Et ole yksin, meitä on siellä monta

Tätä tarinaa en ajatellut koskaan kirjoittavani, mutta jotkut tarinat syntyvät halusimme sitä tai emme. Tarina syntyi kun rakas poikani, kuopukseni  haudattiin 25. tammikuuta 2013 Kurussa suvulla jo olleeseen hautaan. Antto kuoli yllättäen 5.tammikuuta 2013. Hän päätti elämänsä itse. Hänen elämänsä on minulle lyhyydestään huolimatta kaunis pitkä tarina, jonka aika voi olla toisella kertaa, mutta nyt Antto on osa tätä tarinaa, joka kerrotaan kun kävellään läpi Kurun Tammikankaan hautausmaan.

Mäkelän hauta kesällä 2011.

Tuolla Tammikankaan hautausmaalla minulla on paljon hautoja sukutarinoineen.Yksi niistä on Mäkelän mummun ja papan hauta, johon on haudattu isäni mummu Lyydia Aleksandra Mäkelä os. Aalto (1891-1963) ja pappa Iivari Kallenpoika Mäkelä (1879-1947) sekä heidän poikansa, isäni eno, perheettömänä kuollut Paavo Mauno Iivari Mäkelä (1925-1987). Nyt tässä samassa haudassa lepää heidän kanssaan myös rakas poikani Antto Mikael Hannunpoika Hakala (1994-2013).

Kaksosten hautakivi

Haudalla on myös Lyydian ja Iivarin kaksosvauvojen hautakivi, mutta vauvojen hauta on alunperin ollut eri paikassa. Hautausmaan kunnostustöiden vuoksi vauvojen haudan kohta jäi niin uuden tien reunaan, että kivi otettiin talteen vanhempien haudalle. Kaksoset Eila ja Pentti Mäkelä ovat syntyneet ja kuolleet toukokuussa 1930. Kaksosten ja Paavon lisäksi Iivarilla ja Lyydialla oli tyttäret Eeva ja Sisko. Eeva-mummuni kuoli 50-vuotiaana vuonna 1968 Kurussa Kantojärvellä ja toinen tytär Sisko 89-vuotiaana viime kesänä Ruovedellä. Iivarin ja Lyydian elossa olevat jälkeläiset ovat Eeva-tyttären jälkeläisiä eli isäni, setieni ja tätini perheet. Eeva on haudattu Kurussa Kantojärven hautaan puolisonsa, pappani Antin kanssa ja Sisko miehensä kanssa Ruoveden hautausmaalle.

Tammikuu 2013

Pienenä vein tälle Mäkelän haudalle kukkia ja nyt aikuisena joulun aikaan kynttilän. Jostakin syystä olen ajatellut tuota hautaa viime vuosina usein ja vuosi sitten kun hyvä ystäväni Sari kuoli, aloin miettiä myös omaan kuolemaani liittyviä asioita. En tiedä miksi, mutta jo kesällä ajattelin, että tuo hauta voisi olla minunkin hautani. Kesän ajatukset muuttuivat vuoden vaihduttua todeksi, mutta itseni sijasta huomasin kysyväni paikkaa pojalleni. Vieressä on kyllä nyt myös paikka minulle. Iivari, Paavo ja Antto ovat päällekkäin. Lyydia vieressä. Puolessa välissä hautausmaan rinnettä oleva hauta on kauniilla paikalla. Haudalla seistessä näkee monille muillekin sukujeni haudoille; Kantojärvien, Karran, Mäkelöiden, Aaltojen, Niko-vauvan ja Anton kummitädin vanhemmatkin ovat melkein vieressä.

Iivari Mäkelä kuoli 68 vuoden ja 3 kuukauden ikäisenä joulukuussa 1947. Hänet haudattiin 4.tammikuuta 1948 eli päivää vaille 65 vuotta aiemmin kuin hänen tyttärenpojantyttärenpoikansa Antto kuoli 18 vuoden ja 2 kuukauden ikäisenä. Antto syntyi ja kuoli Ikaalisissa, mutta Kuru oli hänelle rakas lapsuuden ja nuoruuden paikka. Suku minun puolelta on vahvasti sieltä ja siellä oli myös meidän vanhempien ensimmäinen yhteinen koti ennen Tampereen kautta Ikaalisiin asettumista. Kurussa Antto viihtyi paljon vapaa-ajallaan ja sieltä hänellä oli paljon muistoja niin lapsuuden leikeistä kuin nuoruuden riennoista. Kurun hautausmaalla myös tunnen, että Antto ei ole yksin. Meitä on siellä monta. Kun kaunis ja lämmin siunaus Kurun kirkossa oli ohi ja Antto laskettu hautaan, tunsin hänen olevan kotona.

Sukututkimuspäivä Ikaalisissa

Suur-Ikaalisten sukututkijat järjestivät jo perinteekseen muodostuneen sukututkimuspäivän tänään Ikaalisissa Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Päivän teemana oli siirtolaisuus ja aiheesta olikin puhumassa siirtolaisinstituutin edustaja, omissa tutkimuksissaan siirtolaisasiakirjoja käyttänyt sukututkija sekä paikalliseen Amerikkaan suuntautuneeseen muuttoliikkeeseen perehtynyt henkilö. Luentojen lisäksi katseltavana oli siirtolaisinstituutin materiaalia ja kirjallisuutta aiheesta.

Celtic-laiva, jolla Olga ja Aune matkasivat New Yorkiin 1909

Siirtolaisuuteen ja siihen liittyviin asiakirjoihin olen itse tutustunut omien sukulaisteni muuttoja tutkiessa. Isäni papan Antto Kantojärven sisar Olga Maria Kärkäs os.Kantojärvi lähti tyttärensä Aunen kanssa Amerikkaan 7.7.1909 22-vuotiaana. Puoliso Matti Kärkäs oli mennyt jo aiemmin. Perillä New Yorkissa Olga ja vuoden vanha Aune- tytär olivat 25.7.1909. Laiva oli nimeltään Celtic. Se lähti Helsingistä, pysähtyi Liverpoolissa ja saapui New Yorkiin Island of Ellisiin. Matkustajaluettelossa numeroilla 15 ja 16 merkittyjen Olgan ja Aunen Amerikan määränpääksi ja oleskelupaikaksi on merkittu englanniksi puoliso ja isä Matti Kärkäs sekä osoite Brooklyniin New Yorkiin. Olga ja Aune eivät Amerikassa kauaan viihtyneet vaan palasivat seuraavana vuonna kotiin Helsinkiin.  Anton ja Olgan veli Lahja Kantojärvi lähti 1920-luvun lopulla töihin Canadaan, mutta perheen jäätyä Sieviin, myös hän palasi 1930-luvun alussa Suomeen oltuaan kuitenkin useamman vuoden töissä Canadan metsissä. Myös Anton, Lahjan ja Olgan serkku Janne Hoikkala lähti Amerikkaan 1890-luvun lopulla. Hän tiettävästi jäi sinne ja edelleen teen työtä tuon perheen löytämiseksi sieltä. Minnesotassa, mihin Janne aikanaan saapui, asuu paljon Hoikkala - nimisiä, joten toivon yhteyden sukuun vielä löytyvän. Kalle-pappani sisar Anni Äyräntö os. Karra muutti myös Amerikkaan 1900-luvun puolivälissä ja hän perheineen asustaa siellä edelleen. Suvun jäsenten etsintään Amerikasta olen saanut hyvin apua siirtolaisinstituutista, joka palvelee myös internetin välityksellä ja jonka kautta olen löytänyt linkkejä, joiden kautta etsiä sukulaisia. Amerikan siirtolaisten lisäksi olen etsinyt sukua myös Ruotsista ja Tanskasta.

Tapahtumassa oli aiempaa vähemmän näytteilleasettajia, joten tilaa vapaamuotoiselle keskustelulle aulatilassa oli runsaasti. Mukava anti tällaisille tapahtumille onkin se, että tapaa muita harrastajia, kuulee muiden kokemuksia, saa vinkkejä omaan tutkimukseen ja joskus jopa tapaa yllättäen ihmisiä, joiden kanssa sukujuuret kohtaavat jossakin kohtaa menneisyyttä. Näin kävi tänäänkin ja puhuessamme päädyimme moniin yhteisiin, tällä kertaa virtolaisiin nimiin. Näillä keskusteluilla on se innostava puoli, että ne saavat palaamaan perheisiin ja taloihin, joita ei välttämättä hetkeen ole tutkinut. Tänäänkin on ollut pakko kaivaa tuon keskustelun pohjalta esiin Virtain rippikirjoja ja oman sukututkimusohjelman tietoja etsien yhteyksiä eri perheiden välillä. Äitini mummun Emma Rantasen os.Mäki sukuhan on vahvasti virtolaista, mutta löytyy sieltä myös sekä äitini että isäni puolelta muitakin Ruoveden ja Kurun puolelta Virroille lähteneitä sukuhaaroja.

