ohi Luhalahteen ja Sipsiöön sukulaisperheen luo heinätöihin. Vieläkin tuota tietä ajaessa muistelen niitä kesäpäiviä, jolloin me lapset paljain jaloin juoksimme pitkin Luhalahden teitä vieden miehille pellolle kahvikoria tai  uimme Kyrösjärven kirkkaassa vedessä. Sukututkimuksen myötä nuo maisemat saavat muisteluiden sijaan minut myös uteliaaksi. Niillä seuduilla on kasvanut ja varttunut isoäitini kuuden sukupolven takaa. Justiina Simontyttären ja Ikaalisiin tulleiden sukulaisten kautta paikat nykyisellä kotipaikallani ovat saaneet uuden merkityksen. Täällä vietettyjen vuosien ja näiden sukulaisten ansiosta omat jalkani ja täällä syntyneiden lasteni juuret ovat vahvemmin Ikaalistenkin maaperässä, vaikka usein huomaan kysyjille vastaavani, että en ole täältä kotoisin. Lapseni kuitenkin ovat, vaikka juuria kauemmaksikin riittää.

Sukututkimus vie mukanaan

Aloitin sukututkimuksen tosissani muutamia vuosia sitten, mutta kiinnostus sukujeni historiaan heräsi jo paljon aiemmin ja sen ansiosta arkistoissani lojui valokuvia ja papereita suvun ihmisistä ja tarinoista. Kiinnostuksen heräämisestä saan kiittää edesmenneitä sukulaistätejä Saimia ja Aunea. Saimi oli koonnut tiedot niistä sukupolvista, jotka asuttivat yhtä suvun taloa kuuden sukupolven ajan ja Aunelta sain jo nuorena hänen ottamiaan valokuvia suvun elämästä 1900-luvun alkupuolelta sekä päiväkirjoja, joita hän oli kirjoittanut viettäessään helsinkiläistyttönä kesiä maaseudun rauhassa Antto- enonsa perheen luona Kurussa Pohjois-Hämeessä.

Sukututkimus alkoi tästä isäni suvusta ja pysyi alkuun niissä ihmisissä, jotka tuota Kantojärven torppaa ja sittemmin itsellistä tilaa asuttivat. Sukulaisia haastattelemalla, kirkonkirjoja tutkimalla ja muilta alueen sukututkijoilta kyselemällä pääsin eteenpäin - vai pitäisikö sanoa taaksepäin. Mitä enemmän tutkin, sitä enempi innostuin ja nyt voin todeta olevani harrastuksessa niin "syvällä", että paluuta ei ole. Ja mitä enemmän innostuin, sitä enempi halusin tietää, joten tällä hetkellä rauhassa ei ole mikään sukuhaara. Nyt kiinnostuksen kohteenani ovat sekä äitini että isäni suvut niin isoisä- kuin isoäitilinjoissa. Työtä helpottaa se, että suku on suurimmaksi osaksi aina 1500 -luvulta tähän päivään asustanut juuri tuolla samalla Kuru, Ruovesi, Virrat ja Tampere alueella.

Sukututkimuksen aloitettuani olen katsellut näitä omaankin elämääni liittyviä paikkoja uusin silmin ja esimerkiksi Kurun ja Ruoveden maisemissa kulkiessani varsinkin vanhempani ovat saaneet vastata toistuvasti jatkuviin uteluihini alueen ihmisistä ja historiasta. Kurun Petäjälammin ja Karjulan kylät, Ruovedellä Karranniemi Visuvedellä, Murole ja Mikonsaari (Viitasaari) kuuluvat sukuni historiaan tiiviisti, mutta tarinoistani löytyy paikkoja Sievistä, Virroilta sekä myös Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Kanadan alueelta. Kuvat Kurun Kantojärveltä ja Ruoveden Visuvedeltä.

Sukulaisten etsimisen lisäksi minua kiinnostavat tarinat ihmisten ympärillä. Tämän seurauksen olen lukenut paljon muutakin historiaa suvun asuinalueelta sekä Suomen historiasta. Rippikirjoista ja sukulaisten kertomista tarinoista esiin tulleet asiat saavat elävän kuvan mielessäni ja antavat perusteita sille, miksi silloin on niin toimittu, kun peilaan saamiani tietoja historian tapahtumiin esimerkiksi sodista, nälkävuosista, kulkutaudeista, siirtolaisuudesta, naisten tai lasten asemasta. Tutkimuksen varrella esiin nousee henkilöitä, joiden tarinat kiinnostavat ja alkavat mielessä elämään. Alussa yksi tällainen oli isoisoisäni Anton täti Amanda Johanintytär. Torpantyttö Amandasta tuli varakas kauppiaan vaimo ja talonomistaja, jonka elämästä on nykypäivään kulkeutunut monia tarinoita. Amandan, miehensä Aleksanderin ja tyttärensä Elsan haudalla Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla olen käynyt sen löydettyäni useita kertoja.

Jatkossa voi tästä blogistani lukea lisää tutkimukseni etenemisestä, suvusta, suvun tarinoista ja asuinseuduista. Sukulaiset voivat silti olla rauhallisin mielin, sillä tarinoissa en kerro teistä tämän päivän ihmisistä ellemme siitä yhdessä erikseen sovi. Minulla ei myöskään ole paljastaa mitään vaiettuja salaisuuksia tai suuria rikoksia. Vastaani ei sellaisia ole tullut. Rikosluetteloissa en sukulaisiin ole törmännyt, mutta joitakin suvun jäseniä on kyseiseen aikaan liittyen ripitetty salavuoteudesta. Sukujeni ihmiset ovat olleet sotilaita, pappeja, torppareita, talonpoikia, piikoja, renkejä, isäntiä, emäntiä, kalastajia, metsämiehiä, kivimiehiä jne. Monia mielenkiintoisia tarinoita olen kuitenkin löytänyt ja niitä haluan muillekin jakaa. Näistä tarinoista olen ylpeä ja uskon niiden kaikkien vaikuttaneen siihen millaisia sukuni ja minä itse tänä päivänä olemme.

Oma blogi

Perheeni, sukulaiseni ja ystäväni tietävät, että minulla on paljon sanottavaa minulle tärkeistä asioista; perheestä, suvusta, sukututkimuksesta, työstä ja monista näihin liittyvistä asioista. Riittävästi näitä ajatuksiani tarinoineena ajattelin perustaa oman blogin. Ja tässä se nyt on. Kyllä tämä alkuun vaatii opettelua, mutta olen sitkeä yrittämään ja utelias kokeilemaan. Itse olisin kärsimätön saamaan tästä heti toivomani näköisen, mutta toivon niin itseltäni kuin lukijoilta pitkäjänteisyyttä odottaa, että pääsen sisälle tähän bloggauksen maailmaan.Satuja ja tarinoita syntyy kun niiden hetki on.....Tämän blogini myötä toivon voivani jakaa lukijoiden kanssa elämää ja ajatuksiani näistä minulle tärkeistä asioista. Suurimmaksi aiheeksi uskon nousevan sukututkimukseen liittyvät asiat ja sieltä tiedot ja tarinat sukujeni ja kotiseutuni historiasta. Minusta on kiva kirjoittaa ajatuksiani - satuja ja tarinoita, toivon silti myös lukijan saavan näistä itselleen jotakin.Katsotaan kuinka tässä onnistun.