Kyläile Kyrössä - pihoilla ja pirteissä

Viime sunnuntaina, aurinkoisena elokuun viimeisenä päivänä järjestettiin Hämeenkyrössä Kyläile Kyrössä- Pihoissa ja pirteissä, Hämeenkyrön vanhat talot-tapahtuma. Vastaavanlaisia tapahtumia on Suomessa järjestetty mm. Loviisassa, Uudessakaupungissa ja Kristiinankaupungissa. Tapahtuma järjestettiin talkootyönä, mutta sitä oli mukana tukemassa Hämeenkyrön kunta ja nuorisoseura sekä Euroopan kulttuuriympäristöpäivät, joka on vuosittain toteutettava syksyn tapahtuma eri puolilla Eurooppaa ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuurikohteisiin. Hämeenkyrön tapahtumassa 19 erilaista vanhaa taloa pihapiireineen ja asujineen toivotti kävijät tervetulleiksi tutustumaan vanhoihin taloihin ja rakennuksiin, pihapiireihin ja niiden hoitamiseen, perinnerakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen ja seudun historiaan. Esittelyn lomaan oli järjestetty pihakirpputoreja, kahviloita, vohvelinpaistoa ja työnäytöksia. Muutamissa talossa oli mahdollisuus nähdä myös eläimiä ja kotimuseoiden aarteita. Tapahtumaan oli varattu järjestäjien puolelta aikaa kuusi tuntia ja ainakaan meidän neljän naisen porukka ei tuossa ajassa ehtinyt kaikkia kohteita käydä läpi, vaikka esittelyn perusteella kaikki olisivat tutustumisen arvoisia olleet.

Tapahtumassa suunnistettiin kohteesta toiseen karttojen avulla ja me valitsimme aloituspaikaksi Viljakkalassa sijainneen 1920-luvulla rakennetun Wanha-Jutila nimisen tilan. Hyvin hoidetussa talossa ja pihapiirissä oli paljon nähtävää. Navetassa ei enää lehmiä ollut, mutta sen ajan tunnelma oli aistittavissa. Navetan siisteydestä huolimatta nenäämme tulvi muistista sinne kuuluva tuoksu. Näytti myös siltä, että jos on nykyihmisten sängyt pidempiä kuin ennen niin samoin näyttää käyneen myös lehmien kohdalla, sillä paikat navetassa lehmille olivat paljon pienempiä kuin näyttäisi nykynavetassa olevan. Talon isäntä sai kuulla myös toistuvia ihastelun huokauksia kun ihailimme kuivaamon yläkertaan tehtyjä kesähuoneita. Remontoinnissa ja sisutuksessa oli käytetty pääasiassa kierrätysmateriaaleja ja -tavaroita itseltä ja muualta. Vielä kun ikkunasta kurkisti ulos syksyiseen peltomaisemaan, jota aurinko vielä oikein kultasi, niin eipä tarvitsisi ainakaan minua kovin paljon houkutella tuohon kesähuoneeseen asumaan. Kaksikerroksisen aittarakennuksen yläkerran aittahuoneet olivat sisustettu kauniisti vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla. Alakerrassa oli kahvila ja oleskelutila, mutta puoleensa veti myös yhteen tilaan kootut vanhat esineet. Kauniiseen taloon pääsi tutustumaan ja ihastelemaan vanhan talon henkeä ja monia ihania yksityiskohtia ja sisustusideoita. Pihapiirissä oli kunnioitettu talon tyyliä. Kukat ja kasvit olivat sopusoinnussa talon ikään nähden ja ennen lähtöä hengähdimme hetken sireenimajan katveessa.

