Teiskon museo - retki entisajan elämään

Teiskon museo

Eräänä kauniina heinäkuun päivänä teimme sisareni ja kolmen serkkuni kanssa kesäretken yhden meistä syntymäpäivän juhlistamiseksi ja yksi käyntikohteistamme oli Teiskon museo. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä museo sijaitsee pienen matkan päässä Teiskon kirkosta Teiskon kirkkotiellä. Paikka on Kauniston tilan aluetta ja alunperin alueelle oli suunniteltu urheilukenttä, mutta Teisko-seura löysi paikan museohankkeen toteuttamiseksi ja sai alueen käyttöönsä. Varsinainen museo on entinen Iso-Kivirannan vierastalo, joka on siirretty, pystytetty ja kunnostettu nykyiselle paikalleen vuonna 1974. Vuosi myöhemmin oli museon avajaiset. Alueelle on siirretty myös sepän paja, ruotusotamiehen pirtti, viljamakasiini, savusauna ja aittoja. Lähelle on rakennettu myös perinnekorsu. Esineistö talossa ja ulkorakennuksissa on yksityisten teiskolaisten museolle lahjoittamia. Museolla on ollut vuosittain vaihtuvia näyttelyteemoja ja tänä vuonna painopiste on teiskolaisessa ja hämäläisessä ruokakulttuurissa. Haaru, tiinu ja patapenkki-keittiöteemalla esiin on tuotu erilaisia keittiöaskareisiin ja ruokakulttuuriin liittyviä esineitä ja tapoja. Mutta löytyy museon alueelta paljon muutakin katseltavaa. Me viihdyimme alueella kaksi tuntia.

Nuoren emännän huone

Alunperin 1700-luvulla rakennettuun päärakennukseen tullaan sisään valoisan kuistin kautta. Kuistilta päästään pitkään käytävämalliseen eteiseen. Talossa on isännän, emännän ja nuoren emännän kammarit, sali ja keittiö. Jokaisessa huoneessa on kunkin teeman mukaista esineistöä. Isännän huoneessa saattoi aistia isännän  istuvan naapurin isännän kanssa pöydän ääressä sikaria polttamassa ja tutkimassa tärkeitä papereita. Huoneessa oli esillä myös sotien aikana taidokkaasti tehtyjä puhdetöitä. Nuoren emännän huoneessa ihastelimme verhoja ja vaatteiden pitsejä. Huoneessa oli esillä myös eri aikakausien naisten päähineitä, lapsen hoitoon liittyviä tavaroita ja leluja. Emännän huoneessa oli rukki ja seinällä kauniita käsityönä tehtyjä tauluja. Tähän huoneeseen oli katettuna myös kauniisti sinivalkosävyinen ruoka-astiasto valmiina odottamaan valmistuvaa ateriaa ruokailijoineen.

Keittiössä riitti katseltavaa. Ihastelimme kaappeja, joissa tavarat olivat esillä, mutta myös niiden sisältöä.  Astiat, ruokailuvälineet ja ruuan valmistusvälineet eri aikakausilta olivat hyvin esillä. Polvien välissä pidettävä iso kahvimylly ja sokeritoppa olivat myös mielenkiintoista nähtävää keittiössä. Pula-ajan keittokirjasta luimme terveyssopasta ja yhdessä nurkassa osui silmiin vanha rautainen pata ja kahvipannu, melkeinpä sen ajan versio nykyajan trangiasta. Siinä sai pellolla tai metsässä keitettyä kahvia ja pidettyä sen siinä lämpöisenä. Raskaampi kyllä kantaa kun trangia repussa tänä päivänä. Museolla oli erittäin ystävällinen, reipas ja paljon esineistä ja alueen historiasta tietävä opas, joka jaksoi vastata kysymyksiimme ja myös oma-aloitteisesti kertoi tarinoita mielenkiintomme mukaan. Hänen ansiostaan moni esine sai syvemmän merkityksen kuin mitä vain katsomalla olisimme saaneet.

Pihalla on kaksi aittaa. Toinen on myös Kivirannasta ja toinen Vähä-Taulaniemestä. Molemmat sijoittuvat 1700-luvulle. Seppä Arvid Ilmarisen paja ja Kalliovaarin pirtti museon viereisessä metsikössä kasvillisuuden ympäröimänä näyttivät idyllisiltä. Kalliovaarin perhekuva löytyy museon salin seinältä. Metsikön mustikanvarvuista napsimme kesän ensimmäiset mustikat. Pirtin rappusille olisi voinut jäädä istuskelemaan ja ihailemaan kaunista hyvin hoidettua maisemaa. Kävimme  myös Teiskon sotaveteraanien vuonna 1985 rakentamassa perinnekorsussa, missä oli esillä sotiin liittyvää esineistöä. Korsu oli hyvin maastossa piilossa ja polkua pitkin kulkiessa vasta kohdalla huomasimme sen. Korsun vierellä kulkee vanha kirkkotie Teiskon kirkolle. Nyt jo heinittyneenä, mutta selvästi nähtävissä.
  
Museolla oli mahdollisuus kahvitellakin omatekoisten leivonnaisten kera, mutta me olimme varautuneet nauttimaan eväämme  piknikillä suuren viltin päällä ja siihen valittu paikka museon isolla nurmikentällä osoittautui mitä parhaimmaksi. Teisko-Aitolahti-lehden toimittajan innoittamana piknikin puheenaiheena oli myös suku. Meidän retkellä olleiden serkusten isoisotäti Hulda Maria Kukkola os. Kantojärvi (1889-1940) avioitui aikanaan teiskolaisen Väinö Henrik Kukkolan (1890-1978) kanssa ja perhe asui Teiskossa. Ennen museolle tuloa kävimmekin Huldan ja Väinö haudalla Teiskon kirkon vieressä olevalla hautausmaalla. Lisäksi 1700-luvun puolella on esivanhempiamme asunut ja syntynyt Teiskossa. Esimerkiksi edellisen kirjoituksen Carl Herman Mattilan toinen mummu, isänäiti Sophia Mikaelintytär (1780-) oli Teiskon Iso-Kulkkilan tytär ja oli vielä kotonaan piikana vuonna 1801 mennessän naimisiin Leppälahden Mattilan Matti Matinpojan kanssa.

Teisko-seuran kotisivuilla on mielenkiintoisia vuonna 2003 Teisko-Aitolahti-lehdessä julkaistuja Anne-Riitta Lampisen tarinoita museon esineistä. Seppä Arvid Ilmarisesta Kortejärveltä on monta lukemisen arvoista tarinaa esineisiin ja pajaan liittyen. Käsinpyöritettävät jauhinkivet, naisten myssyt, kuppausvälineet ja monet muut ovat saaneet tarinansa, jotka kannattaa lukea. Todellisen elämän ne kuitenkin saavat paikan päällä Teiskon museossa.