Tervetuloa sivustolleni! Täällä kirjoitan tarinoita suvuistani ja kotiseudustani sukututkimusharrastukseeni liittyen. Tarinoiden sisältö on kerätty muistitiedoista ja valokuvista, luettu, kuultu, tutkittu ja tulkittu seurakuntien dokumenteista, kirjoista, lehdistä, päiväkirjoista, kirjeistä yms. Kaikki kiitos, kritiikki ja tieto on tervetullutta,koska uteliaisuuteni näihin asioihin on loputon....Käytetty lähdemateriaali tulee kirjoituksissa tavalla tai toisella esiin. Kuvat ovat pääasiassa omiani tai sukulaisilta saatuja. Mikäli joku kokee tarpeelliseksi lainata tekstin osia, tulee lähdetieto merkitä oheen. Kokonaisen tarinan tai valokuvan käyttämiseen on kysyttävä minulta lupa. Mukavia hetkiä tarinoideni parissa!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hermanni Kantojärvi 1867 - 1903

Hermannin hauta Kurun Vanhalla hautausmaalla.
Herman Manunpoika Kantojärvi syntyi 13.5.1867 Kurussa Petäjälammin kylässä Kantojärvellä. Hermannin äiti oli Greta Leena Kantojärvi (1831 - 1900), joka oli kotoisin Kurun Riuttaskorven Hytöseltä ja oli aiemmin ollut naimisissa Juho Kantojärven (1830 - 1864) kanssa. Juhon kuoltua 1864  Greta Leena jäi kolmen lapsensa kanssa Kantojärvelle ja avioitui seuraavana vuonna syksyllä 1865  Hermannin isän, Ruoveden Siukolasta kotoisin olleen Emanuel Markunpojan  (1845 - 1929) kanssa. Perhe asui Kantojärvellä, missä asuivat Greta Leenan perheen lisäksi myös Greta Leenan appivanhemmat Juho ja Maria Kantojärvi nuorimpien lastensa kanssa. Hermannilla oli äitinsä aiemmasta avioliitosta kolme sisarusta; Matti, Antti ja Amanda. Hermannin isä ei ollut aiemmin ollut avioliitossa ja Herman oli hänen ainoa lapsensa, mutta vaimonsa lapsia lapsenlapsineen hän elätti ja kasvatti kuin omiaan. Olivathan Greta Leenan lapset liitosta Juhon kanssa vasta 9-, 6- ja 3-vuotiaat äidin avioituessa uudelleen, joten Manulla oli tehtävää myös perheen isänä. Myöhemmin Matin lapset puhuttelivatkin  häntä Manu-vaarina.

Hermannin kummit olivat torppari Adolf Juhonpoika ja Greta Markuksentytär Siukola Ruovedeltä ja räätäli Josua Markuksenpoika Siukonen Kurusta. Greta, Josua ja Hermannin isä olivat sisaruksia. Mielenkiintoista on se, että kymmenen vuotta myöhemmin kesällä 1877 Adolfin ja Gretan tytär Edla menee naimisiin Hermannin velipuolen Matin kanssa ja hänestä tulee Kantojärven torpan emäntä. Edlahan oli myös Hermannin serkku. Matin jatkaessa Kantojärvellä Antti lähti Ruovedelle ja Amanda Tampereelle, mutta Herman asui koko ikänsä Kantojärvellä auttaen veljeään erilaisissa talon töissä. Suvussa on säilynyt Hermannin itselleen tekemä tavara-arkku sekä virsikirja ja Raamattu, joissa on Hermannin nimikirjoitus ja tärkeitä huomioita. Hermannilla oli perheessä oma roolinsa niin miesten töissä kuin naisten apuna lasten parissa. Matin lapsille on jäänyt ajatus, että Hermannilla olisi ollut jokin kehitysvamma ja tämä myös olisi ollut syynä siihen, että hän ei koskaan edes ajatellut kotoa lähteä. Rippikirjamerkinnöistä tai muista dokumenteistä en tälle ole vahvistusta löytänyt.

Hermanni  kuoli 22. toukokuuta 1903 Kantojärvellä 36 - vuotiaana kurkkumädän seurauksena ja hänet on haudattu Kurun Vanhalle hautausmaalle. Hautaristissä sukunimeksi on merkitty Kantonen, sillä puhekielessä tuolloin 1900-luvun alussa kantojärveläisiä ja Kantojärveä kutsuttiin usein Kantolaksi tai Kantoseksi, minkä johdosta osa sieltä muualle lähteneistä onkin ottanut Kantosen sukunimekseen. Kirkonkirjojen merkinnöissä Herman on Kantojärvi.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kurun kirkko 230 - vuotta

Kurun kirkko 2011
Kävin tänään Kurun kirkossa. Olen toki käynyt siellä ennenkin; laulamassa suvivirttä koulun kevätjuhlissa, laulamassa kauneimpia joululauluja, joulukirkossa, esiintymässä tyttökuoron kanssa, hautajaisissa, häissä ja rippijuhlissa, kerännyt pisteitä rippikoulua varten ja päässyt kirkossa ripille. Muistan elävästi rippikoululaisena laulaneeni Tuli kirkkoon mies ja lapsi - laulua yhdessä muiden ripille pääsevien kanssa. Muistan kyllä myös ensikosketukseni kirkkoon aivan 1970-luvun alusta seurakunnan päiväkerhosta ja erityisesti sen kuinka lapsia kiellettiin kiipeämästä kirkon kiviaidalle, vaikka sillä juokseminen olisikin ollut lapsista hauskaa.

Tänään kirkossa oli perinnejumalanpalvelus kirkon täyttäessä 230- vuotta. Jumalanpalvelus mukaili vuosien 1886 ja 1913 kirkkokäsikirjoja, virret laulettiin vuoden 1701 virsikirjasta ja jumalanpalveluksen tekstit olivat vuoden 1776 Raamatun suomennoksesta. Kirkkoherra ja rovasti saapuivat kirkkoon hevosella, jonka kieseinä olivat kenraali Mollerin (1791 - 1867) 1800-luvulla käyttämät kiesit. Kirkkoväki oli pukeutunut perinnejumalanpalveluksen hengen mukaisesti erilaisiin vanhoihin kirkkoasuihin sekä kansallispukuihin. Jumalanpalvelus ei kuitenkaan ollut mikään erillinen näytelmä vaan se tarjosi mahdollisuuden Raamatun sanoman kuulemiseen ja hiljentymiseen kuten minä tahansa sunnuntaina. 
 
Kuru oli aluksi osa  Ruoveden emäseurakuntaa,  mutta vuonna 1666 siitä tuli Ruoveden alainen kappeliseurakunta. Hallinnollisesti Kurun seurakunta kuului vuoteen 1872 saakka Ruoveteen, mutta sillä oli kuitenkin  oma saarnahuone. Pappien kerrotaan käyneen aluksi Ruovedeltä pitämässä jumalanpalveluksia, mutta ensimmäisestä saarnahuoneesta ei ilmeisesti ole mitään kuvauksia säilynyt. Vuonna 1778 Kuruun rakennettiin uusi kirkko, joka tuhoutui salaman iskun aiheuttamassa tulipalossa 20.7.1779.

Nykyisen kirkon rakennustyöt aloitettiin 1781 ja sen suunnitteli Matti Åkerblom. Jo samana vuonna syyskuun 30.päivänä kirkko vihittiin ja nimettiin Kustaa Aadolfin kirkoksi. Kirkon alttaritaulu esittää Kristusta ristillä ja sen on maalannut ruotsalainen taidemaalari J.Z. Blackstadius vuonna 1852 Firenzessä. Taulu maksoi tuolloin 200 hopearuplaa. Kirkossa on myös öljyvärijäljennös Leonardo da Vincin taulusta Pyhä Ehtoollinen  ja sen lahjoitti kirkkoon 1800 - luvun alkupuolella Kurun puustellin omistaja ja myös tänään perinnejumalanpalveluksessa käytettyjen kiesien alkuperäinen omistaja kenraali Georg von Moller. 

Lisää Kurun kirkon ja seurakunnan historiasta voi lukea mm. Erkki Laitisen kirjoittamista Kurun historia 1867 - 1918 ja Kurun historia 1919 - 1985 sekä  Kurun kirkon 200-vuotishistoriatoimikunnan julkaisusta Kurun kirkon vaiheita 1781 -  1981.  Kurun ja Ylöjärven seurakunnat yhdistyivät vuoden 2009 alussa, joten nykyään Kurussa on kappeliseurakunta, joka on osa Ylöjärven seurakuntaa.

Jalkapuu
Perinnejumalanpalveluksen yhteydessä juotiin kirkkokahvit ja viereiseen viljamakasiiniin oli koottu vanhoja tavaroita ja halukkailla oli mahdollisuus kirkossa seurata diaesitystä entisajan kurulaisesta elämästä. Aikanaan käytössä ollut jalkapuu oli tuotu kirkon portaille. Tänään siihen ei kukaan häpeään joutunut, mutta halutessaan sitä sai kokeilla.

Tänään kirkossa istuessani ajatukseni olivat erilaisia kuin aiemmin. Toki saarnat, virret ja jumalanpalveluksen ilmapiiri ovat ennenkin koskettaneet eri ikä- ja elämänvaiheissa eri tavoin, mutta tänään sukututkimusharrastuksen ja kotiseuturakkauden ansiosta ajatukset olivat erilailla 1700-ja 1800-luvun ihmisissä ja tapahtuneissa asioissa. Tuolloin kirkon rakentamisen aikaan esivanhempiani perheineen asui Kurussa mm. Hainarilla Mäkelän torpassa, Haukkamaalla Liesmäessä, Riuttaskorven Suutarilassa sekä eri taloissa Karjulankylässä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Lasten kohtaloista

Lukiessani ja tutkiessani sukujeni historiaa jää usein mieleeni elämään perheissä tapahtuneet asiat. Lasten sairaudet ja kuolemat puhuttavat ja saavat ajattelemaan millaista elämä tuolloin oli ja miten tapahtumista selvittiin. Aiemmin jo kirjoitin Kurun Kantojärvellä samana keväänä 1895 kuolleista Matista ja hänen tyttärestään Elsasta, joilla molemmilla kuolinsyynä oli yskä. Talossa oli varmasti tuolloin sairastettu enemmänkin ja oireet olivat tarttuneet perheenjäsenestä toiseen. Samaisen Matin täti Vilhelmiina oli piikana Kurun Karjulassa ja hänellä oli kaksi aviotonta tytärtä; Tyyne ja Selma, jotka molemmat kuolivat punataudin oireisiin vuosina 1877 ja 1890. Hygienia, ravitsemus, sen ajan terveydenhoito ja varmasti myös Vilhelmiinan sosiaalinen asema vaikuttivat siihen, että tytöt sairastuivat ja menehtyivät sairauteen.1800-luvulla lapsikuolleisuus oli yleisestikin suuri. Tuhkarokko, hinkuyskä, keuhkokuume, punatauti ja muut kulkutaudit tarttuivat helposti ja tuolloin niihin saattoi kuolla samasta perheestä useampikin lapsi.

Yksi  myös mieleen jääneistä lapsen syntymään liittyvistä tarinoista on vuodelta 1886, jolloin 30.joulukuuta syntyi Kurussa Kantojärvellä Kustaa Kantojärvelle (myöh.Kantonen) tytär Eeva, joka eli vain kolme tuntia, mutta hänet ehti kastaa Kustaan veljenpoika ja syntyneen lapsen serkku Matti Kantojärvi. Kurun kirkonkirjoissa Eevan kastemerkintänä on, että hänet hätäkastoi Matti Kantojärvi vanhempien läsnäollessa.
Eevan hätäkaste 30.12.1886

Näiden synnytysten tai sairauksien yhteydessä tapahtuneiden kuolemien lisäksi mieleeni on jäänyt elämään 10-vuotias Hilma Ruoveden Visuvedeltä. Hänen kohtalokseen koitui juuri joulun 1890 alla  tapaturma, jossa hän musertui puun alle. Oliko hän ollut leikkimässä vai auttamassa perheen töissä? Oliko hän yksin vai sisarustensa kanssa? Olisiko mitään ollut tehtävissä? Näihin emme vastausta enää saa, mutta tapahtuma on jäänyt mieleeni. Hilma Manuntytär Karra syntyi maaliskuussa 1880 Ruovedellä Visuveden Alastalon Karralla. Hänen vanhempansa olivat Manu Matinpoika ja Albertiina Juhantytär (os.Liesmäki) Karra. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista Hilma oli toiseksi nuorin. Äitini pappa Eetu oli nuorin. Lapsista aikuisikään eli Eetun lisäksi kolme sisarta; Serafiina, Matilda ja Emilia. Pojat Manu, Manni ja Matti kuolivat pieninä jo ennen Hilman syntymää ja tytär Vilhelmiina 12 -vuotiaana Hilman ollessa 8-vuotias. Muiden kuolinsyy on tuntematon, mutta Hilman kohtalona oli tämä onneton tapaturma.

Kaksosia on syntynyt sekä Kantojärven että Mäkelän suvuissa useita, mutta usein joko molemmat tai toinen lapsista on kuollut jo aivan pienenä. Esimerkiksi Jooseppi  ja Antti Kantojärvi elivät vuonna 1839 vajaan kuukauden verran ja Mäkelässä 1930 syntyneet kaksoset Eila ja Pentti elivät vain muutaman viikon. Tuon ajan raskauden seurannalla, synnytyskäytännöillä ja terveydenhoidolla kaksosten eloonjäänti on ollutkin harvinaista. Kaksosia suvuissani on tälläkin hetkellä useita, joista viimeisimmäksi minua ovat ilahduttaneet iloisilla ilmeillään ja hyväntuulisilla jutuillaan 4-vuotiaat Saara ja Eetu.