Ihmisten elämässä, käyttäytymisessä ja asenteissa maailmaa kohtaan näkyvät tämän päivän ilmiöiden lisäksi monet asiat, joita suvuissa ja perheissä on menneinä vuosina läpikäyty. Olemme myös sitä mistä ja miten juuremme on rakennettu. Hyvistä tarinoista ja tulkinnoista kuulemme mielellämme ja kurjista asioista mielummin vaikenemme, vaikka molemmilla on tärkeä merkitys siihen mitä olemme - niin minä, perheeni, sukuni kuin ihmiset yleensäkin. Perheissä on voitu vaieta tietyistä sairauksista, sodan ajan kokemuksista, huutolaisajasta jne. Yhteiskunnan ilmiöiden ohella kannamme mukanamme myös ihan omia perintötekijöitä, jotka tekevät meistä ympäristön avulla juuri sen mitä olemme. Tietyt piirteet ihmisissä näkyvät yllättävänkin monen sukupolven läpi ja jopa 1700-luvun ihmisten kuvauksista voi löytää piirteitä sukulaisista ja omasta itsestä. Se millaisia olemme ja miten elämme vaikuttaa puolestaan siihen millainen tulevaisuus on.
Menneiden asioiden tunnistaminen auttaa myös oman itsen ymmärtämiseen. Tosin vaikka itse olen joitakin ärsyttäviä luonteenpiirteitä pyrkinyt poisoppimaan, jotta en siirtäisi niitä omille lapsilleni, niin silti huomaan, että he puhuvat tai toimivat joissakin asioissa yhtä ärsyttävästi kuin äitinsä ja toki välillä kuten isänsä. Tai kun olen ajatellut, etten ikinä ole tuollainen kun äitini tai isäni, niin silti kuulen lapsiltani, että kuulostat ihan mummulta tai papalta. Ärsyttävien piirteiden lisäksi on toki paljon periytyneitä asioita, joista olen erityisen iloinen ja ylpeä. Kävelytyyli, seisoma-asento, ilmeet, puhetyyli, huumori, ruumiinrakenne, kasvojen piirteet, luonne ja tempperamentti ovat asioita, joita tunnistan omissa lapsissani, itsessäni ja muissa sukulaisissa. Lumen tultua maahan tunnistan taas, koska yksi lapsistani on käynyt kotona. Lapsena tunnistin näistä jäljistä äitini ja Kalle-papan. Yhden suvun punaiset hiukset ja toisen suvun tummuus, huumorin laatu, työhön suhtautuminen ja luonteen jurous tai kiivaus ovat asioita, jotka tulevat usein esiin sukulaisten kertomuksissa. Ja sekoittuupa tähän vielä havainnot siitäkin millaisia ovat hämäläiset tai suomalaiset.
Myös monet sairaudet kulkevat sukupolvesta toiseen mukanamme. Omissa suvuissani painottuvat sydän- ja verisuonisairaudet sekä reumasairaudet ja nivelrikko. Kirkonkirjoissa on muutamissa sukuhaaroissani huomioni kiinnittänyt heikkolahjaisuus, mielensairaus, huono näkö ja sokeus. Näön ja silmien hoito ei ennen ollut kuten nyt eikä silmälaseja ollut käytössä, joten huononäköisyys ja sokeuskin selittyvät osin sillä, mutta kyllä meitä silmälasipäisiä ja silmäsairauksia sairastavia löytyy suvuista useampi tänäkin päivänä. Määritelmät heikkolahjaisuudesta ja mielensairauksista ovat 1700- ja 1800-luvuilla olleet erilaisia kuin tänä päivänä ja myös hoitokeinot ovat olleet erilaisia, jos niitä kaikkiin oireisiin on ollutkaan. Onko tuolloin merkitty luku- ja kirjoitustaidoton heikkolahjaiseksi ja ongelmat olisivat kuitenkin olleet samoja kuin nykypäivän oppimis- ja toiminnanohjausvaikeuksissa olevilla on vai onko kyseessä muunlainen heikkolahjaisuus. Kahdessa sukuhaarassani kuitenkin on ollut 1900-luvun puolesta välistä tähän päivään asti lapsia, jotka ovat tuskailleet oppimisensa, keskittymisensa ja toiminnan ohjailunsa kanssa.
Suvuissa kulkevat mukana myös nimet. Suvuissani usean sukupolven niminä ovat esiintyneet miesten nimistä Anders, Mats, Matthias ja Henrik eli Antti, Matti ja Heikki sekä naisista Anna, Leena, Liisa, Kaisa, Maria ja Eeva. Kullakin aikakaudella nimissä näkyy myös sen hetken muotivirtaukset. "Kyllähän Satu nyt pienelle tytölle sopii, mutta ajatelkaa nyt miltä se kuulostaa vanhalla naisella", näin kommentoi Kalle-pappani vanhemmilleni saatuani nimeni tammikuun alussa 1967 Messukylän kirkossa Tampereella. Pieni tyttö oli tyytyväinen nimeensä, niin on vanhempikin nainen ja uskon olevani vielä vanhanakin, mutta silloin nimi kalskahti papan korviin vain pienen lapsen nimelle. Niinhän se menee. Nykyäänkin jotkut lapset saavat perinteisiä ns. vanhoja nimiä, toiset uudenaikaisempia ja kansainvälisempiäkin nimiä. Omien lasteni nimissä on mukana niin minun kuin isänsä puolen suvun nimiä - Henrik, Matias, Mikael ja Antto.
Hauska olisi tietää mitä tuleva sukututkija muutaman sukupolven kuluttua suvusta kirjoittaa tai löytääkö nyt syntyneet suvun lapset itsestään vielä näitä samoja tapoja ja luonteenpiirteitä tai miten muutokset yhteiskunnassa näitä läpi sukupolvien kulkeneita tapoja ja piirteitä muokkaavat. Tänä vuonna sukuuni on tietojeni mukaan syntynyt kolme lasta - Niko Petro Kalevi, Eveliina Kaisu Anastasia ja "Soilikki" , joka on vielä vailla virallista nimeä. Kaikki lapset ovat Antto ja Anna Kantojärven perillisiä - Niko viidettä ja tytöt kuudetta sukupolvea. Nähtäväksi jää millaisia suvun piirteitä he mukanaan kuljettavat ja millaisiksi he suvun perintöä aikanaan muovaavat.
Suku voi olla toisille ja toisinaan paras tai pahin. Mutta se on ainoa eikä valittavissa. Kukaan meistä ei välty siltä, että jokin meissä muistuttaa jota kuta tai jotakin tehdään koska niin on aina tehty. Ja vaikka välttää noudattamasta näitä joskus rasittavia suvun tapoja tai piirteitä, niin jonain päivänä huomaa itsekin niin tehneensä. Varsinkin negatiivisissa asioissa kuulee helposti muistutettavan suvusta, mutta suku voi myös olla tuki ja turva. Kuka asiat mitenkäkin näkee. Sukututkimuksen myötä olen tutustunut moniin sukulaisiin, joista en ennen tiennyt mitään ja silti olemme löytäneet yhteisen sävelen nopeasti niin kuin aina olisi tunnettu ja usean kanssa olemme todenneet havainneemme perheissä ja sukuhaaroissa samoja asioita, vaikka yhteyksissä ei vuosiin jos koskaan ole oltu. Eräässä 1800-luvun alun asiakirjassa muuten mainitaan eräs sukulainen holtittomana, muutenkin erikoiseen sukuun kuuluvana, joten vikoja on, mutta olkoon vaan, suksi luistaa silti ja samassa kelkassa ollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti