Kotiseutuni Pirkanmaa

Sukujuureni ovat suurimmaksi osaksi Pirkanmaalla, missä itsekin olen koko ikäni asunut. Vaikka omakohtaistakin kokemusta pirkanmaalaisuudesta minulla on, niin olen silti sukututkimuksen ohella koittanut tutustua siihen ympäristöön ja kulttuuriin, missä sukuni ovat eläneet, joten käteeni tarttuu helposti erilaisia aluetta kuvaavia kirjoja sen lisäksi mitä esimerkiksi internet tarjoaa alueen historiasta ja nykypäivästä kiinnostuneelle. Hiljattain osui kirjastossa silmiini Pirkanmaan maakuntaliiton 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vuosina julkaisema neljä osainen Pirkanmaan kotiseutusarja, joka käsittää neljä eri kirjaa aiheina Pirkanmaan luonto, taiteet, historia sekä ruoka-ja tapakulttuuri. Kaikki mukavia helppolukuisia käytännönläheisiä kirjoja ja vaikka eivät ihan uusinta tietoa tarjoa niin mielenkiintoista kuitenkin.

Pirkanmaasta on alueellisena käsitteenä alettu puhua vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta kirjoissa on alueen historiaa tuotu esiin paljon kauempaa 1200-luvulta jatkuen 1900-luvun teollistumiseen ja yhteiskunnan kehittymiseen. Eränkäynnistä alkanut asutus ja elämä on kehittynyt peltoviljelyn ja maatalouden kautta kaupankäyntiin ja teollisuuteen. Torpissa ja taloissa ovat ihmiset sotienkin keskellä viljelleet, kasvattaneet eläimiä, tehneet kauppaa ja myöhemmin lähteneet työn ja kehityksen perässä kaupunkeihin. Talonpoikaisvaltainen alue teollistui, kaupallistui, kaupungistui ja kehittyi tehdas- ja kauppakaupunkiensa johdosta.

Pallograniittia

Pirkanmaan Luonto-osasta mieleen jää maisemassa näkyvät kivet ja kalliot, joita on hyödynnetty ja hyödynnetään teollisuudessa monella Pirkanmaan paikkakunnalla edelleenkin. Kurussa on pitkät perinteet kivituotannossa ja moni sukulaisenikin on saanut elantonsa kiven parissa. Pallograniitti ja harmaa graniitti ovat ainutlaatuisia ja tunnettuja koko maailmassa mm. rakennuskivinä, paperikoneiden valssikivinä ja hautakivinä. Kurun Niemikylässä on louhittu kiveä 1800-luvulta alkaen.Viljakkala on ollut tunnettu malmivaroistaan jo 1700-luvulla. Haverin kaivos on siellä tuottanut malmia tuolta1700-luvun alusta alkaen aina 1960-luvulle saakka. Nykyään kaivauksista on muistona autio aidattu kaivosalue.

Näkymä Pispalanharjulta Pyhäjärvelle

Kallioiden lisäksi Pirkanmaan luonto muodostuu pelloista, metsistä, harjuista ja järvistä korkeuserojen vaihdellessa jatkuvasti pienelläkin alueella. Tämän johdosta alueella on myös koskia, joiden ansiosta mm. teollisuus on voinut maakunnassa kehittyä kuten esimerkiksi Hämeenkyrössä,Tampereella, Mänttässä ja Valkeakoskella. Vesi on myös mahdollistanut liikkumisen laajemmallakin alueella silloin kun teitä ei vielä niin ollut. Vaikka vesistöistä on ollut hyötyä niin toisaalta ihminen on myös muuttanut aikojen saatossa niitä. Koskien perkaus, kanavat ja veden juoksun säännöstely, mutta myös teollisuudesta aiheutunut vesien likaantuminen ovat vaikuttaneet vesistöihin haitallisesti. Mutta onneksi alueella on silti vielä rakentamattomiakin jokia ja koskia, jotta nykypäivän ihminen pääsee nauttimaan luonnosta sellaisenaan. Itse olen päässyt nauttimaan täällä Ikaalisissa Vääräjoen ja Jyllinjoen maisemista ja virtauksista sekä patikoiden rantoja että kanootista käsin vesitse.Molemmat joet laskevat Kyrösjärveen.

Alueen alkuperäisestä luonnosta pääsee nauttimaan myös useissa kansallispuistoissa  ja luonnonsuojelualueilla. Ympäristökeskus on koko maassa, myös Pirkanmaalla kartoittanut perinnemaisemia, joissa voi nähdä entisajan maisemaa laitumineen ja rakennuksineen. Pirkanmaalla tällaisia perinnemaisemia on yhdeksällä maatilalla. Lisätietoa näistä saa mm. ympäristökeskuksen internetsivuilta. Myös museovirasto on nimennyt valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, joita Pirkanmaan alueella on useita. Tällaisia ovat esimerkiksi nykyisellä kotipaikallani Ikaalisissa Vanhan kauppalan alue, kirkon seutu sekä Isö-Röyhiön kylä, Ruovedellä Pekkalan kartano, Mäntässä Mäntän tehtaiden alue ja monet muut, jotka ovat luetteloituna myös museoviraston sivuilla. Koskemattomasta aidosta puhtaasta luonnosta pääsee kotiseudullani nauttimaan näiden lisäksi myös monien muiden metsäpolkujen ja jokien varsilla sekä järvien rannoilla. Onneksi.

Kirjasarjan Ruoka- ja tapakulttuuri-osassa on esitelty arjen ja juhlapäivien viettotapoja, mutta mukana on paljon entisaikojen ruokaohjeita. Monista niistä tulee lapsuuskoti ja mummula mieleen. Suurin osa raaka-aineista saatiin omasta takaa ja kaikki mahdollinen hyödynnettiin. Kirjassa esitellään myös vuonna 1931 ilmestynyttä tamperelaisen W.Toiwosen  kustantamaa keittokirjaa, jossa on päiväkohtaisia ruokaehdotuksia ohjeineen ja mukana on vielä kustannusarviokin. Erään päivän ruokavinkkinä kirjassa on luusoppa ja lätyt sokurin, kräämin tai marjahillon kanssa. Ruoka-aineet, ruuanvalmistus ja niin arjen kuin juhlankin ruokalistat ovat jokaisen saavutettavissa oleva tapa säilyttää perinteitä ja siirtää niitä seuraaville sukupolville. Itse syön vielä talkkunaa, mutta lasteni valikoimaan se ei enää taida kuulua. Sen sijaan huomaan perunoista - ei jauhoista- tehdyn perunamuusin ja äidiltä opitun reseptin mukaan tehtyjen lihapullien, erilaisten marjoja sisältävien leivonnaisten ja juuri noiden lättyjen olevan niitä, joita seuraavakin sukupolvi kaipaa ja varmasti eteenpäin siirtää. Ja vaikka monessa ruuassa on käsintekemisestä siirrytty teolliseen valmistamiseen niin edelleen osa kotiseutuni perinteitä on itselleni ja varmasti monelle muullekin myös mustamakkara ja rievä.

Maisemaltaan vaihteleva luonto on inspiroinut monia taiteen tekijöitä; kuvataiteilijoita, valokuvaajia, runoilijoita, kirjailijoita, musiikintekijöitä ja arkkitehtejä. Luonnon lisäksi myös alueen historia, sodat, talonpoikaiselämä ja erilaiset ihmistarinat ovat olleet taiteilijoiden inspiraatioiden lähteinä. Esimerkiksi Ellen Thesleff maalasi Ruoveden Muroletta, Werner Holmberg maalasi maisemiaVirroilta, Ruovedeltä ja Kurusta, Felix Frang maalasi Ikaalisisten maisemia, Into Konrad Inha valokuvasi maisemia Virroilla ja kuuluisimpia taitavat olla Akseli Gallén -Kallelan ikuistamat maalaukset alueen maisemista. Kirjallisuudessa tunnetuimpia alueen maisemaa ja elämää kuvaavia ovat varmasti F.E.Sillanpää ja J.L.Runeberg, mutta myös esimerkiksi Heikki Asunnan ja  Lauri Viidan teoksissa on kuvauksia alueen ihmisistä ja elämästä. Alueen kulttuuriin pääsee vuosittain tutustumaan monissa eri paikkakunnilla järjestettävissä kulttuuritapahtumissa. Mäntässä on vuosittain kuvataide esillä, Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivät, Tampereella Finlaysonin alueella on paljon nähtävää monien muiden kaupungin museoiden lisäksi. Felix Frangin maalauksia voi nähdä tulevana kesänä Ikaalisissa hänen muistokseen järjestetyssä näyttelyssä, kun kuvataiteilijan syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta tänä syksynä. Pirkanmaan maakuntalauluksi on vuonna 1995 nimetty Kesäpäivä Kangasalla ja mikäs sen paremmin luontoamme täällä kuvaisi kuin laulun sanat "...niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen....".

