Kirja-aarteita

Kirjahyllyyni on vuosien saatossa kertynyt useita vanhoja kirjoja, jotka kertovat Suomen kaupungeista ja asuinalueista entisaikaan. Monien uudempien ja vanhempien historiaa käsittelevien kirjojen joukossa on muutamia, joiden tekstejä ja kuvia olen selaillut yhä uudelleen ja uudelleen tutkiessani erilaisia sekä sukuni, kotiseutuni että koko Suomen asioita ja tapahtumia tai kun muuten vaan olen halunnut uppoutua kirjojen tarinoihin.

Tampereen Keskustorilta

Isältäni olen saanut kirjan, jonka hän on on saanut 29.11.1959 kummeiltaan Aune ja Olga Kärkkäältä ripille pääsyn muistoksi. Kirja  on Tampere-seuran julkaisema Tampereen seudun kuvia vuodelta 1948. Kirjassa on sanoin ja kuvin esitelty Tamperetta ja ympäristökuntia. Kuvassa  kirjassa oleva Aarne Pietisen ottama kuva Tampereen Keskustorilta ja siinä näkyvät Vanha kirkko, kirjastotalo ja teatteri. Edustalla näkyvät linja-autot, kurulaisittain onnikat kiinnostivat minua jo lapsena kun sisareni kanssa kirjaa katselimme. En tiedä, onko kuvassa Artturi Tiuran linja-autoa, mutta mielessämme kuvittelimme niiden niitä olevan, koska ne Kurusta Tampereelle ajoivat ja sekä äitini että mummuni olivat olleet kyseisen liikennöitsijän työntekijöinä 1960-1970- luvuilla, äiti rahastajana ja mummu siivoojana.

Palokuntaa Helsingissä 1860-luvulla

Asmo Alhon ja Uljas Rauanheimon kirja Helsinki ennen meitä vuodelta 1947 kiehtoo minua kuvituksensa puolesta. Kirjassa on laaja valikoima valokuvia Helsingistä 1850-luvulta 1800-luvun lopulle ja jokaiseen kuvaan on selitys paikan asujista, tapahtumista tai merkityksestä sen ajan elämässä. Kirjan kuvissa esitellään monipuolisesti eri kaupungin osien rakennuksia ja elämää. Mielenkiintoista on katsoa miten esimerkiksi vielä 1890-luvulla on Uspenskin katetraalin vieressä ollut kylä täynnä luhistumaisillaan olevia mökkejä ja tupia, joita merimiehet olivat kotiin jääville perheilleen rakentaneet, osan jo 1700-luvulla. Kuvassa palomiehet kiiruhtamassa 1860-luvulla Kruunuhaan paloasemalta kohti palopaikkaa. Hevosvetoisilla vaunuillaan palokuntalaiset kiiruhtivat palopaikalle ja torven puhalluksesta kaupunkilaiset tiesivät tehdä tietä palomiehille. Voi vain kuvitella miten varsinkin pikkupojat ovat torven kuullessaan kiiruhtaneet kadun varteen juoksemaan nähdäkseen tämän hevosvaunun kiireisen menon ja mahdollisen tulipalon.

Helsingissä Punavuorenkadun lapsia

1980-luvulla sain isäni kummitädiltä Aunelta 1977 painetun Kaija Ollilan ja Kirsti Topparin toimittaman kirjan Puhvelista Punatulkkuun Helsingin vanhoja kortteleita, joka perustuu Helsingin Sanomissa vuosina 1967-1970 julkaistuun kirjoitussarjaan Helsingin korttelit kertovat. Kirjan esitellyistä kortteleista itselleni kiinnostavin on Riekko, kortteli 114, koska juuri tuolla alueella Punavuorenkadulla Aunekin asui äitinsä Olga Kärkkään kanssa. Viereisessä kuvassa Punavuorenkatu 14:n lapsia 1920-luvulla ilmeisesti Aunen itsensä kuvaamana, kuva siis ei ole kyseisestä kirjasta. 1800-luvun lopulla Riekon kortteli oli venäläisten suosiossa ja monet asukkaista olivat venäläisiä kauppiaita, joista useimmat myös omistivat taloja kuten juuri tuon Punavuorenkatu 14:n omisti kauppias F.Golovatscheff.

Turun Pyhän Aleksandran kirkko Pentti Koivikon piirtämänä.

Myös Turun Sanomat on julkaissut vastaavanlaista kertomussarjaa, josta Harri Kalpa on koonnut kirjat Muuttuva kaupunki Turku eilen ja tänään I ja II sekä yhdessä vielä Pentti Koivikon kanssa kolmannen samannimisen osan. Turun Sanomissa kertomussarja julkaistiin 1960-luvulla ja kyseiset kirjat 1976 ja 1977. Kertomusten ohella kirjoissa on sekä valokuvia että Pentti Koivikon piirtämiä kuvia Turusta. Ohessa kirjasarjan kolmannessa osassa oleva Pentti Koivikon piirros Pyhän Aleksandran kirkosta vuodelta 1976. Turun Kauppatorin laidalla sijaitseva kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko.Kirkko rakennettiinNikolai I:n 5. tammikuuta 1838 antamasta määräyksestä arkkitehti C.L. Engelin piirrustusten pohjalta. Kirkko vihittiin käyttöön 2. syyskuuta 1846 ja se omistettiin keisari Diocletianuksen puolisolle Aleksandralle, joka oli julkisesti ilmoittanut olevansa kristitty ja kärsi sen vuoksi marttyyrikuoleman 23. huhtikuuta 303. Myös rakennusmääräyksen antajan puoliso oli nimeltään Aleksandra, joten myös se saattaa olla vaikuttanut kirkon nimeen. Minulla on ollut ilo olla mukana yhdessä tässä Turun Pyhän Aleksandran kirkossa pidettävässä kristinoppikoulun päätösliturgiassa, ehtoollisjumalanpalveluksessa kun ystäväperheeni Nina tytär suoritti kristinoppikoulun vuonna 2006.

Vielä yksi tällainen mainittava  oma aarteeni on Yrjö Kokon kirja Neljän tuulen tie vuodelta 1947. Kirjassa on Yrjö Kokon tarinoita ja itse ottamia valokuvia ihmisistä ja eläimistä Lapin matkoillaan 1940-luvun alussa. Vilho Kokko kuvasi ihmisiä arjen elämässä ja työssä tuoden esiin myös Lapin luonnon. Kirjan tarinat ovat totta, mutta niitä lukiessa voi melkein kuvitella lukevansa satuja Lapin ihmisten elämästä sopusoinnussa luonnon ja eläinten kanssa. Kuvan tyttö ja koira kirjan tarinasta Lasten ristiretki.

100 vuotta Antti-papan syntymästä

Tänään tasan 100 vuotta sitten 26.1.1912 syntyi Kurussa Petäjälamminkylässä Kantojärvellä Antto Emil Kantojärvelle (1879-1934) ja vaimolleen Anna Maria os. Uotilalle (1885-1943) neljäs lapsi. Hän oli pappani Antti Henrik. Perheessä oli tuolloin aiemmin syntyneet tytöt 7-vuotias Hilma Vilhelmiina, 5-vuotias Hilda Johanna ja 3-vuotias Taimi Sisko. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä Saima Maria, Toivo Aleksi ja Väinö Matias.

Antti Henrik takarivissä isän ja äidin välissä.

Muutamista säilyneistä valokuvista ja suvulta kuulluista tarinoista päätellen uskon Antin viettäneen melko hyvää ja turvallista lapsuutta, vaikka torpasta itsenäiseksi pientilaksi muuttuneella Kantojärvellä on jouduttu tekemään paljon työtä elannon eteen eikä mukavuuksia ole ollut. Koti ja perhe on kuitenkin selvästi olleet tärkeitä ja työtä on tehty paljon lapsesta asti. Kotoa lähteneet perheen jäsenet ja muut lähellä olevat sukulaiset on usein nähty vierailulla, apuna töissä ja kesää viettämässä. Peltotöihin, metsätöihin ja eläinten hoitoon on herätty varhain ja työtä on jatkunut iltaan saakka. Silti kaupungista tulleiden sukulaisten kanssa on retkeilty Hopeavuorella, soudeltu ja kalastettu Kantojärvellä ja muilla lähijärvillä.

Antti-pappa 1930-luvun alussa.

Kantojärven isännyys siirtyi 21-vuotiaalle Antille joulukuussa 1933. Tammikuussa 1934 Antto-isä kuoli, joten voisi ajatella talon isännyyden vaihtumisen syynä olleen isän sairastuminen ja tieto, että hän ei enää talon töihin kykene.  Maanviljelyn ja eläinten ohella Antti hankki perheelle elantoa myös palvaamalla lihaa. Naapureissa kerrotaan, että Kantojärveltä käytiin myös ostamassa viinimarjoja ja talkkunajauhoja. Itse muistan Kantojärvellä olleen lehmiä ja lampaita, mutta Antti-papan ja Eeva-mummun kihlajaiskuvassa on Antti-papan sylissä pieni porsas ja 1940-luvun taitteessa taloon on läheisestä Ruoveden talosta ostettu sikoja, joten myös niitä on kasvatettu. Olisiko innostus palvaukseen sekä itselle että toisille alkanut tästä.

Antti vihittiin 17.6.1939 Kurun Karjulan Koskella syntyneen, mutta myöhemmin Karjulankylässä Huumolla asuneen Eeva Vuokko Esteri Mäkelän (1918-1968) kanssa. Antille ja Eevalle syntyi viisi lasta; Pekka, Esko, Kauko, Aino ja Pentti. Vanhemmilta peritty sisu ja tahto tehdä työtä näkyi talon elämässä. Miehet lähtivät aikaisin aamulla töihin, naiset navetalle ja muihin kotitöihin. Pojilla oli jo pienestä omat metsäalueet, joita oli hoidettava. Viiden kilometrin koulumatka aamuin illoin ja metsä- yms. työt sen päälle isän kanssa olivat perheen arkea. Eeva-mummu hoiti eläimiä, kotia ja lapsia. Kesäisin kaupungista lomailemaan ja auttamaan tulleet sukulaiset olivat varmasti enempi kuin tarpeeseen.

Vieraat tulivat laivalla Tampereelta Muroleen kanavalle, mistä Antti heidät hevosella aina haki. Antin serkku Aune vietti äitinsä Olgan kanssa useita kesiä Kantojärvellä. Päiväkirjassaan hän kertoo miten kesä 1944 oli erilainen. Aune oli lottana Helsingissä ja sai anottuaan suorittaa lottapalvelusta Kurussa Kantojärvellä. Muroleessa oli Antin sijasta vastassa serkkuja Salmista, jotka myös asuivat lähellä Muroleen kanavaa. Antti oli rintamalla ja taloon oli syntynyt kolmas lapsi. Apua siis tarvittiin.  Antin palattua loppukesästä rintamalta tilan heinätyöt oli tehty sukulaisten ja naapureiden avulla miesten puuttuessa lähes täysin ja lapsi saanut nimen Kauko Matti. Antti näki silloin ensimmäisen kerran kolmannen lapsensa.

Eeva-mummu kuoli vakavan sairauden seurauksena syksyllä 1968 ja Antti-pappa jäi leskeksi 56-vuotiaana. Kotona Kantojärvellä asui tuolloin nuorin poika ja isäni, äitini ja minä olimme edellisenä keväänä muuttaneet Tampereelta Kuruun Kantojärvelle. Mekin muutimme sitten samana syksynä Karjulankylään pikkusisareni synnyttyä ja äitini saatua työn kaupasta. Onneksi kaikki Antin lapset asuivat Kurussa ja ainakin joku heistä  kävi päivittäin Kantojärvellä. Usein siellä vietettiin aikaa pidempäänkin ja useampi perhe yhtäaikaa, mutta elämä Kantojärvellä oli muuttunut varsin hiljaiseksi verrattuna siihen mitä se oli Antin lapsuudessa ja nuoruudessa ollut. Antti- pappa hoiti tilaa 1970 -luvun alkuun, mutta vähitellen peltoja paketoitiin ja työt vähenivät. Pappa kärsi selkävaivoista ja sydänvaivoihinkin muistan hänen ottaneen Hota-pulveria. Vaikka lapset kävivät päivätyönsä ohella auttamassa työn raskaus, tilan sähköttömyys, kylän autioituminen ja pienen tilan työn kannattamattomuus yhteiskunnan muutosten vuoksi sai hänet lopettamaan.

Antti-pappa, minä ja isäni Kauko 1967

Muistan Antti-papan tiukkana, välillä komentavanakin, mutta toisaalta hauskana ja lämpimänä pappana, joka usein hassutteli ja hiukan pilailikin meidän lasten kustannuksella. Perunannostossa hän ohjasti hevosta, kun perunoita vietiin kärryllä kuoppaan. Lapset pääsivät kyytiin kun yksi ämpärillinen oli kerätty ja vain takaisin päin tullessa kun kärry oli tyhjä. Mennessä meidän tehtävä oli kerätä tippuvia perunoita tai vahtia, että laatikot pysyvät kyydissä. Vanhempana selkävaivojen vuoksi hän ei juuri muuhun perunannostossa osallistunut, mutta seurasi pellon reunassa, että työt sujuvat. Työn lomassa ei naurettu eikä hassuteltu ja siksipä me lapset työhön kyllästyttämme häivyimme läheisiin metsiin ja pelloille leikkimään saadaksemme rauhassa mekastaa. Työn jälkeen pappa istui usein keinussaan ja siinä kävimme vuorollaan hänen sylissään kutiteltavana. Muistan vieläkin ne karheat kädet ja pistelevän parran, mutta muisto niistä on lämmin. Opetti hän sisartani ja minua viheltämäänkin. Sisareni oppi, minä en. Saimme onnistuneesta vihellyksestä rahaa, tai minä en saanut, mutta lopulta hän väsyi sisareni jatkuvaan viheltämiseen ja niinpä seuraavaksi sisareni sai palkkion kun oli vierailun ajan viheltämättä.

 "Nyt saatanan kakarat äkkiä alas sieltä puusta" - muistan tuon Antti-papan karjaisun kuin eilisen päivän. Muistan kirkkaasti miten pappa käveli talolta alas ja ilmestyi marjapensaiden takaa huutamaan meille lapsenlapsille kiivetessämme vanhassa omanapuussa.Hänellä oli päällään siniruutuinen flanellipaita, mustat housut, joissa oli henkselit ja mustat varrelliset saappaat, jotka muistan hänellä olleen kesät talvet. En muista hänen muita kertoja meille lapsille kironneen, mutta kyllä hän muuten tiukasti säännöistä kiinni piti. Aikuisten tehdessä töitä, hän kulki pihalla seuraten niin aikuisia kuin lapsia. Pappa kävi kaupassa Voiman kaupassa mihin hänet usein isän kanssa kyydimme ja silloin hän pukeutui eri vaatteisiin kun kotona hänet olimme nähneet.

