Tervetuloa sivustolleni! Täällä kirjoitan tarinoita suvuistani ja kotiseudustani sukututkimusharrastukseeni liittyen. Tarinoiden sisältö on kerätty muistitiedoista ja valokuvista, luettu, kuultu, tutkittu ja tulkittu seurakuntien dokumenteista, kirjoista, lehdistä, päiväkirjoista, kirjeistä yms. Kaikki kiitos, kritiikki ja tieto on tervetullutta,koska uteliaisuuteni näihin asioihin on loputon....Käytetty lähdemateriaali tulee kirjoituksissa tavalla tai toisella esiin. Kuvat ovat pääasiassa omiani tai sukulaisilta saatuja. Mikäli joku kokee tarpeelliseksi lainata tekstin osia, tulee lähdetieto merkitä oheen. Kokonaisen tarinan tai valokuvan käyttämiseen on kysyttävä minulta lupa. Mukavia hetkiä tarinoideni parissa!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Hautausmaakierros

Ruovesi 2011
Hautausmaat tarjoavat rauhoittumisen ja läheisten muistelun lisäksi sukututkijalle paljon tietoa.Niinpä minutkin on voinut tavata useammalta hautausmaalta etsimässä ja katselemassa. Sukulaisten mukana olo hautausmaalla on antoisaa. Tällöin hautakivistä saadun tiedon lisäksi  hautojen kohdalla muistista löytyy usein erilaisia tarinoita menneistä suvun jäsenistä. Toisaalta huomaan itse esimerkiksi Kurun ja Ruoveden hautausmailla tarinoivani mukana oleville suvun tarinoita niin, että mukaan taidan saada pian vain ne joita asiat myös kiinnostaa. Mukava on kuitenkin näitä tarinoita suvuista omille nuorillekin siirtää.

Edellisessä blogitekstissä kirjoitin Länsi-Teiskon hautausmaasta, minne on haudattuna useampia sukulaisiani isäni mummun Anna Kantojärven os. Uotila puolelta. Kurun ja Ruoveden hautausmailla olen käynyt useampia kertoja, sillä niillä hautausmailla on runsaasti suvun hautoja sekä isän että äidin puolelta, mutta niillä hautausmailla on myös läheisimpien isovanhempien ja muiden sukulaisten hautoja. Kurun Vanhalla hautausmaalla on aiemmin esittelemäni Herman Kantojärven ( 1867-1903) hauta. Hänen haudallaan on suuri rautaristi ja ristin ympärillä kasvaa loppukesästä mustikoita. Viime kesänä iso myrsky kaatoi hautausmaalta ison kuusen ja kuusi kaatui aivan haudan päälle. Kuin ihmeen kaupalla risti säästyi ja pysyi pystyssä puun oksien osuessa päälle.

Kurun Vanhalta hautausmaalta löytyy kaukaisempaa sukua, kuten esimerkiksi isäni papan Iivari Mäkelän tädin Vilhelmiinan/Miinan (1833-1928) sekä puolisonsa Kalle Hirvilahden sekä mummuni Eeva Kantojärven  tädin Tyyne (os.Aalto s. 1893) Ylisen ja puolisonsa Akselin haudat. Myös pappani Antin pappa Matti Kantojärvi (1857-1895) on haudattu vanhalle hautausmaalle, mutta paikan muistamme vain edesmenneiden sukulaisten puheissa erään polun ja puun juurella, sillä hautakiveä ei ole. Matin vaimo Edla kuoli  miestänsä myöhemmin ja hänet on haudattu Kurussa Tammikankaan hautausmaalle. Vanha hautausmaa ja hautausmaan kunnostuksen yhteydessä rakennettu paarihuone on otettu käyttöön 1858. Uudempi Tammikankaan hautausmaa ja kappeli vihittiin käyttöön 1904, mutta hautausmaalle on haudattu kurulaisia jo 1800-luvun lopulla.

Kurun Tammikankaan hautausmaalla onkin kymmenittäin sukulaisteni hautoja eri sukuhaaroista. Lähisuvun haudat olen tietysti tiennyt jo lapsesta asti. Jouluisin on viety kynttilöitä ja kesällä kukkia Kantojärven, Karran ja Mäkelän sukujen mummujen, pappojen, tätien, setien ja enojen haudoille, mutta sukututkimuksen myötä tuolta hautausmaalta on löytynyt lukuisia kaukaisimpienkin sukulaisten hautoja. Esimerkiksi Kantojärveltä 1800-luvun puolessa välissä maailmalle lähteneiden veljesten  Hermannin ja Kustaan lapsista Hermannin tytär Matilda/Tilda (1869 - 1927), joka meni naimisiin Edvard Taipaleen kanssa sekä Kustaan poika Anselm Kantonen (1876-1938) puolisonsa Mantan kanssa ovat haudattu Tammikankaan hautausmaalle. Samoin isäni mummun Anna Kantojärven serkun Arvo Sydänlammin ja puolisonsa Hildan hauta löytyy Kurun Tammikankaan hautausmaalta, kun puolestaan toisen serkun Arvon sisaren Idan hauta on Ikaalisten hautausmaalla. Arvo ja Ida ovat kotoisin Sydänlammilta Ikaalisten Juhtimäestä. Heidän äitinsä Hilda oli Anna-mummun äidin Idan sisar. Kotipaikkakunnallani Ikaalisissa olen myös kiertänyt kahta hautausmaata, mutta Ida Sydänlammin ja poikansa Heikin hauta on ainoa, jonka sukuun kuuluvaksi olen tunnistanut. Aune-mummuni mummu Maria Liisa Rantala kyllä kuoli Ikaalisissa v.1927, mutta hänen hautaansa en ole löytänyt.

