Marjastusta

Otin eilen pakastimesta viimeiset mustikat. Tein mustikkapiirakkaa. Mustikkapiirakan ja -kiisselin ohella meidän perheen ehdoton mustikkaherkku on mustikkamaito, joka varsinkin tuoreista mustikoista tehtynä kuuluu olennaisena osana loppukesän tunnelmiin ja herkkuihin. Ennenhän sitä sai vain kesällä, mutta nykyään pakastimien ansiosta siitä voi nauttia myös talvella, vaikka eihän se sama ole kuin niistä juuri poimituista marjoista. Lapsena keräsin itse  mustikoita kuppiin sen verran, että jäi maidolle tila. Samoin tekivät omat lapseni pieninä. Lähimetsästä oli helppo ja nopea käydä keräämässä jugurttimukillinen marjoja, lorauttaa maitoa sekaan ja nauttia kesän herkku pihakeinussa tai viltin päällä varjossa. Nykyään ahkerin kerääjä perheessämme on isäni. Nuorisokin odottaa mustikoita Kurun tuliaisina papan keräämänä ja kotoisa näky loppukesästä on mustikkamaitoa lusikoiva Aku Ankkaa lukeva lomaileva nuori mies. Nuorten muutettua kotoa pois tuo näky on entistä mieluisampi ja muistoja herättävämpi.

Marjastajat 1972

Marjastus on yksi sukuni perinteistä. Marjoja on kerätty ja säilötty ravinnoksi itselle, mutta myös myyntiin. Lapsena muistan miten Aune-mummu ja Kalle-pappa keräsivät mustikoita monia ämpärillisiä ja mummulan pihalla mustikan värjäämin sormin perkasivat niitä. Marjat menivät tuolloin myyntiin eikä niistä meille vieressä kinuaville lapsille montaa marjaa annettu. Tammelan torilla Tampereella mummun mustikat päätyivät kaupunkilaisten astioihin ja me lapset tyydyimme keräämään marjat omiin kippoihimme. Vanhempieni keräämät marjat päätyivät meille kotiin ja saimme nauttia hilloista, mehuista, kiisseleistä ja marjapuuroista.Vaikka marjoja saa nykyään kätevästi kaupasta ja marjojen myyjiltä, suvussani kerätään syksyisin edelleen marjoja säilöön. Ravinnon- ja vitamiiniensaannin ohella tärkeänä pidetään myös ulkoilua ja luonnossa liikkumista.

Marjastajat papan kanssa 1992

Mustikoiden ohella kesän herkkuihin kuuluvat vadelmat, lakat eli muuramet ja metsämansikat. Syksymmällä talteen kerätään puolukoita marjapuuroa ja hilloja varten. Metsämansikoita kerättiin aina pitkään heinänkorteen ja muuramia alueen useiden soisten järvien rannoilta. Marjastamassa oltiin usein myös isommalla porukalla. Kantojärvellä miesten tehdessä metsä- ja peltotöitä, naiset kävivät marjassa. Muistan myös useampia kertoja isäni tädin Saimin ja hänen ystävänsä naapurissamme asuneen Inkan olleen meidän mukana vadelmassa. Me lapset keräsimme tietyn sovitun määrän marjoja ja jos emme jaksaneet niin kauaa kuin aikuiset, niin leikimme lähistöllä tai istuimme kivien ja kantojen päällä juttelemassa ja napostelemassa keräämiämme marjoja. Sisareni ja serkkujeni kanssa pyöräilimme usein hakkuuaukeille, missä oli tuoreita vattupusikkoa ja söimme suoraan puskista suihimme ihanat vadelmat.Montakohan vattumatoakin tuli syötyä kun marjat oli kiire ehtiä saada suuhun ennen vierellä kerännyttä pikkusiskoa. Kyllä me marjoja myös pieniin astioihin kerättiin, sillä kun mustikat ja muuramet sekoitti hilloksi sai niistä hyvän herkun. Kuppiin marjoja, raikasta maitoa ja halutessa hiukan sokeria - helppo kesäinen herkku.

Metsien, hakkuuaukeiden, soiden ja niittyjen tarjoamien marjojen lisäksi tärkeänä osana loppukesään kuuluu myös pihapiirissä kasvatettavien viinimarjojen ja karviaisten kerääminen. Varsinaista sadonkorjuuta ennen ovat lapset aina saaneet syödä marjoja pensaista niin paljon kuin jaksavat ja varsinkin mustat viinimarjat ja karviaiset tekevät kauppansa suoraan pensaasta. Maistuvat ne aikuisillekin ja käyhän se meidän Veeti-koirakin niitä syömässä kun huomaa emännän ja isännänkin niillä herkuttelevan. Marjasadon ja ahkerien isovanhempien ansiosta saamme talvisin nauttia samojen pensaiden marjoja mehuksi keitettynä. Pakkaspäivinä ulkoilun jälkeen tai flunssaisena lämmin viinimarjamehu onkin parasta mahdollista juotavaa.

Isäni mummu Anna Kantojärvi (1879-1934) os.Uotila kasvatti ahkerasti viinimarjoja Kantojärvellä ja omaan tarpeeseen tulleiden marjojen lisäksi häneltä myös käytiin niitä ostamassa. Mummulassa Karjulankylässä Karralla  pappani Kalle (1922-1986) vaali mansikkamaataan tarkasti. Me lapset emme saaneet mennä mansikkamaalle keskenämme, mutta pappa kyllä antoi meille marjoja käydessämme ja muistan hänen niitä kotiimmekin tuoneen ja saimme niitä kupillisen tuoreina syödä ennen kuin äiti teki niistä hilloa. Vähän isompina saimme ottaa sovitun määrän mansikoita suoraan penkistä kunhan samalla hoidimme mansikkamaata sovitusti. Marjastus on harrastus monella sukulaisella ja juuri sain tuliaisiksi Luhalahdesta isän serkulta Salmelta herkullista kurpitsapuolukkahilloa ja serkkuni Minnan 5-vuotiaat kaksoset Saara ja Eetu ovat ahkeria metsässä kulkijoita. Niin siirtyvät tavat sukupolvelta seuraavalle.

Aikanaan on Kantojärveltä lähtenyt marjoja kesävieraiden mukana kaupunkiin saakka. Kantojärvellä syntynyt ja aikuisena Helsinkiin muuttanut isäni papan Anton sisar Olga (1886-1976) vieraili joka kesä synnyinkodissaan ja vei mukanaan  marjoja hilloja ja mehuja varten. 1940-luvulla Aune-tyttären päiväkirjoissa on monina kesinä mainintoja miten he pakkasivat marjoja laatikoihin ja kuinka ne kuljetettiin ensin laivalla Muroleesta Tampereelle ja sitten junalla Tampereelta Helsinkiin. Nykyihmisestä se tuntuu aika vaivalloiselta, mutta tuolloin se oli  luontevaa ja asiaan kuuluvaa ja päiväkirjamerkintöjen mukaan loman jälkeiset päivät Helsingissä kuluivat mehuja ja hilloja keittäessä. Pääsen siis varsin helpolla kun tänä päivänä saan kuljettaa poimitut marjat autonperässä kotiin, puhumattakaan siitä, että suurimmaksi osaksi saan vanhempieni ansiosta marjani valmiiksi kerättyinä, perattuina ja jopa mehustettuina suoraan kotiini.