Paavo ja Tosca-karamellit

Sain eilen ystävältäni tuliaisina karamellipussin, jossa oli myös Tosca-karamellejä. Niin nyt kuin joka kerta Tosca-karamellejä saadessani tulee mieleeni isäni eno Paavo. Paavo nimittäin tarjosi aina meille lapsille joko Tosca-karamellejä tai sellaisia valkoisia piparminttupastilleja.

Lapsena asuimme joitakin vuosia lähellä Paavon kotia, joka oli myös hänen synnyinkotinsa ja isäni mummula. Tietä pitkin matkaa oli hiukan enempi, mutta metsän läpi kodistamme oli Paavon luo vain muutama sata metriä. Vanhempieni kanssa kävimme Paavolla usein ja muistan yhden talven kun sisareni kanssa vielä alle kouluikäisinä hiihdimme usein metsän poikki Paavon luo keskenämmekin, varmasti mielessä juuri nämä Tosca-karamellit, joita ei siihen aikaan kotona saanut. Paavon isä Iivari Kallenpoika Mäkelä rakensi talon Kurun Karjulankylään ja muutti siihen 1920-luvulla perheensä kanssa. Perheeseen kuului silloin kaksi Paavoa vanhempaa tytärtä, Sisko ja mummuni Eeva. Paavo Maunu Iivari syntyi uudessa kodissa loppukesällä 1925.  Paavon jälkeen viisi vuotta myöhemmin syntyivät kaksoset Eila ja Pentti, jotka kuolivat vain muutamien viikkojen ikäisinä.

Paavo ja moponsa 1980-luvun alussa

Paavo asui synnyinkodissaan siihen saakka kunnes 1980-luvulla muutti Kurun keskustaan uuteen vanhuksille tarkoitettuun rivitaloon. Paavolla ei ollut omaa perhettä, joten sisarten perheet olivat myös hänen perhettään. Elantonsa hän hankki kivityömiehenä, mutta jäi jo aikaisin työkyvyttömyyseläkkeelle nivelreuman vuoksi.  Paavon muutettua keskustaan me lapset ja nuoret kävimme silloin tällöin Paavoa tervehtimässä ja usein näimme häntä myös matkahuollon baarissa, missä kävimme ostoksilla tai muuten vaan nuorina aikaa kuluttamassa. Paavo jutteli meille usein ja tarjosi myös jäätelöä tai limsaa. Paavo kävi matkahuollon baarissa syömässä, mutta myös kaljalla. Aina meistä nuorista ei ollut kiva, kun hän kaljoiteltuaan selvitti sukulaissuhteemme ja kertoi meistä muistojaan, mutta näin aikuisena tuokin on lämmin muisto hänestä.

Viimeisin muisto minulla on hänestä vuodelta 1986, jolloin Paavo oli Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidettavana ja minä opiskelin sairaalan vieressa terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Olin joulumyyjäisistä ostanut hänelle joulutontun ja kävin häntä sairaalassa tervehtimässä. Paavo joutui niskavedon vuoksi makaamaan paikallaan, mutta juttelemaan hän pystyi hyvin. Paavo kuoli tästä puolen vuoden kuluttua kesällä 1987.