Antti-pappa kuoli 19.4.1976 yllättäen omassa kodissa nukkuessaan. Häntä jäi tuolloin kaipaamaan viisi lasta puolisoineen sekä yhdeksän lastenlasta. Eläimet oli hävitetty jo aiemmin ja papan kaverina ollut koira oli kuollut joitakin vuosia aikaisemmin ja hevonen oli vaihtunut traktoriin, joten elämä Kantojärvellä hiljeni, mutta jatkuu kuitenkin.Tuvan keinussa keinuttelee jo lastenlastenlapset ja joukossa on jo kaksi lapsenlapsenlapsenlastakin. Jouluna sytytämme kynttilän papan muistoksi ja uskon Kurun hautausmaalla tänäänkin palavan kynttilän rakkaan läheisen sata vuotta sitten olleen syntymäpäivän muistoksi.

Murheena tulirokko

Lasten yleisiä kuolinsyitä 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin olivat rokot. Isorokkoon oli jo 1700-luvulla kehitetty rokote, jota Suomessakin alettiin käyttää 1800-luvun puolivälissä ja sen avulla isorokko saatiin hallintaan, mutta tuhka- ja tulirokko äityivät tietyin välein epidemioiksi asti. Mm. vuonna 1891 kuoli rokkoihin Kurussa 41 lasta ja vuonna 1903 57 lasta. Kurun historia 1867-1918 kirjassa Erkki Laitinen siteeraa 14.11.1891 ilmestyneen Aamulehden kirjoitusta:

 "Tulirokko raivoaa kunnassamme kauhealla vauhdilla, temmaten tuonen tuville seurakuntalaisiamme ja erityisesti lapsia. Niinpä eräältä suutariltakin kutsui kuolo luoksensa kolme pienokaista aivan vähän ajan kululla. Ja harva se perhe, missä ei sairaita olisi ja kuolon enkeli kulkisi. Piirilääkäri Printz kävi tutustumassa tilanteeseen erityisesti Riuttaskorven perällä, missä tauti otti ensimmäiset uhrinsa. Pellit hän määräsi auki pidettäväksi yöt ja päivät niissä paikoissa, joissa oireita ilmenee, ettei huone liian kuuma vaan vilpoisa.Sairas eri huoneeseen, hänelle eri hoitaja, ei äiti.Ei pitäisi käydä kylässä paikoissa, joissa on sairaita."

Omien sukujeni historiassa on myös näinä vuosina kuollut useita lapsia. Nämä kuolleet lapset ovat kuolleet juuri nimen omaan tulirokkoon, joten oletan näiden mainittujen vuosien epidemioiden liittyneen juuri tulirokkoon, kuten Aamulehden kirjoituskin viittaa. Lehden kirjoituksen mukaan ensimmäiset rokkoon kuolleet olivat Riuttaskorvessa. Juuri tuolloin marraskuussa 1891 piirilääkärin vierailun aikaan Riuttaskorven Taivaljärvellä Ananias ja Aleksandra Taivaljärven perheessä sairastettiin tulirokkoa ja siihen oli juuri ensimmäiset kuolleet. Ananias Taivaljärvi (s.1851) on mummuni Eeva Kantojärven (os.Mäkelä) isoisän Ananias Aallon (1865-1950) serkku. Näiden serkusten vanhemmat Antti (s.1826) ja Anna Stina (s.1828)  olivat sisarukset Riuttaskorven Taivaljärveltä. Anna Stina on Ananias Aallon äiti.

Ananias ja Aleksandra Taivaljärvellä oli yhdeksän lasta, joista nuorin Amanda oli syntynyt juuri keväällä 1891. Seitsemän kuukauden ikäinen Amanda Aliina oli ensimmäinen tulirokkoon kuollut tässä perheessä. Ensimmäinen rokkoon sairastunut hän ei perheessä varmaankaan ollut, vaan epäonnekseen oli vielä niin pieni, että ei rokon oireita kestänyt. 2½-vuotias isosisko Aleksandra kuoli rokkoon viikkoa myöhemmin ja sisarukset haudattiin yhdessä. Tämän jälkeen vielä marraskuun lopussa ja joukuun aikana tulirokkoon kuolivat perheessa 12 - vuotias Aimo, 8-vuotias Emma ja 6-vuotias Matti. Kaikkiaan siis viisi lasta. Voisi kuvitella, että piirilääkäri Prinz on Riuttaskorvessa käydessään käynyt Taivaljärven perhettäkin tapaamassa.

Vuonna 1903 tulirokkoon kuolleiden joukossa oli myös Kurun Keihäsjärvenkylän Kanerva-ahon torpan kolme lasta. Emanuel ja Maria Kanerva-aholla oli tuolloin viisi lasta. Tulirokko koitteli perhettä 1903 keväällä, joilloin viiden päivän sisään huhtikuun lopussa kuolivat taudin väsyttäminä 9-vuotias Tyyne, 7-vuotias Wiljo ja 1½-vuotias Yrjö. Vanhemmat hautasivat lapsensa yhtä aikaa 10.5.1903. Tämän vuoden 1903 jälkeen perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Nämä lapset olivat äitini mummun Hilja Karran os. Nieminen serkkuja, sillä Emanuel Matinpoika (s.1865) oli Hiljan äidin Hilma Matintyttären (s.1872) veli. Emanuelin vaimo Maria Manuntytär (s.1867) on syntynyt Kurun Petäjälammilla Nimettömän torpassa ja hänen äitinsä Anna Karolina (s.1828) oli jo aiemmin mainitun Ananias Aallon täti. Ananiaksen isä Karl Henrik (s.1831) ja Anna Karolina olivat sisaruksia. He olivat myös isäni papan Iivari Mäkelän isän Kalle Antinpoika Mäkelän (1825 - 1902) pikkuserkkuja. Iivaristahan muuten tuli sitten myöhemmin Ananias Aallon vävy.

Aamulehdessä mainitut piirilääkärin ohjeet huoneen tuuletuksesta ja lapsen hoitajasta olivat esimerkki siitä miten perheitä eristämisellä ja hygienialla ohjattiin estämään rokkojen leviämistä. Tulirokon jälkitauteina esiintyi mm. kurkkupaiseita, märkiviä imusolmukkeita, keuhkokuumetta, luumätää sekä sydänlihaksen ja -läppien vaurioita, joten jos lapsi muuten olisi rokon kestänyt, niin jälkitauteihin sairastuminen saattoi koitua kohtalokkaammaksi kuin itse rokko.Rokkojen ja jälkitautien oireita yritettiin helpottaa tuolloin myös esimerkiksi saunalla, viinalla, tervavedellä ja tervasta jalostetulla pikiöljyllä. Tervaa käytettiin niin ihon kuin haavojen hoitoon, mutta veteen sekoitettuna myös yskään. Vaikka osalle taudit koituivat kuolemaksi, osa sai näistä apua taudin taltuttamiseen. Se mikä osuus esimerkiksi juuri tulirokosta selviytymiseen näillä oli, on nykyihmistä epäilyttävää, mutta silloin ihmiset niin uskoivat. Pappani Kallen serkku Elli Rantanen os.Nieminen kertoi, miten hänen lapsuudessaan tervavettä käytettiin yskänlääkkeenä. Pullo oli tietyssä paikassa ja siitä käytiin tarpeen mukaan hörppäämässä lääkettä yskän helpottamiseksi. Kukaan ei edes ajatellut miten vaikutti se, että kaikki yskäiset ja nuhaiset hörppi samasta pullon suusta. Vanhat kansankonstit koettiin kuitenkin hyviksi ja niistä apuakin saatiin, joten turhasta ei tule sanonta "mikäli sauna, viina ja terva ei auta, on tauti kuolemaksi".

Henriika ja Manu

Jälleen kerran selailin läpi Erkki Laitisen kirjoittamaa Kurun historia 1867-1918 teosta. Tutkimuksen eri vaiheissa tätä ja muita vastaavia teoksia tulee katseltua aina uudelleen, aina hiukan eri silmin ja eri kerroilla tulee kiinnittäneeksi huomiota eri asioihin.Nyt silmiini osuivat Väestönkehitys - luvussa avioliitonsolmimisiän kohdalla Henriika ja Manu. Erkki Laitinen kertoo kirjassa normaalin 20-30 ikävuoden välissä solmitun yleisimmin avioliittoja, mutta mainitsee hyvinkin iäkkäiden naimisiin menosta esimerkkinä 80-vuotiaan Kotamäen Manu-vaarin ja 46-vuotiaan Henriika Kustaantyttären, jossa huomio kiinnittyy myös ikäeroon. Pariskunta kiinnitti huomioni, koska olen juuri hiljattain tutustunut heihin kirkonkirjojen kautta tutkiessani äitini mummun Hilja Karran os.Nieminen (1897 - 1977) sukua. Henriika Kustaantytär on Hilja-mummun täti eli isoisoisoisäni Matti Kustaanpoika Niemisen ent.Kylmäniemen sisar.

Henriika Kustaantytär syntyi keväällä 1852 Kustaa Matinpojan (1818 - 1881) ja Maria Kallentyttären (1818 - 1895) viidentenä lapsena heidän asuessa Kurun Petäjälamminkylässä Ala-Paappasen Savelassa. Savelasta perhe jatkoi saman kylän Trappulan kautta Karjulankylään Kylmäniemeen, missä kaksi nuorinta lasta syntyi mukaan lukien isoisoisoisäni Matin syntymä vuonna 1863 ja missä sisar Maria jatkoi emäntänä muiden sisarusten lähdettyä maailmalle. Kaikkiaan perheessä oli kymmenen lasta, joista kuitenkin puolet kuoli lapsena. Aikuisuuteen selviytyivät Henriikan lisäksi sisarista Anna ja Maria sekä veljistä Adolf ja Matti. Henriikalla oli kaksi aviotonta lasta, joista Johan kuoli kuukauden ikäisenä, mutta Impi-tytär varttui äitinsä hoidossa ja avioitui vuonna 1900 Kalle Ahosen kanssa.

Henriika meni itseään 34-vuotta vanhemman Manun kanssa naimisiin heinäkuussa 1898. Naimisiinmenon jälkeen Henriika muutti Kylmäniemestä miehensä luo Kurun Riuttaskorvelle Kotamäen Kruunun  torppaan. Manu Erkinpojan ensimmäinen  vaimo oli kuollut vuotta aikaisemmin, joten hän siis oli ollut aikaisemminkin naimisissa. Henriikalle avioliitto oli ensimmäinen. Hän oli elänyt tyttärensä ja sisarustensa perheiden kanssa Kylmäniemessä. Manu kuoli vuonna 1902 neljän avioliittovuoden jälkeen vanhuuteen. Vielä en tiedä jäikö Henriika Kotamäkeen miehensä kuoleman jälkeen vai menikö hän esimerkiksi tyttärensä perheen luo asumaan.

Henriika ja Manu 25.7.1898 Kuru

Palhoniemi

Palhoniemi 2011

Ajaessa Kurusta Ruovedelle ei voi Karjulankylässä olla huomaamatta Palhoniemen aluetta rakennuksineen. Rakennus sijaitsee kauniissa peltomaisemassa Näsijärven rannalla. Vaikka itse kuljen siitä ohi usein, oli jälleen viime kesänä pakko pysähtyä ihailemaan rakennuksen lähellä kukkinutta tattaripeltoa. Palhoniemen omistaa Tampereen kaupunki ja se toiminut vuodesta 1961 huoltokotina, joka nykyisin tarjoaa etupäässä iäkkäimmille päihdeongelmaisille kuntouttavaa laitoshoitoa. Kunnalliskodiksi talo muutettiin 1952 koulukodin lopetettua toimintansa 1951. Ennen koulukotia Palhoniemi oli nimeltään Nygård ja sitä ennen Tyrkkölä.

Palhoniemen koulukoti

Tampereen kaupunki osti Nygårdin, ent. Tyrkkölän tilan rakennuksineen ja peltoineen jo vuonna 1930. Rakennus remontoitiin "harhaan joutuneiden poikain koulukodiksi" ja nimeksi muutettiin Palhoniemen koulukoti. Ensimmäiset pojat saapuivat Palhoniemeen laivalla 11.9.1931. Tuona ensimmäisenä vuonna poikia oli Palhoniemessä 19, mutta vuonna 1943 siellä oli jo 52 poikaa. Koko aikana siellä asusti 200 poikaa. Nuoriso-ongelma koettiin Tampereella pahenevaksi ja aiemmin käytetyt koulukodit olivat täynnä, joten Palhoniemestä tuli yksi aikansa tärkemmistä välineistä kun tarvittiin rangaistusta ja huoltoa pahantapaisille pojille. Tampereen lastensuojelulautakunta oli perustettu 1921 ja se lähetti Palhoniemeen sopivaksi katsomansa lapset. Pahantapaisuus oli varastelua, kiroilua, aikuisten uhmaamista kotona ja koulussa, tappeluita ja kadulla kuljeskelua. Taustalla oli usein jomman kumman vanhemman kuolema, köyhyys tai muut sosiaaliset ongelmat. Koulukodin henkilökuntaan kuului johtaja, hetkittäin toinen kansakoulunopettaja, erikoistuneita katsastajia, jotka toimivat mm. työnjohtajina ja ohjaajina maataloustöissä, talonmies/lämmittäjä, emännöitsijä/keittäjä, keittiöapulaisia, siivooja, hoitajia ja karjakko apulaisineen.

Keskellä Hilda ja Sisko Palhoniemessä.

Omista suvuistanikin siellä ollaan oltu töissä jo ennen tilan siirtymistä Tampereen kaupungille. Tilan piian ja rengin töiden lisäksi sinne on myös torpparina tehty vaadittuja taksvärkkitöitä. Kantojärven torppa oli aluksi Paappasen torppa, mutta myöhemmin ennen Kantojärven itsenäistymistä Idmanin omistaessa monien muiden torppien ja talojen lisäksi niin Paappasen kuin Tyrkkölän eli Nygårdin, kävi isäni pappa Antto Kantojärvi tekemässä hevosen kanssa töitä eli hevospäiviä Nygårdin kartanolla. Hevospäivällä helpotettiin torpan vuokranmaksua ja se oli arvokkaampi kuin miespäivä, jossa vain siis mies kävi tekemässä työtä kartanolle. Toinen isäni pappa Iivari Mäkelä oli myös Palhoniemessä töissä sekä Nygårdin aikaan renkinä että vielä Palhoniemen koulukodin aikaan talonmiehenä, lämmittäjänä ja apuna peltotöissä. Myös isäni tädit Sisko Koskinen os. Mäkelä ja Hilda Maatemaa os. Kantojärvi olivat Palhoniemen koulukodissa töissä. Siskon työtodistuksen Palhoniemen koulukodista on kirjoittanut koulukodin johtaja Aarre Laatto ajalta 1.6.1938 - 30.9.1943. Sisko on toiminut koulukodissa karjakon apulaisena, siivoojana ja viimeisimmäksi keittiöapulaisena. Hilda oli koulukodissa hoitajana ja keittiöapulaisena.Nykyisen huoltokodin aikaan myös sisareni on ollut 1990-luvulla Palhoniemessä keittiöapulaisena.

