Marko Nenosen ja Timo Kervisen kirja Synninpalkka on kuolema -Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla innosti selvittämään lisää aiemmista lähteistä löydettyjä tietoja kotiseudulla ja suvussakin esiintyneestä noituudesta. Tosin juuri niiden vuoksi kyseisen kirjan olin käsiini hankkinutkin. Vanhoista käräjäkirjoista löytyy myös merkintöjä noituudesta syytetyistä. Suomessa viimeinen noitana roviolla poltettu oli vuonna 1643 Antti Lieroinen, mutta muuten noituudesta syytettiin ja rankaistiin vielä 1700-luvullakin.
Antti Lieroinen oli kotoisin Savosta ja myös hänen isänsä tunnettiin noitana. Lieroinen eli aikuisiässä 1600-luvun alussa Keuruulla ja sittemmin Virtain Jäähdyspohjassa vaimonsa Kirsti Vihoittaren, lastensa ja isänsä kanssa. Lieroinen tuomittiin Ruoveden käräjillä mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla kolmesta eri rikoksesta: taposta, huoruudesta ja noituudesta. Hänet vietiin Ruoveden lisäksi myös Hämeenkyröön käräjille, missä häntä syytettiin kolmesta Hämeenkyrössä tapahtuneesta kuolemantapauksesta ja tuomittiin mestattavaksi ja poltettavaksi taposta ja noituudesta. Lieroinen kuljetettiin Hämeenkyröstä Turun linnaan vankilaan ja lopulta hänen tapaustaan käsiteltiin Turun hovioikeudessa, joka tuomitsi Lieroisen kuolemaan noituudella surmaamisesta, huoruudesta ja murhapoltosta. Hovioikeus oli kiinnostunut Lieroisen apunaan käyttämästä hengestä eikä uskonut Lieroisen vakuutusta siitä, että henki oli peräisin Jumalasta. Turusta Lieroinen kuljetettiin Ruovedelle ja poltettiin siellä Lieransaaressa.
Antti Lieroisen nimi tulee esiin myös oman sukuni tutkimuksessa mennessäni äitini mummun Hilja Karran os. Nieminen (1897 - 1977) sukua hänen isänsä Matti Kustaanpojan kautta itsestäni yksitoista sukupolvea taaksepäin. Tuolloin 1600-luvulla neljä vuotta ennen Antti Lieroisen kuolemaa esi-isäni Yrjö Mikonpoika Brask oli joutunut riitaan Antti Lieroisen kanssa ja hänen kerrotaan kuolleen Lieroisen noituuden seurauksena. Myös Ruoveden käräjillä Lieroista syytettiin siitä, että hän oli noitunut Yrjö Braskin hengiltä. Esi-isäni Yrjö Brask oli erimielisyydessä uhannut keriä Lieroisen tukan, jolloin tämä oli uhannut, että hän ei eläisi kauan ja että hän ei saisi hyvää loppua. Näin tapahtuikin Yrjö Braskin kävellessä itse virittämäänsä automaattiseen karhunpyydykseen sillä seurauksella, että sai surmansa oman varsijousensa nuolen lävistämänä. Kansansuussa kulkenut tarina kertoo myös, että tämä 1612 - 1630 Virtain Hauhuulla Raskin isäntänä ollut sotamies, rumpali ja piipari Yrjö Mikonpoika ei noituuden vuoksi saanut kuolemassa rauhaa vaan jäi Hauhuulle kummittelemaan.
Yhdeksän sukupolvea sitten mummuni Aunen isoisän Santeri Mäen isoäidin Valborg Joonaksentyttären (1800 - 1874) sukuhaaran kautta on esiäitini Brita Simontytär (1698-1764), joka oli kotoisin Keuruun Könttäriltä. Naimisiin mentyään hän asui puolisonsa Jonas Ingemarsson Friskin kanssa Virroilla. Brita oli useamman kerran käräjillä varkauksien ja kaupanteossa tekemiensä huijausten vuoksi. Näihin liittyi usein epäselvyyttä Britan ja asianosaisen välillä eikä Britan kiivas ja viekas luonne helpottanut hänen tilannettaan ihmisten silmissä, vaan häntä syytettiin rikkeidensä ohella myös noituudesta, johon ei kuitenkaan todisteita löytynyt. Käräjäkirjojen mukaan myös Britan ja Jonaksen jälkeläiset ovat helposti ajautuneet luonteensa vuoksi erilaisiin tapahtumiin ja luonteen lisäksi suvussa kulkenut punatukkaisuus on helposti aiheuttanut ihmisiltä lausahduksia noituudesta erimielisyyksien yhteydessä. Vaikka Nenosen ja Kervisen kirjan mukaan noidille ei voida osoittaa mitään tiettyä ihmistyyppiä, niin silti vielä tänäkin päivänä elävä suvun vanhin sukupolvi muistaa omia vanhempiaan tai sukulaisiaan niin moititun. Tänä päivänä ei tarvitse tässä kulttuurissa pelätä syytöstä noituudesta, mutta toki näillä samoilla piirteillä voi muita diagnooseja saada vai selitänkö vaan omat erikoisuuteni perityllä luonteella, noituudella tai peräti kummittelulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti