Joulu, juhlista jaloin

Joulukorttitarinoiden 17. ja 18. päivien joulukortit ovat varsinaisesti uuden vuoden kortteja, mutta ne on annettu jo ennen joulua ja niissä lähettäjät toivottavat onnellisen uuden vuoden toivotusten lisäksi myös hyvää joulua. Molempien korttien saaja on isoisoisäni Antto Kantojärvi (1879-1934). 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uuden vuoden kortit olivatkin paljon yleisempiä kuin nykyään. Joulutervehdysten lähettämisen yleistyttyä alettiin muistaa sukulaisia ja ystäviä yhdellä kortilla, jossa oli toivotukset molempiin juhliin.

Jouluna 1911 sai perheen isä, torpanmies kuten korttiin on kirjoitettu, Antto Kantojärvi kortin vaimoltaan Annalta ja tyttäriltään Hilmalta, Hildalta ja Taimilta. Perhe on halunnut muistaa isää jouluna tällä kortilla ja saattaapa olla, että kortti on ollut mukana isän lahjassa, joka varmasti on ollut jotakin hyödyllistä kuten esimerkiksi villasukat. Tuolloin jouluna 1911 Hilma Vilhelmiina oli 6-vuotias, Hilda Johanna 4-vuotias ja Taimi Sisko täytti heti vuoden 1912 alussa 3-vuotta. Perheen neljäs lapsi, pappani Antti Henrik syntyi tammikuun 1912 lopulla, joten tuona jouluna Anna on jo ollut viimeisillään raskaana. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kolme lasta Saima Maria, Toivo Aleksi ja Väinö Matias.

Toinen samanlainen kortti eri vuosiluvulla on tullut jouluna 1913 Antto Kantolalle, kuten Kantojärveä usein tuolloin puhekielessä sanottiin, osoitteeseen Paappasenkylä Kuru Sievistä veljeltään Lahja Kantojärveltä (1892-1973). Lahjalla ja Antolla oli ikäeroa kolmetoista vuotta. Antto oli perheen esikoinen ja Lahja nuorin, kun häntä nuorempi Elsa-sisko oli kuollut jo pienenä vauvana Lahjan ollessa kolme vuotias. Elsan lisäksi tuona samana keväänä 1895 oli kuollut myös perheen isä Matti Kantojärvi (1857-1895). Lahja ja Antto olivat sisarussarjan ainoat pojat. Elsan lisäksi muita perheen tyttöjä olivat Aina, Hulda, Hilja ja Olga. Lahja oli tuolloin joulun alla vuonna 1913 jo töissä Pohjanmaalla Sievissä, minne hän myös jäi asumaan ja perusti perheen yhdessä Ida Elina Pokelan (1894-1954) kanssa. Lahja ja Ida Kantojärvi saivat kahdeksan lasta.

Jouluna 1911 Anna ja lapset toivottivat ylläolevalla kortilla perheen isälle hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle adjektiivilla jaloimmat. Tuosta jaloimmat adjektiivista muistui mieleen vanha sanonta "Joulu juhlista jaloin ja pääsiäinen pyhistä paras", mutta tuli siitä mieleen myös nykypäivän sanonta "Joulu juhlista jaloin ja pikkujouluista jotenkuten" ja jossakin versiossa myös kontaten. Tosiasiassa sana osui silmiin myös sen vuoksi, että sitä ei juuri tänä päivänä onnen toivotuksissa näe tai kuule. Mutta tuon ajan kielessä sana on käytössä ollut ja näen sen tässä tapauksessa myös sisältävän kunnioitusta ja arvostusta puolisoa ja perheen isää kohtaan, mutta myös itse juhlan ja perheen tärkeyttä. Torppariperheen elämässä sana sisälsi varmasti myös kiitollisuutta menneestä vuodesta ja aitoa toivetta onnekkaasta seuraavasta vuodesta.  Tuon ajan ihmisten mielissä joulusta teki jalon myös itse joulun sanoma ja sen tunnelma, joka oli mahdollinen kaikille. Sokeain Airut lehdessä vuonna 1927 Armida Nieminen kirjoitti "Taasen lähestyy meitä joulu, tuo juhlista jaloin juhla, josta esi-isämmekin ovat kunnioittavan arvoituksen tavoin sanoneet: Kulkee maata kuin kuningas, vaeltaa kuin valtaherra. Joka vuosi varrotahan köyhempähänkin kotihin." Työn ja aherruksen keskellä joulu oli tärkeä juhla ja hiljentymisen aika perheen parissa myös Kantojärvellä.