Koulukotipoikia 1940-luvun alussa

Kaisa Aine on tehnyt mielenkiintoisen pro gradu - tutkielman Tampereen yliopistolla 2010 aiheena Tie koulukotiin - 154 pahantapaista lasta Tampereen lastensuojelussa vuosina 1921 - 1939. Näistä 154 lapsesta muuten 87 päätyi Kuruun Palhoniemeen, missä työnteon oppiminen oli yksi piirre koulukodin toiminnassa. Tutkielmassa on mukavasti esillä myös koulukodin historiaa ja tarinoita pojista lastensuojelun historian ohella. Sekä Siskon että Hildan tuntien voin kuvitella heidän olleen lempeydessään, ahkeruudessaan, mutta myös määrätietoisuudessaan varsin sopivia työntekijöitä koulukotiin.

Tutkimusmatkailua

Kirjastossa ja arkistoissa istumisen, paperien ja valokuvien selaamisen sekä tietokoneella työskentelyn lisäksi sukututkimusharrastus on vaikuttanut siihen mitä valitsen luettavaksi, mitä katson tv:stä ja missä lomailen. Kirjastosta tulee mukaan historian kirjoja ja oma kirjahylly huomaamatta täyttyy niillä. Tv-ohjelmien seasta huomaa historialliset dokumentit tai erilaisista tavaroista on kiinnostunut niiden historian vuoksi. Tästä seuraa myös se, että vapaa-ajalla tulee vierailtua paikoissa, joissa suku on vaikuttanut tai jotka liittyvät jotenkin suvun, kotiseudun tai koko maan historiaan. Historian myötä paikat saavat erilaisen merkityksen.

 Sukututkija Sievissä 2010

Pappani Antin setä Lahja muutti vuonna 1914 Kurusta Sieviin. Lahja perusti siellä perheen sieviläisen Ida Pokelan kanssa. Hänen ansiostaan Sievi on ollut yksi mielenkiinnon ja lomailun kohde. Lahjan perheen kodin paikka Sievin Karjulanmäellä lähellä Idan kotia Pokelaa oli vaikuttavaa nähdä. En yhtään ihmettele, että Kurun metsäiseltä ja mäkiseltä Kantojärveltä Pohjanmaan aukealle alueelle tulleen Lahjan kodin paikaksi valikoitui alueen mäkisempi ja metsäisempi kohta, josta maisema muuten siintää silmin kantamattomiin aukeana tasaisena peltomaisemana.

Turun Linna 2011

Vuosia sitten Turun Linnassa käydessämme saimme kurkistaa tiiliseinäiseen huoneeseen, missä oli ollut vangittuna Nuijasodan päällikkö Jaakko Ilkka. Vankityrmä kiinnosti lapsia. Vanhimmat heistä olivat Nuijasodasta lukeneet jo koulussa ja olimme käyneet Ilmajoella myös Jaakko Ilkan muistomerkillä, joka on pystytetty lähelle paikkaa, jossa hänet vuonna 1597 mestattiin. Vankityrmän ohella poikia kuitenkin varmasti enempi kiinnosti ajatus siitä miten Jaakko Ilkka olikaan päässyt pakenemaan vankilasta, sillä itse vankityrmä ei siihen kyllä näyttänyt mahdollisuutta suovan. Ainoa aukko taisi olla käymälän aukko pihalle, mutta kovin oli pieni sekin. Sitoiko hän vaatteita yhteen vai huijasiko vartijaa vai miten, mutta monia vaihtoehtoja pienet pojat kyllä keksivät. Samanlailla arvuutellen se Jaakko Ilkan tarina puhuttaa tänä päivänä muitakin. Nuijasodasta, sen tapahtumista ja Jaakko Ilkasta on enempi tietoa haluaville runsaasti materiaalia niin historiankirjoissa kuin internetin eri sivustoilla. 

Jaakko Ilkka ja hänen lapsensa perheineen vaikuttivat  Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella, mistä myös lasteni isän suku on kotoisin.  Tästä Hakalan suvusta on poikieni isän setä Veikko Hakala tehnyt 1980-luvulla sukutukimusta, joka sukulaisilla myös kirjana on. Sukututkimus harrastuksena on sellainen, että mitä enempi tutkii ja mitä enempi tietää, sitä enempi haluaa tutkia ja tietää lisää, joten  välillä halutessani etäisyyttä omien sukujeni historiaan, olen käynyt läpi poikieni sukujuuria isänsä puolelta. Veikon tutkimustyön ansiosta tutkimuksessa pääsee hyvin tässä Hakalan sukuhaarassa eteenpäin.Mielenkiintoista on ollut,että myös sieltä olen löytänyt nykyisellä kotipaikallani ja poikieni syntymäpaikkakunnalla Ikaalisissa syntyneitä ja eläneitä.

Erossa en ole osannut pysyä puolisonikaan suvusta. Varsinais-Suomessa, pääosin Turun seudulla vaikuttaneesta puolisoni  isoisoäidin Ida Sofia Järvisen os. Jakobssonin (1898 - 1958) suvusta on Marika Nurminen tehnyt ansiokasta sukututkimusta. Sukututkijaa ei ole vaikea yllyttää tällaisessa, joten muutama arvuuttelu isoisoisän Hugo Edvard Järvisen (1905 - 1964) sukujuurista ja sukututkija on jo kirkonkirjojen parissa. Tämän sukuhaaran kiintopiste näyttää olleen Alastarolla usean sukupolven ajan ja vasta Hugo on syntyisin Turusta, missä suku sen jälkeen on vaikuttanut. Turkuun ajellessa Alastarokaan ei enää ole vain ohikulkupaikka eikä Turussa käydä vain kyläilemässä, vaan sukututkijan ja harrastusta tukevan puolison voi helposti löytää hautausmailta, vanhojen torppien ja talojen alueilta tai muilta sukuun ja niiden kotiseutuun liittyviltä paikoilta.

Ruovesi 2011

Näin meidät on voinut löytää jo muutaman vuoden ajan kulkemasta kameran kanssa mitä erilaisimmissa paikoissa eikä aina maastoautokaan olisi pahitteeksi. Kuru, Ruovesi ja Virrat kuuluvat sukujeni historiaan monen suvun ja sukuhaaran osalta, joten jo nyt olemme käyneet katsomassa useita vanhoja rakennuksia ja torppien paikkoja muiden historiallisten nähtävyyksien ja hautausmaiden lisäksi, mutta etsittävää ja katsottava riittää tuleviinkin vuosiin. Haaveena on tutkimusmatkat Viroon, Ruotsiin ja jopa Amerikkaan saakka, mutta toistaiseksi pysymme Hämeessä, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Koti-ikävä

Hulda Maria Matintytär (1889 - 1940) lähti 20-vuotiaana kotoaan Kurun Petäjälammin kylästä Kantojärveltä piikomaan ensin Ruovedelle ja sitten Teiskoon, missä hän myöhemmin meni naimisiin ja sai kaksi lasta.

Marraskuussa 1909 Huldan muuttaessa Kantojärvellä asui vielä äitinsä Edla uuden puolisonsa kanssa, veljet sekä Manu-vaari, joka oli lapsille kuin oma isä ja isoisä, vaikka oli Huldan mummun uusi puoliso Juho-vaarin kuoltua lasten ollessa pieniä. Manuhan tosin oli myös Huldan äidin Edlan eno, joten tuohon aikaan Kantojärvellä oli varsinkin kesäisin paljon sukua sekä Kantojärven että Siukolan perheestä, joista useampi sisar perheineen asui lähellä. Huldan isä Matti oli kuollut Huldan ollessa 6-vuotias. Huldan sisaret Aina, Olga ja Hilja olivat jo aiemmin lähteneet kotoa töihin Tampereelle ja siskoista Olga oli juuri lähtenyt  kesällä tyttärensä Aunen kanssa Amerikkaan. Kotona oli torppaa isännöivä isoveli Antto puolisonsa Annan ja kolmen pienen tyttärensä Hilman, Hildan ja Taimin kanssa sekä 17-vuotias pikkuveli Lahja.

Kesällä 1912 sisar Olga oli palannut koti-ikävän vuoksi Amerikasta Helsinkiin ja tullut kesää viettämään Kuruun Kantojärvelle 4-vuotiaan tyttärensä kanssa. Antto ja  Anna olivat saaneet talvella neljännen lapsen, Antti Henrikin ja 20-vuotias Lahja-velikin oli vielä kotona.

Kesäisin suvun kokoontuessa  yhdessä työhön ja kaupunkilaisten tullessa tervehtimään kotiväkeä Kantojärvellä riitti touhua ja ääntä. Ei siis ihme, että Huldakin sinne ikävöi ollessaan vielä itse tuolloin perheetönkin. Hulda kirjoitti tuolloin kesällä sisarelleen Olgalle nimipäiväonnittelukortin ja ikävöi kotiin. Kortti on siis osoitettu rouva Olga Kärkkäälle osoitteella Kuru Paappasenkylä Kantojärvi.

                    "Teiskosta heinäkuun 21 päivänä 1912

Terve taas täältä. Asiat on yhtä ikävästi kun ennenkin, minä en voi tulla sinne kun ei saa etumiestä. Tämä kuva on otettu meitän pirtin sisällä silloin kun täällä oli kutomakurssit. Tämä onnistui kovin huonosti etkä taida minua siitä tuntea. Ole niin ystävällinen ja tule sinä täällä käymään. Minä odotan täällä kovin ikävissäni. Sano oikein paljon terveisiä kaikille kotona.

          Onnitellen Olgan päivän johtosta siskos Hulda"

Hulda Maria Matintytär 1912 Teiskossa

Säilyneistä korteista ja valokuvista näkee, että ainakin myöhemmin Olga kävi tyttärensä Aunen kanssa usein Huldan ja Huldan perheen luona Teiskossa. Niinpä toivon ja uskonkin, että tuolloin kesällä 1912 Olga ilahdutti ikävöivää sisartaan vierailemalla hänen luonaan. Olihan hän itsekin juuri kokenut Amerikassa koti-ikävän, jonka vuoksi lähti tyttärensä kanssa takaisin Suomeen puolison jäädessä Amerikkaan.