Kotipaikkakunnallani kerätään parhaillaan kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi asiakkaiden kirjastomuistoja. Ikaalisten kauppalaan perustettiin kirjasto vuonna 1862 ja tästä tehdystä päätöksestä perustaa kirjasto on säilynyt pöytäkirjaote kaupunginarkistossa. Suomessa on ollut kirjastoja eri muodoissaan jo aiemminkin, esimerkiksi Vaasaan perustettiin ensimmäinen yleinen kirjasto 1700-luvun lopulla, mutta 1800-luvun puolivälin jälkeen kansansivistyksen ollessa aktiivisimmallaan perustettiin Suomeen useita nykyisin tavoin toimivia yleisiä kirjastoja. Kuruun kirjasto perustettiin 1861 ja Ruovedelle 1863. Ruoveden kirjastoon rahat kerättiin lahjoituksin ja kinkereillä. Siellä kirjaston ensimmäinen vakituinen kirjastonhoitaja valittiin kuntakokouksessa joulukuussa 1873 ja tehtävään valitun Heikki Hauskan vuosipalkka työstä oli 20 markkaa. Ruovedellä kuten Ikaalisissakin ensimmäinen kirjasto oli kirkon sakastissa. Ikaalisissa kirjaston ensimmäisiä hankintoja on säästetty noin sata kappaletta. Niiden joukossa on mm. Valtio-oppi vuodelta 1867, Suomen kasvitarha oppikirja ja Eino Leinon Naamioita vuodelta 1905. Näistä vanhoista hankinnoista, entisajan lainauskäytännöistä sekä kirjaston historiasta on tietoa ja kuvia internetissä Ikaalisten kaupunginkirjaston kotisivuilla.
1970-luvulla kirjasto siirtyi uuden tuolloin valmistuneen yhteiskoulun kanssa saman katon alle. Tähän kirjastoon minäkin tutustuin mennessäni Ikaalisissa ensimmäisen kerran kirjastoon 1980-luvun lopulla Ikaalisiin muutettuani. Kirjasto on edelleen siellä, mutta se on vuonna 2009 remontoitu ja silloin kirjasto oli väliaikaistiloissa keskustassa Alkolta vapautuneissa tiloissa. Ikaalisten kaupunginkirjaston muistoni eivät ole mitenkään erityisiä. Olen lainannut kirjoja aihealueiltaan laidasta laitaan sekä omasta kirjastosta että kaukolainalla, etsinyt tietoa mm. kotiseutukokoelmasta sukututkimustani ja paikallisihistoriaa ajatellen, olen lukenut lehtiä ja käynyt tutustumassa erilaisiin kirjastossa esillä oleviin näyttelyihin. Tänä aikana lehtilukusali on uudistunut, musiikinkuuntelupisteitä ei taida enää olla, tietokoneita on ilmestynyt kirjastoon useampia ja monia kirjastonpalveluita voin nykyään hoitaa kotona omalla tietokoneella verkkokirjaston kautta. Palvelu on aina ollut ystävällistä, kirjavalikoimat ovat monipuoliset ja lainauskäytäntö muista kirjastoista on sujuvaa.
Omat ensimmäiset kirjastomuistoni ovat 1970-luvun alusta Kurusta. Sain kirjastokortin kun aloitin koulun. Kirjastonhoitajana oli Leena Leuku. Hän oli Kurussa kirjastonhoitajana vuodet 1954-1985 eli koko sen ajan kun aloitin koulun 1973 ja pääsin ylioppilaaksi 1985, joten ehdimme tulla tutuiksi vuosien mittaan käydessäni kirjastossa lukemassa, lainaamassa ja etsimässä tietoa ekaluokan kuvakirjoista aina lukiolaisen lukemiin romaaneihin ja opiskelun vaatimiin tietoteoksiin saakka. Hän opasti ja ohjasi, komensi ja kannusti. Hän oppi tuntemaan meidät koululaiset ja muistan hänen monesti jo valikoineen meille kirjojakin, kun tiesi meidän tyttöjen tiettynä aikana lukevan tietynlaisia kirjoja. Muistan esimerkiksi miten kerran kirjastoon mennessä hän esitteli uusia hankittuja Tiina-kirjoja meille luettavaksi. Tai ylemmillä luokilla kun kerroimme tekevämme ystäväni kanssa esitelmää biologian tunnille, hän neuvoi mistä kirjoista voisimme tietoa löytää. Hän oli ystävällinen, mutta piti meidät välituntisin ja koulun jälkeen kirjastoon saapuneet lapset ja nuoret myös järjestyksessä. Lukupöydän ympärillä puhe ja kikatus hiljeni kun hän vain käveli vierelle tai katsoi tietyllä katseella pöytänsä takaa.Kirjastokorttini numero oli muuten 21. Lainaukset merkittiin silloin kirjoissa oleviin lappuihin käsin ja muistan selvästi tuon numeroni kortissa ja kirjojen lainauslapuissa. Muistan myös tarkalleen missä silloisessa kirjastossa sijaitsi nuo Anni Polvan Tiina - kirjat sekä Enid Blytonin Viisikko-kirjat. Alakouluikäisenä leikin sisareni kanssa kirjastoa ja välillä meillä oli riita siitä kumpi saa olla Leukun Leena eli kirjastonhoitaja.
Seuraava kirjastonkäytön muistoni on Ruovedeltä. Lukiolaisesta Ruoveden kirjasto tuntui suurelta tuttuun Kurun kirjastoon verrattuna ja muistan miten nykyaikaiselta tuntui koulun jälkeen linja-autoa odotellessa istua kirjaston sohvalla ja kuunnella kuulokkeilla musiikkia. Kuunneltu levy valittiin levyvalikoimasta ja kirjastonhoitaja laittoi sen pyörimään. Myöhemmin on tutuksi tullut kirjastot muuallakin ja miten ollakaan jokin aika sitten reilun kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen kävin Ruovedellä kirjastossa ja totesin muistaneeni sen paljon isompana kuin se olikaan. Musiikinkuuntelupiste sohvineen oli myös hävinnyt ja tilalla olivat tietokoneet.
Kurun kirjastokin on tässä ajassa muuttunut. Sinne ei enää liukastella koulun betoniaidan viertä nurmikkoa pilaten ja sijainnin vuoksi välitunnitkaan eivät enää taida olla kirjaston ruuhka-aikaa. Silti mielessäni on se kirjastomuisto kun hädin tuskin yletyin kirjastonhoitajan pöydän ääressä näkemään mitä korttiini kirjoitetaan. Nojasin kyynärvarsillani pöytään ja leuallani käsiini, jotka olivat siis leukani korkeudella ja kurkotin varpailleni nähdäkseni. Olin innoissani kortista, mutta hiukan harmitti, kun äidin piti kertoa asioita minusta, vaikka eihän ne sen kummenpia olleet kuin ylpeän äidin puhetta koulun aloittavasta esikoisesta, joka saa kirjastokortin ja opettelee kirjaston tavoille. Samat tarinat taisin itsekin kertoa käydessäni oman esikoiseni kanssa hakemassa hänelle kirjastokorttia Ikaalisten kirjastosta. Tuolloin 1990-luvun puolivälissä numerot kirjastokorteissa olivat vaihtuneet viivakoodiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti