Teiskon museo - retki entisajan elämään

Teiskon museo

Eräänä kauniina heinäkuun päivänä teimme sisareni ja kolmen serkkuni kanssa kesäretken yhden meistä syntymäpäivän juhlistamiseksi ja yksi käyntikohteistamme oli Teiskon museo. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä museo sijaitsee pienen matkan päässä Teiskon kirkosta Teiskon kirkkotiellä. Paikka on Kauniston tilan aluetta ja alunperin alueelle oli suunniteltu urheilukenttä, mutta Teisko-seura löysi paikan museohankkeen toteuttamiseksi ja sai alueen käyttöönsä. Varsinainen museo on entinen Iso-Kivirannan vierastalo, joka on siirretty, pystytetty ja kunnostettu nykyiselle paikalleen vuonna 1974. Vuosi myöhemmin oli museon avajaiset. Alueelle on siirretty myös sepän paja, ruotusotamiehen pirtti, viljamakasiini, savusauna ja aittoja. Lähelle on rakennettu myös perinnekorsu. Esineistö talossa ja ulkorakennuksissa on yksityisten teiskolaisten museolle lahjoittamia. Museolla on ollut vuosittain vaihtuvia näyttelyteemoja ja tänä vuonna painopiste on teiskolaisessa ja hämäläisessä ruokakulttuurissa. Haaru, tiinu ja patapenkki-keittiöteemalla esiin on tuotu erilaisia keittiöaskareisiin ja ruokakulttuuriin liittyviä esineitä ja tapoja. Mutta löytyy museon alueelta paljon muutakin katseltavaa. Me viihdyimme alueella kaksi tuntia.

Nuoren emännän huone

Alunperin 1700-luvulla rakennettuun päärakennukseen tullaan sisään valoisan kuistin kautta. Kuistilta päästään pitkään käytävämalliseen eteiseen. Talossa on isännän, emännän ja nuoren emännän kammarit, sali ja keittiö. Jokaisessa huoneessa on kunkin teeman mukaista esineistöä. Isännän huoneessa saattoi aistia isännän  istuvan naapurin isännän kanssa pöydän ääressä sikaria polttamassa ja tutkimassa tärkeitä papereita. Huoneessa oli esillä myös sotien aikana taidokkaasti tehtyjä puhdetöitä. Nuoren emännän huoneessa ihastelimme verhoja ja vaatteiden pitsejä. Huoneessa oli esillä myös eri aikakausien naisten päähineitä, lapsen hoitoon liittyviä tavaroita ja leluja. Emännän huoneessa oli rukki ja seinällä kauniita käsityönä tehtyjä tauluja. Tähän huoneeseen oli katettuna myös kauniisti sinivalkosävyinen ruoka-astiasto valmiina odottamaan valmistuvaa ateriaa ruokailijoineen.

Keittiössä riitti katseltavaa. Ihastelimme kaappeja, joissa tavarat olivat esillä, mutta myös niiden sisältöä.  Astiat, ruokailuvälineet ja ruuan valmistusvälineet eri aikakausilta olivat hyvin esillä. Polvien välissä pidettävä iso kahvimylly ja sokeritoppa olivat myös mielenkiintoista nähtävää keittiössä. Pula-ajan keittokirjasta luimme terveyssopasta ja yhdessä nurkassa osui silmiin vanha rautainen pata ja kahvipannu, melkeinpä sen ajan versio nykyajan trangiasta. Siinä sai pellolla tai metsässä keitettyä kahvia ja pidettyä sen siinä lämpöisenä. Raskaampi kyllä kantaa kun trangia repussa tänä päivänä. Museolla oli erittäin ystävällinen, reipas ja paljon esineistä ja alueen historiasta tietävä opas, joka jaksoi vastata kysymyksiimme ja myös oma-aloitteisesti kertoi tarinoita mielenkiintomme mukaan. Hänen ansiostaan moni esine sai syvemmän merkityksen kuin mitä vain katsomalla olisimme saaneet.

Pihalla on kaksi aittaa. Toinen on myös Kivirannasta ja toinen Vähä-Taulaniemestä. Molemmat sijoittuvat 1700-luvulle. Seppä Arvid Ilmarisen paja ja Kalliovaarin pirtti museon viereisessä metsikössä kasvillisuuden ympäröimänä näyttivät idyllisiltä. Kalliovaarin perhekuva löytyy museon salin seinältä. Metsikön mustikanvarvuista napsimme kesän ensimmäiset mustikat. Pirtin rappusille olisi voinut jäädä istuskelemaan ja ihailemaan kaunista hyvin hoidettua maisemaa. Kävimme  myös Teiskon sotaveteraanien vuonna 1985 rakentamassa perinnekorsussa, missä oli esillä sotiin liittyvää esineistöä. Korsu oli hyvin maastossa piilossa ja polkua pitkin kulkiessa vasta kohdalla huomasimme sen. Korsun vierellä kulkee vanha kirkkotie Teiskon kirkolle. Nyt jo heinittyneenä, mutta selvästi nähtävissä.
  
Museolla oli mahdollisuus kahvitellakin omatekoisten leivonnaisten kera, mutta me olimme varautuneet nauttimaan eväämme  piknikillä suuren viltin päällä ja siihen valittu paikka museon isolla nurmikentällä osoittautui mitä parhaimmaksi. Teisko-Aitolahti-lehden toimittajan innoittamana piknikin puheenaiheena oli myös suku. Meidän retkellä olleiden serkusten isoisotäti Hulda Maria Kukkola os. Kantojärvi (1889-1940) avioitui aikanaan teiskolaisen Väinö Henrik Kukkolan (1890-1978) kanssa ja perhe asui Teiskossa. Ennen museolle tuloa kävimmekin Huldan ja Väinö haudalla Teiskon kirkon vieressä olevalla hautausmaalla. Lisäksi 1700-luvun puolella on esivanhempiamme asunut ja syntynyt Teiskossa. Esimerkiksi edellisen kirjoituksen Carl Herman Mattilan toinen mummu, isänäiti Sophia Mikaelintytär (1780-) oli Teiskon Iso-Kulkkilan tytär ja oli vielä kotonaan piikana vuonna 1801 mennessän naimisiin Leppälahden Mattilan Matti Matinpojan kanssa.

Teisko-seuran kotisivuilla on mielenkiintoisia vuonna 2003 Teisko-Aitolahti-lehdessä julkaistuja Anne-Riitta Lampisen tarinoita museon esineistä. Seppä Arvid Ilmarisesta Kortejärveltä on monta lukemisen arvoista tarinaa esineisiin ja pajaan liittyen. Käsinpyöritettävät jauhinkivet, naisten myssyt, kuppausvälineet ja monet muut ovat saaneet tarinansa, jotka kannattaa lukea. Todellisen elämän ne kuitenkin saavat paikan päällä Teiskon museossa.

Carl Herman Matinpoika Mattila 1834-1860

Isoisoisoisoisäni Kalle Hermanni - Carl Herman Matinpoika Mattila syntyi Teiskossa Leppälahden Mattilassa heinäkuussa 1834  vanhempiensa Matti (1805-1887) ja Ulrika (1812-1892) Mattilan esikoisena. Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi tyttöä Maria v.1838 (myöh.Yli-Rantala) ja Ulrika v.1841 (myöh. Iso-Tahlo) sekä kolme poikaa Matti v.1845, Manu v.1847 (myöh. Uusi-Piuhari) ja Juha v.1851). Kalle Hermannin kastoi kahden päivän ikäisenä tuolloin vuonna 1834 Teiskossa kappalaisen apulaisena toiminut Lars Johan Aejmelaeus. Kummeina olivat Matti  Matinpoika ja Maria Joosepintytär Leppälahden Karvaselta, Kuljun isäntä Johan Antinpoika ja vaimonsa Maria Matintytär sekä Mattilasta Jooseppi Matinpoika vaimonsa Greta Matintyttären kanssa. Kummeina olleiden Karvasen Matin ja Marian oma poika, tällöin jo aikuinen, oli myös nimeltään Carl Herman.Liekö sillä ollut vaikutusta nimen valintaan. Samana päivänä Teiskossa kastettiin Kalle Hermannia kaksi päivää vanhempi tyttövauva Kaitalahdesta Johannaksi.

Carl Hermannin kastemerkintä 14.7.1834

Puoliso Karoliina Wilhelmiina Yrjöntytär (s.1836) muutti Mattilaan vuonna 1856 Uusi-Piuharista. Olen useampaankin kertaan yrittänyt etsiä Kallen ja Karoliinan vihkiaikaa, mutta tuloksetta. Kun Karoliina ensimmäisen kerran on rippikirjassa merkittynä Mattilassa, on Carl Hermannin kohdalla merkintä elokuun 1856 vihkimisestä. Vihittyjen luettelosta en heitä kuitenkaan ole löytänyt.

Kalle ja Karoliina saivat kolme lasta. Vanhin, isoisoisoäitini Ida Maria syntyi joulukuussa 1856, tuona mahdollisena vihkivuotena ja Karoliinan Mattilaan muuttovuotena. Vajaat kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 1858 syntyi poika Carl Alfred, joka kuoli  neljä vuotiaana keväällä 1863. Kolmas lapsi, Hilda Gustaava syntyi alkusyksystä 1860. Perhe asui ja lapset syntyivät Mattilassa.

Kallen ja Karoliinan avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Kalle hukkui marraskuussa 1860 vain 26-vuotiaana. Onkohan vene kaatunut ja kylmä vesi koitunut Kallen kohtaloksi vai ovatko marraskuun heikot jäät johtaneet jäihin putoamiseen ja sitä kautta hukkumiseen? Sattuiko hukkuminen omassa rannassa vai kauempana järvellä? Näihin ei vastausta ole, mutta Kallen ruumis on kuitenkin järvestä löydetty ja hänet on voitu jo 18.päivä marraskuuta haudata. Esikoinen Ida Maria oli tuolloin kuukauden vajaa  neljä vuotta, Carl Alfred juuri täyttänyt kaksi vuotta ja Hilda Gustaava vain muutaman kuukauden ikäinen. Karoliina oli miehensä kuollessa 24-vuotias. Hän jäi Mattilaan lasten ja Kallen vanhempien kanssa, mutta vuonna 1870 hän avioitui Ruovedeltä Sarvanasta kotoisin olevan Kalle Heikinpojan kanssa ja perheeseen syntyi vielä viisi lasta; Aleksandra, Karl Erik, Miina Gunilla, Frans Matias ja Emanuel. Uuden perheen kanssa Karoliina muutti Mattilasta ensin Leppälahden Karvaselle ja sitten Kaitalahteen Toltaan Loukkulahteen. Tuolloin 14-vuotias Ida Maria ja 10-vuotias Hilda Gustaava jäivät synnyinkotiinsa Mattilaan. Carl Alfredhan oli kuollut kaksi ja puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen.

Carl Herman haudattiin 18.11.1860.

Kalle Hermannin ja Karoliinan tyttäristä vanhin Ida Maria (1856-1928) avioitui kurulaisen Kalle Henrik Yrjönpoika Haapasen (1858-1929) kanssa 1877. Perhe asui Teiskossa Pengonpohjassa, joka nykyään on Ylöjärveä ja käyttivät sukunimeä Uotila. Ida ja Kalle saivat seitsemän lasta; Kaarle Jaakko myöh. Keskinen (1878-1954), Heikki Uotila (1881-1942), Ida myöh. Rantala (1882-1963), Anna Maria myöh. Kantojärvi(1885-1943), Hilma Josefiina myöh. Yli-Hankala (1887-1958), Aleksiina myöh. Nieminen (1889-1969) ja Miina Amanda (1892-). Lapsista Anna Maria Kantojärvi on isäni mummu.

Nuorempi sisaruksista Hilda Gustaava (1860-1933) muutti kotoaan Ikaalisten Juhtimäkeen Sydänlammin torppaan. Hänet vihittiin marraskuussa 1879 aiemmin Sydänlammille vävyksi tulleen ja leskeksi jääneen Ikaalisten Liitiältä kotoisin olleen Taavetti Maurits Matinpojan (1846-1915) kanssa. Taavetilla oli lapsia jo ensimmäisen puolisonsa kanssa ja Hildan kanssa he saivat kaksitoista lasta; Iida Sydänlammi (1880-1964), Kaarle Sydänlammi (1882-), Hilda Maria myöh.Kässälä (1884-), Hulda Ulrika myöh.Loimala (1885-), Arvo Maurits Sydänlammi (1887-1952), Hilma Josefiina (1889-), Lempi Ellen myöh. Hankala (1892-), Helmi Lyydia myöh.Lehtonen (1894-1967), Olga Johanna Sydänlammi (1896-1906), Aili Dagmar (1898-) ja Linnea Emilia myöh. Grönlund (1901-). Hildalle oli lisäksi syntynyt  vielä Teiskossa ollessa avioton tytär Ida vuonna 1878, mutta pieni tyttö kuoli vajaan vuoden ikäisenä alkuvuodesta 1879.

Kalle Hermannin omasta lyhyestä elämästä huolimatta hänen kaksi tytärtään ovat jatkaneet sukua näihin päiviin saakka ja edelleen suurin osa heistä taitaa asua lähellä Kallen synnyinseutua. Omasta sukututkimuksestani laskin jälkeläisiä olevan 166 ja ylikin, sillä kaikki nykypäivän suvun jäsenet eivät minulla ole tiedossa.  Eilen tapasin Ikaalisten torilla yhden sukulaisen, jonka äiti Kaarina oli Antti-pappani pikkuserkku. Minä olen Ida Marian jälkeläinen ja hän Hilda Gustaavan. Puhuimme suvun yhteisistä piirteistä, joita kumpikin tunnistimme. Olisipa mukava tietää osuiko niistä jokin Kalle Hermanniinkin.

Ikaalisten Ala-Helteeltä Kurun Kantojärvelle

Aiemminkin olen kertonut, että sukututkimusta aloittessani ja Ikaalisiin muutettuani ajattelin, että minulla ei ole täällä sukua eikä sukujuuria. Nopeasti alussa selvisi, että yksi esiäideistäni eli Kantojärvelle Johanin puolisoksi 1800-luvun alussa tullut Justiina Simontytär oli kotoisin Ikaalisten Juhtimäestä Peuraniemestä. Matkan varrella sukua on löytynyt enempikin esivanhempien sisarusten kautta varsinkin juuri tuolta läheltä Kurun rajaa Juhtimäestä, Sisätöstä ja Röyhiöstä. Peuraniemen lisäksi olen löytänyt esivanhempia Juhtimäestä Toivoselta ja Röyhiöstä Iso-Iidulta jatkuen niiden lasten kautta Ala-Helteelle, sieltä Kuruun ja nyt minun ja toisen sukulaisperheen mukana takaisin Ikaalisiin.

Ala-Helteeltä Antti Matinpojan (1701-1779) ja Liisa Erkintyttären (1711-1791) pojan Mikon (1742-1819) kautta sukujuureni kulkeutuvat kahta eri reittiä Kurun Petäjälamminkylään Kantojärvelle. Mikko syntyi tämän Juhtimäen Toivoselta ja Röyhiön Iso-Iidusta kotoisin olleen Ala-Helteen talon isäntäparin neljäntenä lapsena. Vuonna 1774 Mikko Antinpoika vihittiin kurulaisen Ristaniemen talon tyttären Marian (1753-1845) kanssa. Mikko muutti vävyksi Ristaniemeen ja vuodesta 1781 alkaen hän myös isännöi taloa. Mikko Antinpojan ja Maria Juhontyttären lapsista Liisa (1778-1853) ja Yrjö (1781-1834) ovat molemmat esivanhempiani.

Liisa Mikontytär vihittiin marraskuussa 1806 Kurun Toikon Leppälahden torpan pojan Matin (1782-1849) kanssa ja Liisa muutti Ristaniemestä Leppälahteen. Heidän tyttärensä Ulrika (1812-1892) vihittiin v.1828 Teiskon Leppälahden Mattilasta kotoisin olleen Matti Matinpojan (1805-1887) kanssa. Heidän esikoisensa Carl Herman syntyi heinäkuussa 1834 ja vihittiin aikanaan Uusi-Piuharilta kotoisin olleen Karoliina Vilhelmiinan kanssa. Carl Hermannin ja Karoliina Vilhelmiinan esikoinen Ida Maria (1856-1928) löysi puolisonsa Kurusta Haapaselta. Ida Maria ja Carl eli Kalle Henrik vihittiin syyskuussa 1877 ja heille syntyi seitsemän lasta; Kalle Jaakko v.1878, Heikki v.1881, Ida v.1882, Anna Maria v. 1885, Hilma Josefiina v.1887, Aleksiina v.1889 ja Miina Amanda v.1892. Kalle ja Ida ottivat perheelle käyttöön sukunimen Uotila. Tyttäristä Anna Maria vihittiin v.1904 Antto Emil Kantojärven kanssa ja Anna Maria muutti Kantojärvelle emännäksi. Anna ja Antto Kantojärven poika Antti on pappani.

Liisan kolme vuotta nuorempi veli Yrjö Mikonpoika Ristaniemestä vihittiin vuotta aiemmin kuin sisarensa kesäkuussa 1805 Teiskon Paksulasta kotoisin olleen Anna Yrjöntyttären (1782-1856) kanssa. Yrjöstä tuli isänsä Mikon jälkeen Ristaniemen isäntä. Yrjön ja Annan tytär Anna (1810-1887) sai aviottoman lapsen Greta Lisan maaliskuussa 1828 18-vuotiaana. Tyttären syntymästä seuraavana vuonna Anna vihittiin Kurun Haapasen torpanpojan Markus Yrjönpojan (1805-1881) kanssa. Anna ja Markus muuttivat lastensa kanssa Teiskon kautta Ruovedelle ja asettuivat siellä Siikalahteen Siukolan torppaan. Vanhin lapsista Annan tytär Greta Liisa (1828-1890) jäi aikanaan asumaan Siukolaan puolisonsa Adolf Joakimin (1822-1886) kanssa ja heille syntyi 1853 tytär Edla Karoliina, joka kesäkuussa 1877 vihittiin Matti Johaninpoika Kantojärven kanssa. Edla ja Matti ovat edellellä mainitun Antto Kantojärven vanhemmat. Antti-pappani ja isäni Kaukon jälkeen olen siis kymmenennettä sukupolvea Ala-Helteen Antin ja Liisan jälkeläisiä näiden kahden sisaruksen kautta.

Alla olevissa kuvissa on Edla Karoliina Kantojärvi (1853-1921) os. Siukola ja Anna Maria Kantojärvi (1885-1943) os.Uotila, jotka olivat molemmat Kantojärven miniöitä ja emäntiä sekä keskenään anoppi ja miniä, mutta heillä oli myös yhteiset sukujuuret Kurun Ristaniemessä ja sitä kautta Ikaalisissa Ala-Helteellä. Kumpikin naisista vaikutti vahvasti elämään ja ihmisiin Kantojärvellä. Edla 44 vuotta ja Anna 39 vuotta, mistä yhteistä aikaa heillä oli 17 vuotta.

Edla Karoliina Kantojärvi

Anna Maria Kantojärvi

Teiskon hautausmaalla

Teiskon kirkko, hautausmaa ja ympäröivä maisema Kirkkojärven rannalla Tampereella ovat yksi kauniista maisemista alueella. Matti Åkerblomin rakentama kirkko on kolmas kirkko Teiskossa. Se otettiin edellisen kirkon huonon kunnon takia käyttöön jo vuonna 1787, mutta varsinaisesti se valmistui 1788. Kirkon vieressä oleva kellotapuli rakennettiin kymmenen vuotta myöhemmin. Kaunis pieni punainen puukirkko, vehreä puistomainen historian havinaa henkivä hautausmaa ja alapuolella siintävä Kirkkojärvi ovat suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan.