Nuijamiesten muistomerkki Ilmajoella kortin kuvaamana

Jaakko Ilkan sukuseuran esittelypöytä kiinnosti minua siksi, että lasteni sukujuuret isänsä puolelta juontavat Ilmajoelle ja lähiympäristöön. Lasteni isän setä Veikko Hakala on aikanaan 1980-luvulla sukua tutkinut ja se helpottaa tiedon hakemista lasteni sen puolen sukujuurista. Jaakko Ilkan Sukusanomista n:ro 6 löysin myös Aila Yli-Hakolan poimintoja Ikaalisten historiasta, mikä puolestaan saa kaivelemaan Ikaalisten historiateoksia ja Veikonkin tekemää sukututkimusta taas kerran esille. Lehtien, sukuseuran pinssin, korun ja postimerkkien joukossa oli myös sukuseuran myymä Ilkan monumenttia kuvaava postikortti, joka on kuva Alexander Paischeffin maalaamasta Valistuksen opetustaulusta vuodelta 1924.

Luentojen lomassa Mauri Rönni kertoi kevenneyksenä muistojaan entisaikojen elämästä. Osassa tarinoissa Mauri oli elänyt itsekin mukana, mutta osa arvokkaista tarinoista oli kuultua aiemmilta sukupolvilta. Tunnen Maurin tarinointitaidon ennestään eikä hän tuottanut pettymystä nytkään. Lasten pituushyppykisat ja kanankuolintodistus jäivät minulle tarinoina mieleen monen muun tarinan joukossa. Nämä tarinat perheen arjesta, kylän tapahtumista ja entisajan elämästä tuovat sukututkimusta elävämmäksi, mutta antavat ne meille nykypäivän ihmisille paljon opettavaistakin tietoa menneistä ajoista. Päivän ajatuksena näiden tarinoiden lisäksi jäi mieleen ihmisten kohtaamisen tärkeys. Vaikka sukututkimusta voi harrastaa tunti toisensa jälkeen yksin tietokoneen parissa, virastoissa tai kirjastoissa, tärkeää on ihmisten kohtaaminen ja näiden tarinoiden eläminen yhdessä.

Tutkimusmatkailua

Kirjastossa ja arkistoissa istumisen, paperien ja valokuvien selaamisen sekä tietokoneella työskentelyn lisäksi sukututkimusharrastus on vaikuttanut siihen mitä valitsen luettavaksi, mitä katson tv:stä ja missä lomailen. Kirjastosta tulee mukaan historian kirjoja ja oma kirjahylly huomaamatta täyttyy niillä. Tv-ohjelmien seasta huomaa historialliset dokumentit tai erilaisista tavaroista on kiinnostunut niiden historian vuoksi. Tästä seuraa myös se, että vapaa-ajalla tulee vierailtua paikoissa, joissa suku on vaikuttanut tai jotka liittyvät jotenkin suvun, kotiseudun tai koko maan historiaan. Historian myötä paikat saavat erilaisen merkityksen.

 Sukututkija Sievissä 2010

Pappani Antin setä Lahja muutti vuonna 1914 Kurusta Sieviin. Lahja perusti siellä perheen sieviläisen Ida Pokelan kanssa. Hänen ansiostaan Sievi on ollut yksi mielenkiinnon ja lomailun kohde. Lahjan perheen kodin paikka Sievin Karjulanmäellä lähellä Idan kotia Pokelaa oli vaikuttavaa nähdä. En yhtään ihmettele, että Kurun metsäiseltä ja mäkiseltä Kantojärveltä Pohjanmaan aukealle alueelle tulleen Lahjan kodin paikaksi valikoitui alueen mäkisempi ja metsäisempi kohta, josta maisema muuten siintää silmin kantamattomiin aukeana tasaisena peltomaisemana.

Turun Linna 2011

Vuosia sitten Turun Linnassa käydessämme saimme kurkistaa tiiliseinäiseen huoneeseen, missä oli ollut vangittuna Nuijasodan päällikkö Jaakko Ilkka. Vankityrmä kiinnosti lapsia. Vanhimmat heistä olivat Nuijasodasta lukeneet jo koulussa ja olimme käyneet Ilmajoella myös Jaakko Ilkan muistomerkillä, joka on pystytetty lähelle paikkaa, jossa hänet vuonna 1597 mestattiin. Vankityrmän ohella poikia kuitenkin varmasti enempi kiinnosti ajatus siitä miten Jaakko Ilkka olikaan päässyt pakenemaan vankilasta, sillä itse vankityrmä ei siihen kyllä näyttänyt mahdollisuutta suovan. Ainoa aukko taisi olla käymälän aukko pihalle, mutta kovin oli pieni sekin. Sitoiko hän vaatteita yhteen vai huijasiko vartijaa vai miten, mutta monia vaihtoehtoja pienet pojat kyllä keksivät. Samanlailla arvuutellen se Jaakko Ilkan tarina puhuttaa tänä päivänä muitakin. Nuijasodasta, sen tapahtumista ja Jaakko Ilkasta on enempi tietoa haluaville runsaasti materiaalia niin historiankirjoissa kuin internetin eri sivustoilla. 

Jaakko Ilkka ja hänen lapsensa perheineen vaikuttivat  Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella, mistä myös lasteni isän suku on kotoisin.  Tästä Hakalan suvusta on poikieni isän setä Veikko Hakala tehnyt 1980-luvulla sukutukimusta, joka sukulaisilla myös kirjana on. Sukututkimus harrastuksena on sellainen, että mitä enempi tutkii ja mitä enempi tietää, sitä enempi haluaa tutkia ja tietää lisää, joten  välillä halutessani etäisyyttä omien sukujeni historiaan, olen käynyt läpi poikieni sukujuuria isänsä puolelta. Veikon tutkimustyön ansiosta tutkimuksessa pääsee hyvin tässä Hakalan sukuhaarassa eteenpäin.Mielenkiintoista on ollut,että myös sieltä olen löytänyt nykyisellä kotipaikallani ja poikieni syntymäpaikkakunnalla Ikaalisissa syntyneitä ja eläneitä.

Erossa en ole osannut pysyä puolisonikaan suvusta. Varsinais-Suomessa, pääosin Turun seudulla vaikuttaneesta puolisoni  isoisoäidin Ida Sofia Järvisen os. Jakobssonin (1898 - 1958) suvusta on Marika Nurminen tehnyt ansiokasta sukututkimusta. Sukututkijaa ei ole vaikea yllyttää tällaisessa, joten muutama arvuuttelu isoisoisän Hugo Edvard Järvisen (1905 - 1964) sukujuurista ja sukututkija on jo kirkonkirjojen parissa. Tämän sukuhaaran kiintopiste näyttää olleen Alastarolla usean sukupolven ajan ja vasta Hugo on syntyisin Turusta, missä suku sen jälkeen on vaikuttanut. Turkuun ajellessa Alastarokaan ei enää ole vain ohikulkupaikka eikä Turussa käydä vain kyläilemässä, vaan sukututkijan ja harrastusta tukevan puolison voi helposti löytää hautausmailta, vanhojen torppien ja talojen alueilta tai muilta sukuun ja niiden kotiseutuun liittyviltä paikoilta.

Ruovesi 2011

Näin meidät on voinut löytää jo muutaman vuoden ajan kulkemasta kameran kanssa mitä erilaisimmissa paikoissa eikä aina maastoautokaan olisi pahitteeksi. Kuru, Ruovesi ja Virrat kuuluvat sukujeni historiaan monen suvun ja sukuhaaran osalta, joten jo nyt olemme käyneet katsomassa useita vanhoja rakennuksia ja torppien paikkoja muiden historiallisten nähtävyyksien ja hautausmaiden lisäksi, mutta etsittävää ja katsottava riittää tuleviinkin vuosiin. Haaveena on tutkimusmatkat Viroon, Ruotsiin ja jopa Amerikkaan saakka, mutta toistaiseksi pysymme Hämeessä, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.