Ruoveden hautausmaa on historian kannalta tutkimuksissani mielenkiintoisin, sillä lähestulkoon joka sukuhaara suvuistani on sieltä lähtöisin tai joku jälkeläinen muualla syntyneenä sinne palannut. Läheisimpiä suvun hautoja siellä on isäni tädin Hilma Salmen hauta, johon on haudattu myös puolisonsa Onni sekä isän serkku Eeva sekä äitini  mummun ja papan Mikko ja Emma Rantasen hauta. Kantojärven, Karran ja Rantasen sukuihin kuuluvia Palosia, Tammisia, Hoikkaloita, Kuusijärviä  sekä Siukolan sukua löytyy Ruoveden hautausmaalta useita.

Ruovedellä on  myös Muroleessa kaunis pieni kirkko ja hautausmaa, minne on haudattuna Osmon sukua. Siellä muistan lapsenakin käyneeni hautaa hoitamassa isäni tätien Saimin ja Hildan kanssa ja mieleeni on jäänyt heidän  kertomuksensa Osmon sukulaisista. Ruoveden Osmolla oli emäntänä  Siukolasta  Eeva ja Kurun Kantojärvellä hänen sisarensa Edla. Eevan ja Edlan  sekä heidän lastensa ikäerojen vuoksi yhteistä aikaa lapsena ja nuorena viettivät samaan aikaan Eevan lapset ja Edlan lapsenlapset.  
 Noin 1920 Kantojärven Taimi ja Hilda sekä Osmon  Kalle, Maiju, Huugo ja Elsa.
Tampereella Teiskossa kirkko ja hautausmaa henkivät vanhaa omanlaistaan tunnelmaa. Pienellä alueella on paljon vanhoja hautakiviä, jotka jo itsessään ovat katselemisen arvoisia. Vatialan hautausmaalla lepää äitini mummu Hilja Karra, jonka muistan vielä lapsuudesta. Viimeisin muisto hänestä on Tampereelta Marjatan sairaalasta (jota ei enää ole). Kävimme siellä äidin kanssa ja veimme Hilja-mummulle mansikoita.Voi olla, että tuo oli ensimmäinen käyntini sairaalassa,sillä huone, rautasängyt ja vuodepotilaana olleet mummot ovat jättäneet mieleeni hyvin selkeän kuvan. Kalevankankaan hautausmaalla riittää myös katsottavaa. Suvun hautojen lisäksi mielenkiintoisia ovat useiden julkisuuden henkilöiden, kuten itselleni Juicen ja  Veikko Sinisalon haudat,  tai muuten historiallisesti merkittävien henkilöiden haudat. Myös kirjailija Lauri Viidan haudan olen käynyt siellä katsomassa. Hänellä ja minulla kun on yhteinen esi-isä. Virroille 1700-luvun alussa tulleen sotilas Jonas Ingemarsson Friskin lapsista Ingemar on oma esi-isäni ja Ingemarin sisar Maria on Lauri Viidan esi-äiti. Jonas Friskistä olen jo aiemminkin kirjoittanut blogissani.

Sukua Aina Lahtisen haudalla Ylöjärvellä 1965.
Ylöjärven hautausmaalla, vaikka se lähellä onkin, kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Lähdin etsimään pappani Antin tädin Aina Vilhelmiina Lahtisen os. Kantojärvi (1881-1965) hautaa. Ja jotenkin tuntui kuin johdatukselta, että täysin vieraalla hautausmaalla umpimähkään etsimään lähdettyä kävelinkin suoraan kohti suurta kuusta, jonka juurella oli Ainan ja miehensä Päärtin hauta, johon on myös heidän lapsiaan haudattu. Ylöjärven hautausmaa on perustettu jo vuonna 1781. Tätä ennen oli jo valmistunut Ylöjärven ensimmäinen kirkko, mutta ilmeisesti Ylöjärvellä ei silti koskaan ole haudattu kirkon alle kuten Kurussa ja monilla muilla paikkakunnilla.

Sievin hautausmaalla kävin edelliskesänä ja sinne on haudattu isäni papan Antto Kantojärven  veli Lahja Kantojärvi puolisonsa Idan os. Pokela kanssa sekä Lahjan tytär Airi ja jo lapsena kuollut poika Lahja Matti. Sukua löytyy lisäksi  mm.Virroilta, Mäntästä ja Helsingistä niin Malmin kuin Hietaniemen hautausmailta.  Hautausmailla kulkiessa silmät ja ajatukset kulkevat oman suvun jäsenten ja tarinoiden lisäksi myös aina kyseisen paikkakunnan ja koko Suomen historiassa. Hautakivien ja muistomerkkien kautta tulee esiin sodat, laivaonnettomuudet, kulkutaudit, historiallisesti merkittävät henkilöt jne. Joillakin hautausmailla huomio kiinnittyy hautakiviin, joissa esimerkiksi pienen ajan sisällä on kuollut useampi lapsi ja esimerkiksi Kalevankankaa hautausmaalla on vanhimmat hautakivet  kirjoitettu venäjäksi. Tampereella Messukylän hautausmaalla huomioin sukuhautojen sukuniminä nimet, jotka itselleni ovat nykyään kaupunginosien nimiä. Tietojensa lisäksi hautausmaiden kasvillisuus ja hiljaisuus houkuttelee sukututkijaa kävelykierroksilleen yhä uudelleen.Syksyn pimeinä iltoina kerättyjä tietoja purkaessa voi vain odottaa aurinkoa ja seuraavaa kesää. Sitten taas voi tutkijan bongata kierrokseltaan kameran ja muistiinpanovälineidensä kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti