Elämän tarinoita kirjoista

Sukututkimusharrastus on vaikuttanut myös lukemisharrastukseen. Romaanit ovat vaihtuneet sukukirjoihin ja historiateoksiin. Tosin romaaniaikakautenakin ahmin historiallisia romaaneja ja elämänkertomuksia, mutta nyt suunta kirjastossa on lähes aina suoraan historiaosastolle sukututkimusta, paikallista ja Suomen historiaa käsittelevien kirjojen hyllyille.Sotakirjoja en ennen lukenut ollenkaan, mutta nyt viime vuosina olen lukenut niitäkin vaikka kuinka. Sotakirjoihin syntyi erilainen mielenkiinto kun sukututkimusharrastuksen myötä alkoi nähdä ja kuvitella omia isovanhempiaan ja muita sukulaisia kirjojen tapahtumien keskelle.Samalla voi hahmottaa itselleen sen aikaista elämää. Sodat eläneet isovanhemmat ovat jo kuolleet, mutta tuttavapiirin ja työn kautta voin onneksi kuulla kirjojen lisäksi tarinoita ja kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat nuo ajat eläneet.

Pappani Kalle oli sotavankina Neuvostoliitossa. Ei hän kokemuksistaan puhunut eikä siitä häneltä kyselty. Nyt kysyisin, mutta se ei enää ole mahdollista. Onneksi tuosta ajasta on kirjoitettu kirjoja ja papan kanssa samassa joukko-osastossa sekä samalla vankileirillä olleita on kirjoissa haastateltu, joten papankin elämää siellä voi niiden kautta mielessään kuvitella. Heinäkuussa 1944 alkanut vankeus päättyi marraskuussa 1944 ja sen jälkeen Kurun Karjulankylään saapui vain 22-vuotias Kalle, jolla oli eliniäksi sisällään kokemus ja muisto, josta tuohon aikaan ei puhuttu. Vankeusaikaan ja sitä edeltäviin aikoihin olen perehtynyt sota-arkiston dokumenttien avulla, mutta myös kirjat ovat antaneet tietoa taisteluista ja vankeusajasta ja -paikoista. Antoisimmat näistä on itselleni olleet  sotavankimatrikkelin sisältävä Teuvo Alavan, Dmitri Frolovin ja Reijo Nikkilän kirjoittama Rukiver!-suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa ja Timo Malmin Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa 1941-1944.

Sotavankeudesta kertovien kirjojen lukemisen lisäksi suosittelen mielenkiinnosta luettavaksi myös tänä vuonna ilmestynyttä Jouko Halmekosken Orjamarkkinat-huutolaislasten kohtaloita Suomessa. Kirjassa on 25 huutolaislapsen tarinaa. Kunnan elätettäväksi joutuneet lapset huutokaupattiin muiden perheiden hoidettaviksi tietyksi ajaksi kerrallaan. Halvimman hinnan tarjonnut sai lapsen, joten lasten kohtelu ei välttämättä aina ollut kovin hyvää ja olihan itse kauppatilanne lapselle varmasti kovin pelottava ja nöyryyttävä kokemus. Huutolaiskäytännön kieltävä laki tuli voimaan vuonna 1922, mutta vielä 1930-luvullakin tiedetään lapsia kaupatun. Äitini pappa Mikko oli 1800-1900-lukujen vaihteessa huutolaislapsi, mutta hänelle kävi lopulta hyvin ja hän pääsi velipuolensa, isänsä aiemmasta avioliitosta syntyneen Heikin ja tämän vaimon luokse ja eli täysin hyväksyttynä perheenjäsenenä heidän kanssaan aikuisuuteen saakka. Köyhyys ja huutolaisuusaika jättivät Mikkoonkin jälkensä ja lisäsivät sisua, jolla hän myöhemmin perheensä elätti ja sen eteen työtä teki. Mikon iloinen luonne ja huumorintaju auttoivat varmasti raskaiden asioiden käsittelyssä.

Kurulainen Veli Salin on kirjoittanut Kansalaissodan taisteluista ja tapahtumista Kurussa kirjan Kahden rintaman keskellä. Punaisten ja valkoisten taistelujen keskellä Kurun kirkonkylän ja Karjulankylän alueella eli ja asui paljon omia sukulaisiani sekä äidin että isän puolelta. Mummuni Eeva syntyi Kosken talossa kesällä 1918 ja Koskella asui tuolloin hänen vanhempiensa Iivari ja Lyyli Mäkelän lisäksi muutakin Mäkelän sukua. Millaista onkaan suvun elämä ollut tuolloin Lyyli-äidin odottaessa esikoistaan. Koskenmäen tapahtumien ohella kirjassa on mm.Esteri Karjulan muistelmia kouluikäisen tytön silmin mm. Nygårdin,nykyisen Palhoniemen kohdalla sattuneista tapahtumista. Kirjan kuvat asiaan liittyvistä asiakirjoista elävöittävät kirjaa.

