Tapaamisessa syntyy tarinoita

Kantojärviläisiä 2012

Mikä voisi olla sukututkijalle ja suvun historian harrastajalle mieltä lämmittävämpää kuin lähes 70 myös suvusta kiinnostunutta sukulaista kokoontuneena 200 vuotta suvun elämään kuuluneessa paikassa, jonka esivanhempamme ovat asuttavaksi ja elettäväksi raivanneet ja rakentaneet. Tähän tarjoutui minulle mahdollisuus menneenä viikonloppuna Ylöjärven Kurussa Kantojärvellä ja voin vain lämpimästi kiittää kaikkia tapahtuman järjestelijöitä ja mukana olleita antoisasta, kannustavasta ja mukavasta viikonlopusta. Paikalla tapahtumassa oli vuonna  1811 Kurun Paappasen talon Kantojärven torppaan asettuneiden Johan ja Juliana Hjeltin jälkeläisiä eri puolelta Suomea.

Sukututkimusmateriaali ja vanhat valokuvat virittivät muistoja ja tarinoita. Eri sukupolvet muistelivat paikkaa ja ihmisiä eri tavoin. Toinen muistaa miten Antto kävi hevosella tekemässä taksvärkkiä jään yli Tampereella ja toinen miten hevosella vietiin maitotonkkia tienvarteen tai perunoita pellolta kuoppaan. Yksi muistaa miesten pötkötelleen keittiön penkillä juuri siinä missä penkki edelleen on ja toinen muistaa papan istumassa keinussa. Moni muistaa äidin ja mummun ahertamassa navetalla ja monelle rakas muisto on talossa apuna olleet tädit, sedät ja muut sukulaiset, joita varsinkin kesällä taloon asettui. Toisille paikka on muistoissa koti, toisille mummula, toisille papan, mummun tai vanhemman synnyinkoti, toisille suvun kesänviettopaikka.Niin monta tarinaa löytyy kuin on muistelijaakin.

Oopo, Petteri, voitiinu ja muuta vanhaa

Kaksi asiaa kuitenkin yhdisti monia erilaisiakin muistoja ja tarinoita. Kaikessa muistelussa välittyi kiintymys kotiin, perheeseen ja sukuun. Lisäksi lähes kaikkiin muistoihin liittyi työ, jota tehtiin paljon. Kantojärven ohella muisteltiin ja puhuttiin myös niistä paikoista, joihin Kantojärveltä oli lähdetty. Perheen tärkeys ja työ näyttelivät tärkeää osaa kaikissa näissäkin paikoissa. Vuonna 1859 Kantojärveltä lähteneen Hermannin tytär Tilda muistetaan ahkerana ja työteliäänä emäntänä. Hänen jälkeläisensä kertoivat talossa ja kylässä puhutun, että kun Taipaleen Tilda laittaa illalla hameensa henkariin, sen helmat heiluu vielä aamullakin. Niin Tilda Kurussa Taipaleessa, Hulda Teiskossa Iivanassa ja emännät Kantojärvellä ovat joutuneet tekemään paljon työtä.

Serkusten yhteisistä hetkistä oli paljon muistoja useammassakin sukupolvessa. Niihinkin liittyi muistot aikuisten työnteosta, vaikka aikansa on lasten leikeilläkin ollut. Joku muisti miten talossa asuneet lapset ja kaupungista kesänviettoon tulleet lapset aluksi ujostelivat toisiaan, mutta tutustuttua yhteiset leikit veivät mukanaan. Myös lapset ovat aina osallistuneet työhön. Tehdystä työstä oli palkintona hevoskärryn kyytiin pääsy ja jopa lupa ohjastaa. Keksivätpä kerran serkukset leikkiä pirtissä kukkakauppaa aikuisten ollessa perunannostossa. Kumma kyllä lasten itsensä ihastelema luonnonkukilla ja vesiastioilla täytetty  pirtti ei pellolta palanneita aikuisia ilahduttanut.

Suvun vanhimpiin kuuluva, kokoontumisessa mukana ollut Rauha Hietamäki os. Kantojärvi viihdytti joukossa olleita lapsia ja myös aikuisia runonlausunnallaan. Kantojärvi on Rauhan isän Lahjan synnyinkoti. Suvun naiset ovat harrastaneet runoja enempikin. Rauhan serkut Aune Kärkäs ja Eva Kukkola harrastivat nuorena runoja. Aune kertoo päiväkirjassaan, miten he kesälomalla Evan kanssa Iivanassa saunan vinttihuoneessa lausuivat runoja ja Helsingistä Teiskoon lomanviettoon tullut Aune oli esitellyt uusia kuulemiaan runoja ja saamiaan runokirjoja. Runokirjoja löytyy Evan jäljiltä Iivanassa edelleen. Päiväkirjassaan Aune arvioi itse olevansa parempi lausuja kuin Eva, koska oli Helsingissä ottanut lausuntatunteja. Heidän paremmuuttaan emme pääse enää arviomaan, mutta Rauha oli loistava lausuja ja eläytyjä, joten jos edesmenneet serkut ovat olleet yhtäänkään yhtä hyviä, on suvussamme ollut upeita lausujia useampia.

Viivin kukat

Tapaamisessa nuorimmat osallistujat olivat 2½ kuukauden ikäinen Venla Helena Ojala ja 8 kuukauden ikäinen Peppi Sofia Soilikki Kantojärvi. Tapaamisessa nimitimme meidän kaikkien mummuksi pian 78-vuotiaan edellä mainitun Rauha Hietamäen, sillä hänen lähellään meillä kaikilla oli oma paikkamme. Suvun vanhin, 87-vuotias Viivi Takkula os. Kantojärvi lähetti Ruotsin Fagerstasta terveiset suvulle kukkasin ja sanoin.Kukat asetimme pöydälle Kantojärvellä, joka on myös Viivin isän Lahjan synnyinkoti.

Sukututkijalle tapaaminen antoi potkua ja lisäsi motivaatiota tekeillä olevan kirjaprojektin kanssa, sillä on kannustavaa ja mieltä lämmittävää huomata tekevänsä jotakin myös muille eikä vain itselleen. Tapaamisen jälkeen moni sukulainen tuli tutummaksi, monta valokuvaa sai elämän ja monta tarinaa jäi mieleen. Menneen ajan rinnalla oli ihana kuulla myös mitä suvulle kuuluu tänä päivänä. Tänäänhän syntyy ne tarinat, joita seuraaville sukututkijoille kerrotaan. Tutkittavaa ja etsittävää jäi silti vielä paljon menneestäkin ja vanhojen askarruttavien asioiden rinnalle nousi uusiakin tutkimuskohteita. Vuonna 1821 syntyneen Matiaksen kohtalo on selvittämättä, Rauhan kuvassa ollut kaunis tyttö on mysteeri, löytyykö jostain kuvaa Matista Edlan viereen ja monta monta muuta, mutta nyt kiitän kuulemistani tarinoista, joista syntyy monta sivua tarinaa kansien väliin välitettäväksi seuraaville sukupolville.