Wanhan-Jutilan tapaan myös Osaralla oli vanhaa esineistöä koottu kotimuseoksi vanhaan viljamakasiiniin. Museon lisäksi Osaralla pääsi tutustumaan vuonna 1886 rakennetu talon juuri remontoituun saliin. Talo rakennettiin aikanaan maanviljelyskouluksi, mutta toimii nyt kotina Immosen perheelle, jotka tapahtumassa museota ja salia sekä tilan historiaa esittelivät. Museossa olikin suuri määrä erilaista tilalla ja koulussa käytettyä esineistöä.  
  
Kyröspohjassa tutustuimme Unholaan, joka on arkkitehti Armas Lindgrenin  anoppinsa vanhuuden asunnoksi v. 1897 suunnittelema talo. Anoppi, leskiruustinna Serafina Hellstén halusi itse nimetä talon Unholaksi, unohduksen paikaksi. Armas Lindgren (1874 - 1929) oli naimisissa Hämeenkyrön kirkkoherra Matthias Hellsténin tyttären Irenen kanssa. Lindgren oli osakkaana arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisessa vuosina 1897-1905 ja heidän töitään on mm. Suomen paviljonki Pariisin näyttelyssä v.1900, Hvitträskin kartano Kirkkonummella v.1903-1905 ja Suomen kansallismuseo Helsingissä v. 1902. Vuodesta 1905 Lindgrenillä oli oma arkkitehtitoimisto ja siellä hänen töinään on mm. Estonia-teatteri Tallinnassa yhdessä Wivi Lönnin kanssa, Haikon kartano, Kulosaaren kasino Helsingissä ja Noormarkun kirkko. Lindgrenin työluettelossa kerrotaan Unholan, anopin asuintalon olevan ensimmäisenä. Hellsténien jälkeen Unholaa asuttivat Hämeenkyrön seuraavan kirkkoherran Johan Henrik Ilvosen leski ja lapset perheineen. Nykyään taloa asuvat toimittajat Pirkko ja Matti Pitko, jotka tapahtumapäivänä esittelivät talon historiaa kuvin ja sanoin.

Kalhun talo ja piha olivat täynnä elämää. Vuonna 1890 perustettu talo ja tila on toiminut myös kauppana, mutta on saanut nykyisiksi asukkaiksi juuri itselleen sopivat eläjät. Portista sisään astuttua kanat toivottivat tulijat tervetulleeksi ja samalla katse kiinnittyi puuhun kiinnitettyyn keinuun, josta avautui puiden katveesta näkymä pellolle. Lasten leikkipaikat, vanha kaivo ja pihlaja rinnatusten, rakennusten väliin pingotetttu pyykkinaru ja siinä kuivumassa oleva pyykki toivat mieleen entisajan pihapiirin. Kirpputori ja kesäpuoti sai vanhan tavaran harrastajan ja kirpputorikiertelijän huokailemaan, sillä makasiini oli pullollaan ihania vanhoja tavaroita ja samaan henkeen sopivia käsitöitä. Makasiinipuodissa kiertelyn ja kesäkeittiössä olleeseen kahvilaan tutustumisen jälkeen lumosi itse talo. Vanhaa ja uutta, ihania sisustusideoita ja tunnelmaa. Lastenhuone rautaisine kerrossänkyineen, vanha lamppu kaapin reunalla  ja naulakossa roikkuvat ihanaakin ihanammat pienen tytön mekot valloittivat suloisuudellaan. Keittiö oli upea, idearikas yhdistelmä vanhaa ja uutta. Keittiön ikkunasta avautui upea näkymä hämeenkyröläiseen maisemaan. Sisustuksessa näkyi kiinnostus vanhaan, kierrättämiseen ja käsitöihin. Ihana koti vanhassa talossa. 


Kyröspohjantien molemmin puolin sijaitsevan Kievarin tilan pihamaalla talon isäntä kertoili hauskasti talon historiaa ja emäntä esitteli pihapiiriä ja ikkunaprojektia. Pihapiiristä löytyi myös vuonna 1901 rakennettu kellari.

Hierun 100-vuotiaaseen myllyyn Herttualassa oli rakennettu ihastuttava kesäasunto myllyn historiaa säilyttäen. Herttualasta ajelimme Maisematien kautta keskustaan ja samalla saimme ihailla samoja hämeenkyröläisiä maisemia, joita F.E.Sillanpää jo aikanaan on kirjoissaan kuvaillut. Aurinkoisena elokuun päivänä maisena lumoaa väreillään ja muodoillaan. Vesi kimmeltää kauempana peltokumpareiden takana tai metsän puiden lomasta. Pensaat ja puut tarjoavat satoaan. Mukava ajatella millaista tämä maisema on keväällä, kesällä ja talvella. Aina kaunista, erilaista ja uudelleen lumoavaa. Ja hämäläistä syntyperää olevalle niin kotoista.

Monissa taloissa elettiin isompien ja pienempien remonttien keskellä. Kyröskoskella ns. Kivimäen talossa perhe remontoi ja asui taloa pienen lapsen kanssa. Remonttia tehtiin vanhaa 1920-luvulla rakennettua taloa ja sen tyyliä kunnioittaen.  Talon eteisessä oli mukavasti esillä työväline, jolla betonia taloon aikanaan on kannettu. Valokuvin esiteltiin niin talon historiaa kuin nykyisen remontoinninkin vaiheita. Kiva idea oli kerätä talteen myös kävijöiden tietämiä tarinoita talon historiasta. Rytökylässä eli vanhassa kirkonkylässä Pappilanjoen tuntumassa tutustuimme Nummisen vanhaan leipomoon, jota nykyiset omistajat restauroivat ja asuvat tuon työn keskellä, mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa eläinten ja pienten lasten kanssa, kun osa huoneista on valmiina ja osa täysin kesken. Kaikesta näki, että työtä tehdään huolella ja vanhaa kunnioittaen.Sekä sisällä että ulkona oli näkyvillä restaurointityön eri vaiheita.

Upea mansardikattoinen Rauhasalo Siljantiellä on nähnyt monenlaista. 1920-luvulla rakennetussa talossa on toiminut sekä matkustajakoti että mielenterveyskuntoutujien pienkoti ja lisäksi talon salissa on pidetty käräjiä. Rauhasalon ja leipomon lähellä Pappilanjoen toisella puolella on entinen kirkonkylän koulu, jossa nykyisin toimii kahvila-ravintola Frantsilan Kehäkukka. Tuossa koulussa opetus alkoi 1875. Ensimmäinen koulurakennus tuhoutui tulipalossa marraskuussa 1877, mutta uusi koulu valmistui samaan paikkaan jo seuraavana syksynä. Koulun historiaan voi tarkemmin tutustua Hämeenkyrön kunnan internet- sivuilla. Mekin pidimme tässä kohtaa monen muun tavoin ruokataukoa talosuunnistukselta ja nautimme Kehäkukan tarjoamista herkuista, vaikka toki vanhan koulun sekä sisällä että pihapiirissä riitti katseltavaa.

Tapahtumalla oli paljon kävijöitä. Ainakin sen perusteella miten väkeä oli eri kohteissa ja miten tienvarret täyttyivät autoista. Tunnelma oli mukava ja ihmiset juttelivat keskenään. Hyvä esimerkki siitä miten tapahtuma voi tuoda myös ihmisiä yhteen ja lisätä näin yhteisöllisyyttä. Nyt keskustelun aiheena olivat usein talot ja niiden rakentaminen, historia, sisustaminen ja puutarhat, mutta uskonpa siellä saman kylän ihmisten vaihtaneen muitakin kuulumisia ja myös tutustuneen toisiinsa. Aikanaan Kalhun kauppa tai Nummisen leipomo varmasti keräsivät kylän ihmisiä rupattelemaan ostosten lomassa ja nyt sen teki samalla paikalla oleva makasiinipuoti, kesäkeittiön kahvila ja mielenkiintoinen restaurointiprojekti.