Hermannin muistovirsi

       

"Se toivo juur´ ja ilo suur´myös ristin all´on mulla;
Taas kerran ma saan riemulla pois haudasta luo Isän iloon tulla."

Nämä sanat kätkeytyvät 36- vuotiaana Kurussa Kantojärvellä kuolleen isoisoisosetäni Hermannin (1867-1903) haudan ristiin. Hermannin hauta on Kurun vanhalla hautausmaalla ja hänestä olen aiemminkin kirjoittanut ylläolevasta linkistä löytyvän tekstin. Valurautaisessa ristissä on nimen sekä syntymä- ja kuolinaikojen alla teksti W.K. 500 v.11. Haudalla käydessäni olen miettinyt tuota tekstiä ja sen tarkoitusta. Hermannin elinajan sekä hänelle kuuluneen vielä tallella olevan  virsikirjan perusteella olen päätynyt siihen, että ristin lyhenne tarkoittaa tuosta vuoden 1886 virsikirjasta virttä 500 ja säkeistöä 11. Virsi liittyy kuolemaan ja se on nimeltään Kaikk´asiain luon Herrahan ja sen on tehnyt saksalainen teologi Johannes Pappus (1549 - 1610). Seuraavassa vuoden 1938 virsikirjassa tätä virttä ei enää ole.

Hermannin virsikirjasta löytyy hänen nimikirjoituksensa ja myös muita hänen merkintöjään. Kirjan merkinnöistä ja ulkoasusta voi päätellä, että kirja virsineen on ollut paljon käytössä ja hänelle tärkeä. Perheetön Hermanni asui ikänsä Kantojärvellä vanhempiensa ja veljensä Matin perheen kanssa. En tiedä kuinka paljon Kantojärvellä tuolloin laulettiin, mutta mielessäni näen Hermannin penkin päässä virsiä laulamassa rakkaasta virsikirjastaan. Hermannin isä Emanuel (1845-1929) ja Matti-veljen (1857-1895) vaimo, Hermannin serkku Edla (1853-1921) olivat kotoisin Ruovedeltä Siukolasta, mistä oli kotoisin myös setänsä Hermanni Siukonen (1847-1921), jonka perheessä musiikilla on ollut tärkeä merkitys. Serkku Wilho Siukonen (1885-1941) on meille monelle tuttu laulukirjojensa ja säveltämänsä musiikin kautta.

Hermannin ristiin valitun virren säkeen uskon kertovan Hermannin uskonnollisuudesta ja elämän katsomuksesta, jota perhe tuolla ristiin merkityllä lauseella on halunnut tukea ja jolla on kuoleman kohdatessa lohduttauduttu. Lähimpänä omaisena on varmaan Hermannia ollut saattamassa oma isä ja samassa taloudessa asunut veljen perhe. Voisin ajatella ainakin Hermannin isän, veljen vaimon Edlan ja tuolloin Kantojärvellä isäntänä olleen 24-vuotiaan  isoisoisäni Anton olleen haudalla ja laulaneen tuon tärkeänä pidetyn virren Hermannin haudan äärellä. Ajatuksissani miellän virren Hermannin muistovirreksi. Virren neljästätoista säkeestä ristiin on valittu mielestäni yksi tuon virren parhaista ja lohduttavimmista säkeistä, johon voisin vielä lisätä viimeisen säkeen sanat; Sä viimeksi Vie sieluni Majoihis, näin viel' anon, Ett' iloissan' Siell' ainian Ma veisajan!.