Hirvenhiihtäjät patsas, Kuru

J.L. Runebergin Kurun ja Ruoveden alueelle liitetty Hirvenhiihtäjät (1832) runoelma kuvaa kansanelämää talonpojista piikoihin, kerjäläisiin ja laukkuryssiin. Juonena on järkevä Pekan ja Kurun urhea Matin hirvenajo, mutta siihen liittyy myös Matin ja hehkeän Hennan kosiotarina. Kuvattujen henkilöiden ominaisuuksina Runeberg kuvaa alamaisuutta, nöyryyttä, vaatimattomuutta, työteliäisyyttä, omillaan toimeen tulemista, yhteisöllisyyttä ja isänmaallisuutta. Hirvenhiihtäjien ihmiset elävät levollisesti ja sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Piirteet kuvastanevat alueen ihmisten luonnetta ja sitä mitä arvostetaan ja pidetään tärkeänä, sillä teos nousee esiin juuri halutessa korostaa näiden asioiden tärkeyttä ja se koetaan tavallaan alueen ihmisiä yhdistävänä perinteenä. Kurussa on kirkon läheisyydessä Kosti Sartin suunnittelema Hirvenhiihtäjät patsas, joka on pystytetty Runebergin Kurun urhean Matin ja kotiseudun raivaajan muistolle 1956. Vuosittain myös valitaan Kuru-juhlien aikaan kotiseudun eteen työtä tehneet ja työssään arvostetut Kurun urhea Matti ja Heloposki Henna. Lähisukulaisistani nuo arvonimet ovat saaneet vuonna 2000 setäni Esko Kantojärvi ja vuonna 2008 serkkuni, Eskon tytär Anne Kantojärvi-Kapee. Kun tekstiä Hirvenhiihtäjistä lukee niin varsin levollisena ja onnellisena ihmisten elämä siinä vaikuttaakin, vaikka Pirkanmaan alueen historiaan paljon sotia, sairautta, köyhyyttä ja muita arkea ja elinympäristöjä horjuttavia asioita onkin sattunut. Kunpa tuo sama tasapaino, sopusointu ja levollisuus säilyisi nykyistenkin alueen asukkaiden elämässä, vaikka tämänkin päivän ihmistä monet huolet painavat.

"Iltainen oli syöty. Ja jäänyt myös oli torpan
pöytään loppuja vain, vähän kaljaa tuoppien pohjiin,
kantoja reikävän leivän ja muikkuja, myös perunoita.
Pirttikin lämpimän herttainen oli, luota kun lieden
hiillos räiskyessän tulen hehkua henki ja peitti
pilviin tupruaviin katon: vain pärepuut, reki vaivoin
nähtiin orsien päällä -ne saivat kuivua siellä.
Korkeuteen savu leijui, kun pimeän katon alle
loimua loi päre vain, siten ehtootoimia torpan
helpottain valollaan. Emännöiden ahkera Anna
itselleen sekä miehelleen pani sänkyä kuntoon.
Kattilan karstoja taas tytär huuhteli pois liki muurin
laulujakin hyräellen, ja reipas uuttera poika
varsoja hoiteli, kun tömisyttivät nuo oven luona,
jauhoja appeeseen lisäten lujan kaukalon täytti."

 (J.L.Runeberg,suom. Teivas Oksala,Hirvenhiihtäjät)