Kirkon ja hautausmaan olin kyllä nähnyt ennenkin. Nehän eivät näy isommalle ohikulkutielle, vaan sinne on erikseen koukattava, mutta muistan lapsena olleeni kummitätini, äitini serkun Riittan ja hänen lapsiensa, pikkuserkkujeni kanssa pyöräilemässä tuolla alueella heidän asuessaan Teiskon Terälahdessa. Nyt halusin maiseman ohella nähdä myös vanhoja hautoja ja löytää ripauksen kosketusta Teiskon sukujuuriini. Teiskon hautausmaa on otettu käyttöön myös tuolloin 1787 ja se on Tampereen vanhin hautausmaa, minkä aisti astuessaan kivimuurin sisäpuolelle, sillä kirkon läheisyydessä oli vieri vieressä vanhoja mielenkiintoisia hautakiviä ja rautaristejä aitauksineen ja teksteineen.

Esivanhempani Matti Juhonpoika (1643-1715) ja Vappu Antintytär asustivat Teiskon Paksulassa 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkuun. Matti Juhonpoika itse oli kotoisin Teiskon Teiskolasta. Heidän poikansa Jooseppi (n.1682-1751) asusti vaimonsa Teiskon Rikalasta kotoisin olleen Maria Yrjöntyttären (1682-1742) kanssa Teiskon Terälahdessa. Joosepin ja Marian pojanpojanpojan tytär Anna Yrjöntytär (1782-1856) muutti Teiskosta Kuruun Ristaniemeen, missä syntyi pappani Antti Kantojärven mummun Edla Kantojärven os. Siukolan mummu Anna Yrjöntytär vuonna 1810. Myös tämän Kurun Ristaniemessä syntyneen esiäitini Anna Yrjöntyttären (1810- 1887) isän Yrjö Mikonpojan (1781-1834) suku oli kotoisin Teiskosta. Hänen isoäitinsä Marja Heikintyttären (1720-1810) kautta esivanhempieni juuret kulkeutuvat Teiskoon Sorrille ja Kiimajoelle.

Teiskolaisten juurien selvittämistä helpottaa se, että kirkonkirjoja on saatavilla 1600-luvultakin ja alueelta on paljon tehty sukututkimusta eri suvuista. Hankaluutta on tuonut se, että välillä on kartankin avulla pitänyt selvittää missä mikäkin paikka on, sillä Teiskon rajat ovat vuosien saatossa vaihtaneet paikkaa useaankin kertaan. Esimerkiksi rippikirjoissa eri aikoina Teiskoon merkittyjen talojen ihmisten  asuinpaikat ovat olleet muuallakin kuin siinä Teiskossa, jonka me tämän päivän ihmiset Teiskoksi miellämme. Mm. Kurun, Länsi-Teiskon ja Ylöjärven alueella on niitä paikkoja ja taloja, joita 1600-1800-luvun Teiskon rippikirjoihin on merkitty. Mutta niinhän ne rajat jatkavat muuttumistaan meidänkin aikana. Kurua ja Viljakkalaakin pitäisi opetella hahmottamaan osana Ylöjärveä.

Tällä kertaa en esivanhempieni hautakiviä löytänyt, mutta samalla nimellä olevia kyllä useampia, joten nyt on mielenkiintoista selvittää miten löydetyt 1800-luvulla kuolleet ihmiset liittyvät aiemmin ja tuolloin eläneisiin esivanhempiini. Teiskon hautausmaalta sen sijaan löytyy edellä mainitun Edla Kantojärven ja puolisonsa Matti Kantojärven tyttären Hulda Maria Kukkolan os.Kantojärvi (1889-1940) hauta sekä hänen puolisonsa Väinön ja lastensa Väinö Kaarle Heikki eli Kalle Kukkolan ja Eva Maria Kukkolan haudat. Hulda muuten aikanaan tapasi puolisonsa Väinön heidän ollessa töissä Teiskon Kulkkilassa, joka sekä talona että hautausmaalla nimiä etsiessä kiinnostaa myös sen vuoksi, että Kulkkilasta on lähtöisin Huldan veljen Antto Kantojärven vaimon Annan sukuhaaroja 1700-luvulta. Anna Maria Kantojärven os. Uotila (1885-1943) äidin Ida Marian (1856-1928) isoisomummu Sophia Mikaelintytär syntyi Kulkkilassa 1780, mistä hän sitten muutti vuonna 1801 vietettyjen häiden jälkeen Teiskon Leppälahteen Mattilaan puolisonsa Matin kanssa.

Sen tuskin tiedän vertaista, niin kaunista niin herttaista....

Maasto Hämeessä on mäkistä ja kumpuista. Siihen kun lisää vielä järvet, joet, kosket, ahteet ja teiden varsilla olevat kallioleikkaukset niin ei ihme, että vuosien ajan tuota maisemaa on kuvattu kauniiksi ja vaihtelevaksi ja sitä se onkin. Tiemuseon julkaisuihin kuuluvassa Jaakko Masosen  julkaisussa Peräkunnan tie kerrotaan 1800-luvun lopulla todetun maiseman ja tien ollen "kowin ahteista, mutta sangen hauskaa kuljettawaa". Matkaajat ovat kulkeneet jaloin ja ratsain, hevoskyydein, veneillä, laivoilla, suksilla ja vasta myöhemmin autoilla. Maisema on innoittanut myös monia taiteilijoita kuten esimerkiksi Werner Holmbergia ja Ellen Thesleffia maalauksissaan, I.K.Inhaa valokuvissaan sekä Sakari Topeliusta ja J.L.Runebergia kirjoituksissaan.

Kuru, Kantojärvi

Suosikkipaikkojani Kurussa on Kantojärven rannasta nouseva kallio järvimaisemineen ja Kantojärventiellä olevan erään mäen harja metsämaisemineen. Järven rannassa kalliolta näkee järveä eniten, vastapäisen kallion, joka kyllä vähitellen näyttää peittyvän kasvavan metsän taakse ja Pikku-Kantojärvestä laskevan joenuoman, jonka yli yltää juuri ja juuri hypätä. Mäen päällä kasvaa kanervaa ja alla tuoksuu suopursut niiden kukinta-aikaan. Kalliolla voi sadesäällä huolimattomasti astuessaan liukastua ja joutua laskemaan kallionrinteen alas takapuolellaan. Pienenä pelkäsin, että näin käydessä vauhti ei pysähdy ja lasken järveen asti. Kantojärventiellä oleva mäenharja on myös kallioista ja kalliolla on isoja kiviä, joiden päällä olen lapsena  kiipeillyt ja joiden päälle omatkin lapseni ovat aikanaan kiipeilleet eikä haavereittakaan näistä leikkipaikoista aina ole selvitty. Mäen alla on aikanaan ollut Lähdekorven torppa ja toiseen suuntaan mäki lähtee loivasti laskemaan kohti Kantojärveä. Tuo mäki on ollut lapsille rajana metsässä kulkiessa, pyöräillessä ja mopoillessa, vaikka aikuisille kertomatta rajaa on usein uhmattukin kun houkutukset pidemmälle ovat varsinkin isompana kasvaneet. Niin tein itse ja niin ovat tainneet omatkin lapseni  tehdä ja raja oman tien mäestä on huomaamatta venynyt Ruoveden suuntaan Pihlajalahteen saakka. Mäen päältä näkee mielessään Ruovedelle asti. Tuo maisema on kuin taideteos, eri  vuodenaikoina hiukan erilainen.  Maisema vihreine havupuineen ja vuodenajan mukaan väriä vaihtavine lehtipuineen ja mäkineen näkyy kauas ja tuntuu että horisontti taivaanrannassa voisi mennä ohi Ruovedenkin. Pään yläpuolella sinisenä loistavan taivaan sijasta horisontissa näkee nousevat ukkos- ja sadepilvet tai itse sadepilvien alla seistessä voi horisontissa nähdä taivaan kirkastuvan.

Tämän mäen alla kulkee maantie Kurusta Ruovedelle. Vanhatie on aivan mäen alla, uudempi hiukan kauempana. Ennen tiehaarassa seisoi maitolaituri, jossa saatoimme istua ja odottaa ohikulkevaa liikennettä tai linja-autolla tulevia sukulaisia. Nyt maitolaituria ei ole eikä juuri linja-autoliikennettäkään. Tiehaaran kohdalla ollut mutka on oikaistu ja leveää asvaltoitua tietä myöten autoliikenne on hurjasti viime vuosina lisääntynyt.

Werner Holmberg;Maantie Hämeessä, 1860

Tuo tie on osa Ylöjärveltä Ruovedelle Näsijärven länsipuolta kulkevaa reittiä, joka on ollut ensimmäisen kerran kartoissa 1790-luvulla. Tielinja on valmistunut 1700-luvulla, mutta asutushistorian mukaan tien tiettyjä osia voidaan ajoittaa  jo 1600-luvullekin ja Ruoveden Kautunvuolteen sillasta sanotaan olevan tieto myös 1600-luvulta. 1790-luvulta on karttoissa näkyvissä myös Näsijärven itäpuolella tie Teiskosta Ruovedelle. Teiskon tie ja tämä Peräkunnan tie yhdistettiin 1830-luvulla Muroleen kautta kulkevalla tiellä. Tie mahdollisti kulkemisen kirkoissa ja markkinoilla. Tie mukaili rantoja, jotta kulkuyhteydet laivasatamiin eri puolella Näsijärveä mahdollistuivat. Vanhimmat tien osuudet täydensivät vesireittejä kirkko- ja kauppateinä.Tiellä on jo 1700 - luvulla ollut liikennettä Pohjanmaalta aina Turkuun saakka. Talvisin alueen väestö on käyttänyt paljon myös jääteitä.

Tässä maisemassa kulkevien teiden varsilla on mäkiä, ahteita, harjuja, mutkia, jokia, ojia, rantaa, peltoa, siltoja ja kallioleikkauksia. Kaunista ja vaihtelevaa, mutta aikanaan myös vaikeakulkuista ja kelirikkoaltista. Muistan miten aikanaan kuljin linja-autolla lukiossa Ruovedellä ja varsinkin talvisin matkoihin liittyi omajännityksensä liukkaiden ja mutkaisten mäkien vuoksi. Linja-auton kuljettajalle aikataulussa pysyminen talvi- ja kelirikkoaikana aiheutti varmasti paljon huolta, mutta meille opiskelijoille viivytys toi vain jännitystä ja joskus mahdollisuuden myöhästyä tylsältä tunnilta. Tien kunnostus 1990-luvulla on tehnyt kulkemisen helpommaksi ja osoitejärjestelmän kehittyminen on tuonut teille nimet ja numerot, joiden mukaan talot paikannetaan. Vaikka teiden nimissä on mukailtu kyseisten paikkojen nimiä niin puheesta on silti poistunut monia entisiä paikkojen nimiä, joita alueella kulkiessa käytettiin. Vanhemmat ihmiset ja vielä minunkin ikäluokkani muistaa muistaa Eskonahteen, Sammalistonmäen, Kaakkoahteen, Lehmiojan ja monet muut paikat matkan varrella. Kuru-Ruovesi-tien kunnostuksen jälkeen on oikaistu myös Ylöjärvi-Kuru-tie, joten samalla tavalla siellä paikkojen nimet valitettavasti eivät kulje puheessa mukana kuten ennen kun tiet eivät enää kulje mutkitellen samoja paikkoja. Sillatkaan eivät nykyään teiden uusimisen jälkeen enää erotu tiessä kuten ennen. Liikenneturvallisuudelle tämä on tietenkin hyvä  ja säilyyhän järvimaisema silti, mutta vanhojen siltojen maisema muuttuu. Onneksi monia siltoja suojellaan museosiltoina kuten esimerkiksi Tampereen Teiskossa Aunessilta ja  Ylöjärven Viljakkalassa Inkulansilta. V.1898-99 ikuiseksi ja varmaksi tulen vaaraa vastaan rakennettu 46,5 m pitkä ja 5m leveä Aunessilta Tampereen Teiskossa oli käytössä vuoteen 1983 saakka. Nyt silta on museosiltana ja vieressä kulkee uusi Kaitaveden silta.

 Aunessilta

Inkulansilta

Uusia teitä kulkiessa alueen luonto on kauempana kuin vanhoilla teillä, joten halutessaan aistia, kokea ja nähdä alueen luonto on valittava vanhoja teitä. Monilla teillä on onneksi myös levähdyspaikkoja näiden kauniiden ja perinteisten maisemien kohdalla kuten Virroilla Torisevalla tai Teiskossa Kaitaveden sillalla ja alueen kansallispuistoissa Seitsemisessä ja Helvetinjärvellä saa mahdollisuuden kulkea ja ulkoilla koskemattomammassa luonnossa. Lähes joka kesäisiin kulkureitteihini kuuluu myös Ruovedellä Siikalahdentie mäkineen, mutkineen ja hiekkapölyineen sekä vuonna 1990 nimetty museotie Ruoveden ja Kurun välisellä tieosuudella. Museotietä kulkiessa voi nähdä maiseman lisäksi säilytettyjä, ennen käytettyjä puisia kaiteita ja kivisiä kilometripylväitä ja samalla maiseman ihastelun lomassa voi vaan ihmetellä miten tuota tietä ennen kuljettiin.

Serkkuni Tiinan kanssa pyöräilimme paljon ja muistan miten edellisen mäen alastuloon otettiin aina mahdollisimman kova vauhti, että tuo vauhti veisi mahdollisimman ylös seuraavaan mäkeen. Tie oli kapea varsinkin mutkissa eikä näkyvyys mäkisellä ja mutkaisella tiellä ollut kovin hyvä. Takapyörä saattoi joskus joutua hiekassa liirtoon niin, että löysi itsensä ojanpohjalta tai tuli kiire jarruttaa kun mutkasta yllättäen tuli auto. Pyöräilykypäriä ei ollut, mutta onneksi liikennekin oli vähäisempää. Lehmiojan ahteesta isänikin muistaa tulleensa kotiin Kantojärvelle nenä verissä pyörällä kaaduttuaan. Kerran on viety yhtä pojistani haava takaraivossa aivotärähdyksen saaneena Ruovedelle lääkäriin pudottuaan kallion reunaa alas. Hirvet, majavat, metsäkauriit, jänikset, ketut, sudet, käärmeet ja karhut  näyttävät myös merkkinsä alueen maastossa, jotkut pelottavinakin, mutta silti samoamme metsissä, nousemme liukkaita kallioita, tarvomme soisten metsäjärvien rannoilla ja ihailemme taivaanrantaa ja humisevaa metsää mäkien päältä. Ajamme myös ilolla uutta, hyvää ja nopeaa tietä Kurusta Ruovedelle, mutta mikään ei voita sitä mäkistä ja mutkaista tietä hiekkapölyineen ja tienvarsikukkineen vaihtelevassa metsä- pelto- ja järvimaisemassa, mikä joka kesä pitää jollakin alueen vanhalla pienellä maantiellä kokea. Suotta ei J.H. Erkon kirjoittamat Hämäläisten laulun sanat tunnu juuri oikeilta näitä maisemia kuvaamaan:   

On mulle Suomi suloisin,

Vaan Häme siitäi kallihin.

Sen tuskin tiedän vertaista,

Niin kaunista, niin herttaista,

Kuin kulta Hämeen maa.

Lempeitä laaksoin lehtoja,

ja lintuin laulupuistoja,

Ja marjaisia kankaitaan

En unhoittaa voi milloinkaan,

Oi Hämeen kallis maa!

Oi Hämeen pellot viljavat,

Ja kasket kullan loistavat,

Ja tuhannet sen tuomistot,

Sen niityt, norot, varjostot,

Ei maata vertaistaan!

Kuin taivas tääll’ on loistoisa

Ja iltatähti kultaisa,

Ja ruskot yhtä runsahat,

Syys-öiden sähköt leimuvat

Ja talvet suojaisat!                  

Anna Leena Matintytär 1818 -1867

Mummuni Eeva Kantojärven os. Mäkelän (1918-1968)  mummun Aleksandra Aallon os. Rajamäki (s.1865) äiti Anna Leena Matintytär (1818-1867) oli 11-vuotias lähtiessään kotoaan Ylöjärveltä pikkupiiaksi ja lapsenlikaksi Rekolaan, joka silloin oli Teiskoa, mutta nykyään Ylöjärveä. Rekolassa asustivat Anna Leenan tädit, Hedvig äidin sisaret Maria ja Johanna perheineen, joten sukulaisuus on varmasti vaikuttanut paikan valikoitumiseen. Rekolasta Anna Leena meni piiaksi Koveron kautta Pöllölään, missä hän tapasi tulevan puolisonsa kurulaisen Zefaniaksen. Vuonna 1845 pari muutti Kuruun Taipaleen Rajamäkeen Zefaniaksen synnyinseudulle ja saman vuoden jouluna heidät vihittiin. Anna Leenalle ja Zefaniakselle syntyi viisi lasta, neljä poikaa; Kalle, Johannes, Samuel ja Emmanuel sekä nuorimmaisena tytär Aleksandra, joka siis on isoisoisoäitini. Anna Leena kuoli 49-vuotiaana vuonna 1867 Aleksandran ollessa vain 2-vuotias. Kuolintiedoissa kuolinsyyksi on merkitty kuume.

Anna Leenan vanhemmat olivat Matti Yrjönpoika (1795-1869) Hämeenkyrön Pentinmaalta ja Hedvig Matintytär (1797 - 1877) Teiskon , nykyisen Ylöjärven Ruissalosta. Perhe asui Anna Leenan ja hänen kolmen pikkusiskonsa syntyessä Hämeenkyrössä, mutta muutti Anna-Leenan ollessa 8-vuotias Ylöjärvelle. Isä Matti oli renkinä Teivaalan ja Lielahden kartanoissa sekä Lielehdessa Niemen tilalla. Ylöjärvellä perheeseen syntyi Anna Leenalle, Eevalle, Hedvig Loviisalle ja Johannalle veli Kalle ja sisar Wilhelmiina. Vuosi Kallen syntymän jälkeen Anna Leena muutti Rekolaan vuonna 1829. Tämän jälkeen muu perhe asui Ylöjärven Teivaalan lisäksi Lielahdessa silloisen Harjun puolella 1830-40-luvuilla ja tuona aikana perheeseen syntyivät vielä pikkuveljet Matti, Aukusti ja Juho.

Näyttää siltä, että vaikka Teivaala, Lielahti ja Niemi olivatkin lähellä toisiaan niin silti perheen kodinpaikka vaihtui isän töiden mukaan ja merkinnöistä voi päätellä perheen olleen köyhä ja asuneen sen mukaan, missä tilaa oli ja asumisluvan sai. Matti ja Hedvig varmistivat vanhimman tyttärensä elannon ja asumisen lähettämällä hänet töihin sukulaisperheeseen, sillä isän rengin palkka ei varmasti riittänyt koko perheen elättämiseen ja auttoihan tämä järjestely muunkin perheen tilanteeseen kun ruokittavana oli yksi vähempi ja saattoihan olla, että Anna Leenan työn avulla Rekolasta autettiin myös muuta perhettä. Järjestely ei kuitenkaan tehnyt Anna Leenan elämästä helppoa.11-vuotiaan elämä sukulaisperheessäkin oli kovaa työtä, johon varmasti kuului tuon ajan mukaisesti mm. lastenhoitoa, kotitöitä, eläintenhoitoa ja -paimentamista. Anna Leena oli Rekolassa kymmenen vuotta ennen siirtymistään piiaksi muualle, joten ajattelen hänen elämän olleen siellä sukulaisten parissa asemaansa nähden hyvää. Kurun Olkitaipaleessa Rajamäen torpassa Anna Leena ehti olla emäntänä reilun 20 vuotta.

Anna Leena ja Zefanias vihitty 28.12.1845 Kurussa

Koti-ikävä

Hulda Maria Matintytär (1889 - 1940) lähti 20-vuotiaana kotoaan Kurun Petäjälammin kylästä Kantojärveltä piikomaan ensin Ruovedelle ja sitten Teiskoon, missä hän myöhemmin meni naimisiin ja sai kaksi lasta.

Marraskuussa 1909 Huldan muuttaessa Kantojärvellä asui vielä äitinsä Edla uuden puolisonsa kanssa, veljet sekä Manu-vaari, joka oli lapsille kuin oma isä ja isoisä, vaikka oli Huldan mummun uusi puoliso Juho-vaarin kuoltua lasten ollessa pieniä. Manuhan tosin oli myös Huldan äidin Edlan eno, joten tuohon aikaan Kantojärvellä oli varsinkin kesäisin paljon sukua sekä Kantojärven että Siukolan perheestä, joista useampi sisar perheineen asui lähellä. Huldan isä Matti oli kuollut Huldan ollessa 6-vuotias. Huldan sisaret Aina, Olga ja Hilja olivat jo aiemmin lähteneet kotoa töihin Tampereelle ja siskoista Olga oli juuri lähtenyt  kesällä tyttärensä Aunen kanssa Amerikkaan. Kotona oli torppaa isännöivä isoveli Antto puolisonsa Annan ja kolmen pienen tyttärensä Hilman, Hildan ja Taimin kanssa sekä 17-vuotias pikkuveli Lahja.

Kesällä 1912 sisar Olga oli palannut koti-ikävän vuoksi Amerikasta Helsinkiin ja tullut kesää viettämään Kuruun Kantojärvelle 4-vuotiaan tyttärensä kanssa. Antto ja  Anna olivat saaneet talvella neljännen lapsen, Antti Henrikin ja 20-vuotias Lahja-velikin oli vielä kotona.

Kesäisin suvun kokoontuessa  yhdessä työhön ja kaupunkilaisten tullessa tervehtimään kotiväkeä Kantojärvellä riitti touhua ja ääntä. Ei siis ihme, että Huldakin sinne ikävöi ollessaan vielä itse tuolloin perheetönkin. Hulda kirjoitti tuolloin kesällä sisarelleen Olgalle nimipäiväonnittelukortin ja ikävöi kotiin. Kortti on siis osoitettu rouva Olga Kärkkäälle osoitteella Kuru Paappasenkylä Kantojärvi.

                    "Teiskosta heinäkuun 21 päivänä 1912

Terve taas täältä. Asiat on yhtä ikävästi kun ennenkin, minä en voi tulla sinne kun ei saa etumiestä. Tämä kuva on otettu meitän pirtin sisällä silloin kun täällä oli kutomakurssit. Tämä onnistui kovin huonosti etkä taida minua siitä tuntea. Ole niin ystävällinen ja tule sinä täällä käymään. Minä odotan täällä kovin ikävissäni. Sano oikein paljon terveisiä kaikille kotona.

          Onnitellen Olgan päivän johtosta siskos Hulda"

Hulda Maria Matintytär 1912 Teiskossa

Säilyneistä korteista ja valokuvista näkee, että ainakin myöhemmin Olga kävi tyttärensä Aunen kanssa usein Huldan ja Huldan perheen luona Teiskossa. Niinpä toivon ja uskonkin, että tuolloin kesällä 1912 Olga ilahdutti ikävöivää sisartaan vierailemalla hänen luonaan. Olihan hän itsekin juuri kokenut Amerikassa koti-ikävän, jonka vuoksi lähti tyttärensä kanssa takaisin Suomeen puolison jäädessä Amerikkaan.

Hautausmaakierros

Ruovesi 2011

Hautausmaat tarjoavat rauhoittumisen ja läheisten muistelun lisäksi sukututkijalle paljon tietoa.Niinpä minutkin on voinut tavata useammalta hautausmaalta etsimässä ja katselemassa. Sukulaisten mukana olo hautausmaalla on antoisaa. Tällöin hautakivistä saadun tiedon lisäksi  hautojen kohdalla muistista löytyy usein erilaisia tarinoita menneistä suvun jäsenistä. Toisaalta huomaan itse esimerkiksi Kurun ja Ruoveden hautausmailla tarinoivani mukana oleville suvun tarinoita niin, että mukaan taidan saada pian vain ne joita asiat myös kiinnostaa. Mukava on kuitenkin näitä tarinoita suvuista omille nuorillekin siirtää.

Edellisessä blogitekstissä kirjoitin Länsi-Teiskon hautausmaasta, minne on haudattuna useampia sukulaisiani isäni mummun Anna Kantojärven os. Uotila puolelta. Kurun ja Ruoveden hautausmailla olen käynyt useampia kertoja, sillä niillä hautausmailla on runsaasti suvun hautoja sekä isän että äidin puolelta, mutta niillä hautausmailla on myös läheisimpien isovanhempien ja muiden sukulaisten hautoja. Kurun Vanhalla hautausmaalla on aiemmin esittelemäni Herman Kantojärven ( 1867-1903) hauta. Hänen haudallaan on suuri rautaristi ja ristin ympärillä kasvaa loppukesästä mustikoita. Viime kesänä iso myrsky kaatoi hautausmaalta ison kuusen ja kuusi kaatui aivan haudan päälle. Kuin ihmeen kaupalla risti säästyi ja pysyi pystyssä puun oksien osuessa päälle.

Kurun Vanhalta hautausmaalta löytyy kaukaisempaa sukua, kuten esimerkiksi isäni papan Iivari Mäkelän tädin Vilhelmiinan/Miinan (1833-1928) sekä puolisonsa Kalle Hirvilahden sekä mummuni Eeva Kantojärven  tädin Tyyne (os.Aalto s. 1893) Ylisen ja puolisonsa Akselin haudat. Myös pappani Antin pappa Matti Kantojärvi (1857-1895) on haudattu vanhalle hautausmaalle, mutta paikan muistamme vain edesmenneiden sukulaisten puheissa erään polun ja puun juurella, sillä hautakiveä ei ole. Matin vaimo Edla kuoli  miestänsä myöhemmin ja hänet on haudattu Kurussa Tammikankaan hautausmaalle. Vanha hautausmaa ja hautausmaan kunnostuksen yhteydessä rakennettu paarihuone on otettu käyttöön 1858. Uudempi Tammikankaan hautausmaa ja kappeli vihittiin käyttöön 1904, mutta hautausmaalle on haudattu kurulaisia jo 1800-luvun lopulla.

Kurun Tammikankaan hautausmaalla onkin kymmenittäin sukulaisteni hautoja eri sukuhaaroista. Lähisuvun haudat olen tietysti tiennyt jo lapsesta asti. Jouluisin on viety kynttilöitä ja kesällä kukkia Kantojärven, Karran ja Mäkelän sukujen mummujen, pappojen, tätien, setien ja enojen haudoille, mutta sukututkimuksen myötä tuolta hautausmaalta on löytynyt lukuisia kaukaisimpienkin sukulaisten hautoja. Esimerkiksi Kantojärveltä 1800-luvun puolessa välissä maailmalle lähteneiden veljesten  Hermannin ja Kustaan lapsista Hermannin tytär Matilda/Tilda (1869 - 1927), joka meni naimisiin Edvard Taipaleen kanssa sekä Kustaan poika Anselm Kantonen (1876-1938) puolisonsa Mantan kanssa ovat haudattu Tammikankaan hautausmaalle. Samoin isäni mummun Anna Kantojärven serkun Arvo Sydänlammin ja puolisonsa Hildan hauta löytyy Kurun Tammikankaan hautausmaalta, kun puolestaan toisen serkun Arvon sisaren Idan hauta on Ikaalisten hautausmaalla. Arvo ja Ida ovat kotoisin Sydänlammilta Ikaalisten Juhtimäestä. Heidän äitinsä Hilda oli Anna-mummun äidin Idan sisar. Kotipaikkakunnallani Ikaalisissa olen myös kiertänyt kahta hautausmaata, mutta Ida Sydänlammin ja poikansa Heikin hauta on ainoa, jonka sukuun kuuluvaksi olen tunnistanut. Aune-mummuni mummu Maria Liisa Rantala kyllä kuoli Ikaalisissa v.1927, mutta hänen hautaansa en ole löytänyt.

Ruoveden hautausmaa on historian kannalta tutkimuksissani mielenkiintoisin, sillä lähestulkoon joka sukuhaara suvuistani on sieltä lähtöisin tai joku jälkeläinen muualla syntyneenä sinne palannut. Läheisimpiä suvun hautoja siellä on isäni tädin Hilma Salmen hauta, johon on haudattu myös puolisonsa Onni sekä isän serkku Eeva sekä äitini  mummun ja papan Mikko ja Emma Rantasen hauta. Kantojärven, Karran ja Rantasen sukuihin kuuluvia Palosia, Tammisia, Hoikkaloita, Kuusijärviä  sekä Siukolan sukua löytyy Ruoveden hautausmaalta useita.

Ruovedellä on  myös Muroleessa kaunis pieni kirkko ja hautausmaa, minne on haudattuna Osmon sukua. Siellä muistan lapsenakin käyneeni hautaa hoitamassa isäni tätien Saimin ja Hildan kanssa ja mieleeni on jäänyt heidän  kertomuksensa Osmon sukulaisista. Ruoveden Osmolla oli emäntänä  Siukolasta  Eeva ja Kurun Kantojärvellä hänen sisarensa Edla. Eevan ja Edlan  sekä heidän lastensa ikäerojen vuoksi yhteistä aikaa lapsena ja nuorena viettivät samaan aikaan Eevan lapset ja Edlan lapsenlapset.  

 Noin 1920 Kantojärven Taimi ja Hilda sekä Osmon  Kalle, Maiju, Huugo ja Elsa.

Tampereella Teiskossa kirkko ja hautausmaa henkivät vanhaa omanlaistaan tunnelmaa. Pienellä alueella on paljon vanhoja hautakiviä, jotka jo itsessään ovat katselemisen arvoisia. Vatialan hautausmaalla lepää äitini mummu Hilja Karra, jonka muistan vielä lapsuudesta. Viimeisin muisto hänestä on Tampereelta Marjatan sairaalasta (jota ei enää ole). Kävimme siellä äidin kanssa ja veimme Hilja-mummulle mansikoita.Voi olla, että tuo oli ensimmäinen käyntini sairaalassa,sillä huone, rautasängyt ja vuodepotilaana olleet mummot ovat jättäneet mieleeni hyvin selkeän kuvan. Kalevankankaan hautausmaalla riittää myös katsottavaa. Suvun hautojen lisäksi mielenkiintoisia ovat useiden julkisuuden henkilöiden, kuten itselleni Juicen ja  Veikko Sinisalon haudat,  tai muuten historiallisesti merkittävien henkilöiden haudat. Myös kirjailija Lauri Viidan haudan olen käynyt siellä katsomassa. Hänellä ja minulla kun on yhteinen esi-isä. Virroille 1700-luvun alussa tulleen sotilas Jonas Ingemarsson Friskin lapsista Ingemar on oma esi-isäni ja Ingemarin sisar Maria on Lauri Viidan esi-äiti. Jonas Friskistä olen jo aiemminkin kirjoittanut blogissani.

Sukua Aina Lahtisen haudalla Ylöjärvellä 1965.

Ylöjärven hautausmaalla, vaikka se lähellä onkin, kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Lähdin etsimään pappani Antin tädin Aina Vilhelmiina Lahtisen os. Kantojärvi (1881-1965) hautaa. Ja jotenkin tuntui kuin johdatukselta, että täysin vieraalla hautausmaalla umpimähkään etsimään lähdettyä kävelinkin suoraan kohti suurta kuusta, jonka juurella oli Ainan ja miehensä Päärtin hauta, johon on myös heidän lapsiaan haudattu. Ylöjärven hautausmaa on perustettu jo vuonna 1781. Tätä ennen oli jo valmistunut Ylöjärven ensimmäinen kirkko, mutta ilmeisesti Ylöjärvellä ei silti koskaan ole haudattu kirkon alle kuten Kurussa ja monilla muilla paikkakunnilla.

Sievin hautausmaalla kävin edelliskesänä ja sinne on haudattu isäni papan Antto Kantojärven  veli Lahja Kantojärvi puolisonsa Idan os. Pokela kanssa sekä Lahjan tytär Airi ja jo lapsena kuollut poika Lahja Matti. Sukua löytyy lisäksi  mm.Virroilta, Mäntästä ja Helsingistä niin Malmin kuin Hietaniemen hautausmailta.  Hautausmailla kulkiessa silmät ja ajatukset kulkevat oman suvun jäsenten ja tarinoiden lisäksi myös aina kyseisen paikkakunnan ja koko Suomen historiassa. Hautakivien ja muistomerkkien kautta tulee esiin sodat, laivaonnettomuudet, kulkutaudit, historiallisesti merkittävät henkilöt jne. Joillakin hautausmailla huomio kiinnittyy hautakiviin, joissa esimerkiksi pienen ajan sisällä on kuollut useampi lapsi ja esimerkiksi Kalevankankaa hautausmaalla on vanhimmat hautakivet  kirjoitettu venäjäksi. Tampereella Messukylän hautausmaalla huomioin sukuhautojen sukuniminä nimet, jotka itselleni ovat nykyään kaupunginosien nimiä. Tietojensa lisäksi hautausmaiden kasvillisuus ja hiljaisuus houkuttelee sukututkijaa kävelykierroksilleen yhä uudelleen.Syksyn pimeinä iltoina kerättyjä tietoja purkaessa voi vain odottaa aurinkoa ja seuraavaa kesää. Sitten taas voi tutkijan bongata kierrokseltaan kameran ja muistiinpanovälineidensä kanssa.