Tuula Ahosen ja Hanna Pellon kirjoittamista kirjoista olenkin jo aiemmin kirjoittanut. Tuula Ahosen kirjassa Karstulan Vahangan Ahosen suku itselleni mielenkiintoisinta olivat tiedot Johan Friskistä ja jälkeläisistä, mutta kirjassa on myös elävästi kuvattu sen ajan ihmisten elämää ja arkea suvun ihmisten kautta. Hanna Pellon Lukkarin lapset on lämminhenkinen yhden suvun tarina kirjeenvaihdon kautta. Osmo Asosen kirjassa Pitäjän räätäli Johan Ahlstedt´n sukuhistoriaa on kuvien kera paljon mielenkiintoista luettavaa niin kyseisen suvun kuin Tampereen lähialueen historiasta ja elämästä. Johan Ahlstedt´n pojan Alexanderin vaimo Amanda oli kotoisin Kurun Kantojärveltä, joten kirjassa on tietoa myös heidän elämästään meille nykyisille kantojärveläisille. Kirja on antoisa luettava myös yhteiskunnan kehittymisen ja ihmisten yritteliäisyyden kuvaamisen vuoksi, vaikka varsinaisesti tietty suku ei kiinnostaisi. Urho Riihikosken Parkkuu muistoissani kertoo Kurun Parkkuun historiasta monipuolisesti ja selkeästi sanoin ja kuvin. Uolevi Nojosen kirjat puolestaan liittyvät mm.Virtain Vaskiveden ja Nojosten sukuhistoriaan, minne juureni äidinäidinäidin puolelta ulottuvat. Uolevi Nojonen on kirjoittanut myös kurulaisesta kauppiaasta Antti Toikkosesta, jonka lapsuuden koti on Lähdekorven torppa, joka on sijainnut lähellä Kantojärveä ja jonka jälkiä on vielä Kantojärventien varressa nähtävissä. Kantojärveltäkin mm. Markus Johaninpoika Hjelt oli 1860-1880-luvuilla useita vuosia Lähdekorvella renkinä.

Kirjastoista olen  löytänyt  lisäksi monia muita mielenkiintoisia kirjoja ja  useiden sukujen sukuselvityksiä luetteloineen ja tarinoineen. Ja kun omat sukuhaarat näyttävät voimakkaasti pysyvät Kuru, Ruovesi, Virrat, Mänttä, Teisko, Ylöjärvi- alueilla niin monista näistä löytyy omiin sukuhaaroihin kuuluvia sukuja ja perheitä. Kuvat ja elävät tarinat sukuselvitysten ohella tekevät kirjoista mielenkiintoisia luettavia myös sukuihin kuulumattomille. Kirjoissa perheiden elämät kuvaavat sen aikaista elämää tietyllä alueella, joten samoja piirteitä on varmasti ollut omienkin sukujen perheiden elämässä. Kirkonkirjojen ja muiden erilaisten asiakirjojen tutkimisen lisäksi kirjat elävöittävät sukututkimusta, antavat tietoa ja luovat mielikuvia sukujentarinoiden etsimiseen. Kirkonkirjoissa näkyvät kuolemat, ripitykset yms. näkee toisessa valossa kun tietää mitä alueella, maassa ja yhteiskunnassa kulloinkin on tapahtunut. Tieto yhteiskunnan ilmiöistä ja kehityksestä, moraalikäsityksestä, kunkin ajan arvomaailmasta, uskontojen vaikutuksista, kulkutaudeista ja sairauksista, sodista jne. auttavat ymmärtämään miksi tiettyinä aikoina on toimittu tietyllä tavalla.

Hautausmaakierros

Ruovesi 2011

Hautausmaat tarjoavat rauhoittumisen ja läheisten muistelun lisäksi sukututkijalle paljon tietoa.Niinpä minutkin on voinut tavata useammalta hautausmaalta etsimässä ja katselemassa. Sukulaisten mukana olo hautausmaalla on antoisaa. Tällöin hautakivistä saadun tiedon lisäksi  hautojen kohdalla muistista löytyy usein erilaisia tarinoita menneistä suvun jäsenistä. Toisaalta huomaan itse esimerkiksi Kurun ja Ruoveden hautausmailla tarinoivani mukana oleville suvun tarinoita niin, että mukaan taidan saada pian vain ne joita asiat myös kiinnostaa. Mukava on kuitenkin näitä tarinoita suvuista omille nuorillekin siirtää.

Edellisessä blogitekstissä kirjoitin Länsi-Teiskon hautausmaasta, minne on haudattuna useampia sukulaisiani isäni mummun Anna Kantojärven os. Uotila puolelta. Kurun ja Ruoveden hautausmailla olen käynyt useampia kertoja, sillä niillä hautausmailla on runsaasti suvun hautoja sekä isän että äidin puolelta, mutta niillä hautausmailla on myös läheisimpien isovanhempien ja muiden sukulaisten hautoja. Kurun Vanhalla hautausmaalla on aiemmin esittelemäni Herman Kantojärven ( 1867-1903) hauta. Hänen haudallaan on suuri rautaristi ja ristin ympärillä kasvaa loppukesästä mustikoita. Viime kesänä iso myrsky kaatoi hautausmaalta ison kuusen ja kuusi kaatui aivan haudan päälle. Kuin ihmeen kaupalla risti säästyi ja pysyi pystyssä puun oksien osuessa päälle.

Kurun Vanhalta hautausmaalta löytyy kaukaisempaa sukua, kuten esimerkiksi isäni papan Iivari Mäkelän tädin Vilhelmiinan/Miinan (1833-1928) sekä puolisonsa Kalle Hirvilahden sekä mummuni Eeva Kantojärven  tädin Tyyne (os.Aalto s. 1893) Ylisen ja puolisonsa Akselin haudat. Myös pappani Antin pappa Matti Kantojärvi (1857-1895) on haudattu vanhalle hautausmaalle, mutta paikan muistamme vain edesmenneiden sukulaisten puheissa erään polun ja puun juurella, sillä hautakiveä ei ole. Matin vaimo Edla kuoli  miestänsä myöhemmin ja hänet on haudattu Kurussa Tammikankaan hautausmaalle. Vanha hautausmaa ja hautausmaan kunnostuksen yhteydessä rakennettu paarihuone on otettu käyttöön 1858. Uudempi Tammikankaan hautausmaa ja kappeli vihittiin käyttöön 1904, mutta hautausmaalle on haudattu kurulaisia jo 1800-luvun lopulla.

Kurun Tammikankaan hautausmaalla onkin kymmenittäin sukulaisteni hautoja eri sukuhaaroista. Lähisuvun haudat olen tietysti tiennyt jo lapsesta asti. Jouluisin on viety kynttilöitä ja kesällä kukkia Kantojärven, Karran ja Mäkelän sukujen mummujen, pappojen, tätien, setien ja enojen haudoille, mutta sukututkimuksen myötä tuolta hautausmaalta on löytynyt lukuisia kaukaisimpienkin sukulaisten hautoja. Esimerkiksi Kantojärveltä 1800-luvun puolessa välissä maailmalle lähteneiden veljesten  Hermannin ja Kustaan lapsista Hermannin tytär Matilda/Tilda (1869 - 1927), joka meni naimisiin Edvard Taipaleen kanssa sekä Kustaan poika Anselm Kantonen (1876-1938) puolisonsa Mantan kanssa ovat haudattu Tammikankaan hautausmaalle. Samoin isäni mummun Anna Kantojärven serkun Arvo Sydänlammin ja puolisonsa Hildan hauta löytyy Kurun Tammikankaan hautausmaalta, kun puolestaan toisen serkun Arvon sisaren Idan hauta on Ikaalisten hautausmaalla. Arvo ja Ida ovat kotoisin Sydänlammilta Ikaalisten Juhtimäestä. Heidän äitinsä Hilda oli Anna-mummun äidin Idan sisar. Kotipaikkakunnallani Ikaalisissa olen myös kiertänyt kahta hautausmaata, mutta Ida Sydänlammin ja poikansa Heikin hauta on ainoa, jonka sukuun kuuluvaksi olen tunnistanut. Aune-mummuni mummu Maria Liisa Rantala kyllä kuoli Ikaalisissa v.1927, mutta hänen hautaansa en ole löytänyt.

Ruoveden hautausmaa on historian kannalta tutkimuksissani mielenkiintoisin, sillä lähestulkoon joka sukuhaara suvuistani on sieltä lähtöisin tai joku jälkeläinen muualla syntyneenä sinne palannut. Läheisimpiä suvun hautoja siellä on isäni tädin Hilma Salmen hauta, johon on haudattu myös puolisonsa Onni sekä isän serkku Eeva sekä äitini  mummun ja papan Mikko ja Emma Rantasen hauta. Kantojärven, Karran ja Rantasen sukuihin kuuluvia Palosia, Tammisia, Hoikkaloita, Kuusijärviä  sekä Siukolan sukua löytyy Ruoveden hautausmaalta useita.

Ruovedellä on  myös Muroleessa kaunis pieni kirkko ja hautausmaa, minne on haudattuna Osmon sukua. Siellä muistan lapsenakin käyneeni hautaa hoitamassa isäni tätien Saimin ja Hildan kanssa ja mieleeni on jäänyt heidän  kertomuksensa Osmon sukulaisista. Ruoveden Osmolla oli emäntänä  Siukolasta  Eeva ja Kurun Kantojärvellä hänen sisarensa Edla. Eevan ja Edlan  sekä heidän lastensa ikäerojen vuoksi yhteistä aikaa lapsena ja nuorena viettivät samaan aikaan Eevan lapset ja Edlan lapsenlapset.  

 Noin 1920 Kantojärven Taimi ja Hilda sekä Osmon  Kalle, Maiju, Huugo ja Elsa.

Tampereella Teiskossa kirkko ja hautausmaa henkivät vanhaa omanlaistaan tunnelmaa. Pienellä alueella on paljon vanhoja hautakiviä, jotka jo itsessään ovat katselemisen arvoisia. Vatialan hautausmaalla lepää äitini mummu Hilja Karra, jonka muistan vielä lapsuudesta. Viimeisin muisto hänestä on Tampereelta Marjatan sairaalasta (jota ei enää ole). Kävimme siellä äidin kanssa ja veimme Hilja-mummulle mansikoita.Voi olla, että tuo oli ensimmäinen käyntini sairaalassa,sillä huone, rautasängyt ja vuodepotilaana olleet mummot ovat jättäneet mieleeni hyvin selkeän kuvan. Kalevankankaan hautausmaalla riittää myös katsottavaa. Suvun hautojen lisäksi mielenkiintoisia ovat useiden julkisuuden henkilöiden, kuten itselleni Juicen ja  Veikko Sinisalon haudat,  tai muuten historiallisesti merkittävien henkilöiden haudat. Myös kirjailija Lauri Viidan haudan olen käynyt siellä katsomassa. Hänellä ja minulla kun on yhteinen esi-isä. Virroille 1700-luvun alussa tulleen sotilas Jonas Ingemarsson Friskin lapsista Ingemar on oma esi-isäni ja Ingemarin sisar Maria on Lauri Viidan esi-äiti. Jonas Friskistä olen jo aiemminkin kirjoittanut blogissani.

Sukua Aina Lahtisen haudalla Ylöjärvellä 1965.

Ylöjärven hautausmaalla, vaikka se lähellä onkin, kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Lähdin etsimään pappani Antin tädin Aina Vilhelmiina Lahtisen os. Kantojärvi (1881-1965) hautaa. Ja jotenkin tuntui kuin johdatukselta, että täysin vieraalla hautausmaalla umpimähkään etsimään lähdettyä kävelinkin suoraan kohti suurta kuusta, jonka juurella oli Ainan ja miehensä Päärtin hauta, johon on myös heidän lapsiaan haudattu. Ylöjärven hautausmaa on perustettu jo vuonna 1781. Tätä ennen oli jo valmistunut Ylöjärven ensimmäinen kirkko, mutta ilmeisesti Ylöjärvellä ei silti koskaan ole haudattu kirkon alle kuten Kurussa ja monilla muilla paikkakunnilla.

Sievin hautausmaalla kävin edelliskesänä ja sinne on haudattu isäni papan Antto Kantojärven  veli Lahja Kantojärvi puolisonsa Idan os. Pokela kanssa sekä Lahjan tytär Airi ja jo lapsena kuollut poika Lahja Matti. Sukua löytyy lisäksi  mm.Virroilta, Mäntästä ja Helsingistä niin Malmin kuin Hietaniemen hautausmailta.  Hautausmailla kulkiessa silmät ja ajatukset kulkevat oman suvun jäsenten ja tarinoiden lisäksi myös aina kyseisen paikkakunnan ja koko Suomen historiassa. Hautakivien ja muistomerkkien kautta tulee esiin sodat, laivaonnettomuudet, kulkutaudit, historiallisesti merkittävät henkilöt jne. Joillakin hautausmailla huomio kiinnittyy hautakiviin, joissa esimerkiksi pienen ajan sisällä on kuollut useampi lapsi ja esimerkiksi Kalevankankaa hautausmaalla on vanhimmat hautakivet  kirjoitettu venäjäksi. Tampereella Messukylän hautausmaalla huomioin sukuhautojen sukuniminä nimet, jotka itselleni ovat nykyään kaupunginosien nimiä. Tietojensa lisäksi hautausmaiden kasvillisuus ja hiljaisuus houkuttelee sukututkijaa kävelykierroksilleen yhä uudelleen.Syksyn pimeinä iltoina kerättyjä tietoja purkaessa voi vain odottaa aurinkoa ja seuraavaa kesää. Sitten taas voi tutkijan bongata kierrokseltaan kameran ja muistiinpanovälineidensä kanssa.