Aatu Siukola (1862-1881)

Isoisoisoäitini Edla Karoliina Kantojärven (1853-1921) yhdeksän vuotta nuorempi veli Aatu syntyi kesäkuun 5.päivä vuonna 1881 Ruovedellä Siikalahdessa Siukolan torpassa. Aatu oli vanhempiensa Aatun ja Reetan yhdestätoista lapsesta kahdeksas. Aatun kastoi Ruoveden kirkon sakastissa Karl Johan Indrén. Kummeina olivat naapurista Hammolta Herman ja Riika.

Aatu kastettiin 8. kesäkuuta Ruovedellä.

Kuudesta pojasta Aatu ja perheen vanhin poika Eenok olivat ainoat aikuisikään asti eläneet pojat, mutta olivat kuollessaan silti vielä nuoria. Eenok 25-vuotias ja Aatu juuri edellisenä kesänä täyttänyt 19-vuotta. Isoisoisoisovanhempieni Aatu (Adolf Joakim) ja Reetta (Greta Lisa) Siukolan perheestä olen kirjoittanut aiemminkin ja pohtinut siinä Aatun kuolemaa, johon syynä siis oli hukkuminen 30.lokakuuta 1881.   

Aatu haudattiin 13.marraskuuta 1881 Ruovedellä.

Aatu haudattiin Ruovedellä marraskuun 13.päivä, kuten myös päivää myöhemmin hukkunut 66-vuotias Juha Tapaninpoika Vääristä Pilkotusta. Nyt sattumoisin reilut 130 vuotta myöhemmin historiallisen sanomalehtiarkiston lehtiä alueelta selaillessani osui silmiini kaksikin uutista Aatun kuolemaan liittyen.

Joulukuun 7.päivä 1881 Keski-Suomi lehti uutisoi sekä Aatun että Pilkotun torpan vaarin hukkumisesta.

Tampereen Sanomat 14.12.1881

Keski-Suomen uutisesta viikkoa myöhemmin Tampereen Sanomat kertoi Aatun lisäksi kahdesta muusta hukkumisesta. Aatu on siis tuo mainittu Siukolan torpan poika, mutta sopivaa Ylisen torpan poikaa en Ruovedeltä kirkonkirjoista etsien löytänyt. Sen sijaan Muroleessa Kaakkolammin Kustaan 10-vuotias Kustaa poika hukkui jäihin 27.marraskuuta ja 2.joulukuuta Storminiemen salmessa Ylä-Ajoksen piika Milia Samulintytär 22-vuotiaana. Neljä hukkumiskuolemaa samalla paikkakunnalla pienellä ajalla tuntuu suurelta, mutta tuohon aikaan jäät olivat nykyaikaan verrattuna huomattavasti yleisempi kulkureitti. Kun matkat teitä pitkin olivat pitkiä, on ymmärrettävää, että järvien jäitä haluttiin hyödyntää heti kun mahdollista, mutta surullista, että alkusyksyn heikot jäät ovat nämä kulkijat yllättäneet ja heidän kohtalokseen koituneet.

Isoisoisoisovanhempani joutuivat Aatun hukkumisen seurauksena hautaamaan kuudennen kerran lapsensa ja nyt viimeisen poikansa. Tuolloin syksyllä 1881 kotona Siukolassa asuivat vielä Aatun lisäksi nuoremmat sisaret Eeva 17-vuotta ja Eriika 15-vuotta. Isosisko Edla oli tuolloin jo Kantojärvellä emäntänä, Matti Kantojärven vaimona ja hiukan alle  2-vuotiaan Antto Emilin ja puolivuotiaan Aina Vilhelmiinan äitinä. Aatun hukkumisen ja hautaamisen välissä Eeva -sisko vihittiin 3.marraskuuta Kalle Osmon kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi seuraavan vuoden marraskuussa ja sai nimen Adolf, Aatu - kuten isoisänsä ja enonsa Aatu.

Aatu ja Reetta Siukola

Adolf Joakim (1822 - 1886) ja Greta Lisa (1828 - 1890) Siukola eli Aatu ja Reetta vihittiin Ruovedellä 2.2.1846. Aatu oli Ruoveden Haukkaniemen (Kekkonen) Liimolan Johan Josefinpojan ja Anna Erikintyttären kahdeksasta lapsesta kolmanneksi nuorin ja toinen perheen pojista. Aatun isoveli Johan Benjamin jäi isännäksi Liimolaan ja Aatu  tuli vävyksi Reetan kotiin Ruoveden Siikalahden Siukolaan. Reetan vanhemmat Kurussa syntyneet Markus ja Anna olivat tulleet vanhimpien lastensa kanssa Kurusta Teiskon kautta Siukolaan vuonna 1838. Reetta oli perheen kahdestatoista lapsesta vanhin. Hänen oikeasta isästään ei ole tietoa, sillä kastetiedon mukaan hän syntyi Annan aviottomana lapsena ja Markuksen kanssa Anna vihittiin vasta seuraavan vuoden syksyllä. Perheestä olen kirjoittanut blogissani aiemminkin mm. tarinoissa Herman Kantojärvestä, Edla Kantojärvestä ja Lukkarin lapsista. Aatun  tullessa vävyksi Siukolaan siellä asuivat myös Reettan vanhemmat. Reettan ja Aatun viisi vanhinta lasta ovat syntyneet samoina vuosina kuin Annan ja Markuksen  viisi nuorinta lasta, joten vilskettä on Siukolassa riittänyt. Reettalla ja nuorimmalla sisarellaan vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä kuolleella Matildalla oli ikäeroa 26 vuotta.

Haukkaniemestä, Kekkosen kylästä tullut Aatu ja  Muroleen Siikalahdesta Siukolan Reetta taisivat tavata toisensa yhteisten tuttujen tai vanhempien kautta tai joissakin sen ajan riennoissa. Kumpikin oli asunut naimisiin menoon saakka kotonaan tehden siellä töitä. Reetta odotti  vihittäessä heidän ensimmäistä lastaan. Edellisenä vuonna häntä oli rankaistu viinan myynnistä. Aatu ja Reetta saivat yksitoista lasta, joista viisi oli tyttöä ja kuusi poikaa. Aikuisiällä perheen kaikki tytöt menivät naimisiin ja muuttivat kotoa pois. Pojista kaksi eli nuoruusikään asti ja muut kuolivat lapsina, joten Siukolaa asettui isännöimään Aatun ja Reetan jälkeen muut kuin sukulaiset. Tosin vanhimman tyttären Miinan nuorempi tytär palasi myöhemmin perheensä kanssa Siukolaan.

Aatun ja Reetan tyttäristä Miina (s.1846) muutti Kuruun ja Manta (s.1858) Tampereelle. Loput kolme tytärtä löysivät puolisonsa kodin läheltä; Eeva (s.1864) ja Eriika (s.1866) Siikalahdesta Osmolta ja Salmista, Edla (s.1853) Kantojärveltä Kurun puolelta. Kantojärvellähän oli tuolloin Edlan eno Emanuel eli Manu Edlan puolison isäpuolena. Pojista Eenokki kuoli 25-vuotiaana ripulin seurauksena, Erik Emanuel 2-vuotiaana mätäkuumeeseen, Kalle 3-vuotiaana yskään, 3-vuotias Eemeli ajetuksen seurauksena ja Aatu hukkui 19- vuotiaana lähijärveen. Siukolan lähellä on Näsijärven lisäksi Hammonjärvi, Lehmusjärvi, Kantojärvi ja Valkeejärvi, mutta arvoitukseksi jää mikä järvistä on Aatun kohtalona ollut. Hukkuminen on sattunut lokakuun 30.päivänä 1881, joten olisiko Aatu ollut liian heikoilla jäillä vai muuten pudonnut kylmään veteen kalastusreissulla tai järven rannalla kulkiessa. Ruumis on kuitenkin järvestä saatu ylös ja Aatu haudattu Ruovedellä marraskuun 13.päivä. Ripuli, kuume ja yskä ovat tuolloin johtaneet monien kuolemaan, mutta Eemelin ajetuksen syyt olisi mukava tietää. Oliko syynä jokin kulkutaudin jälkioire vai oliko hänellä kenties jokin synnynnäinen sairaus esim. sydämessä, joka tätä ajetusta aiheutti.

Jälkipolville on välittynyt Siukolasta kuva, että perhe on ollut läheinen ja vaikka osa on asunut kauempanakin niin yhteyttä on pidetty tavalla tai toisella. Sukulaiset ovat kummeina toistensa lapsille ja lähellä toisiaan asuvat sisarukset Eeva,Eriika ja Edla ovat pitäneet yhteyttä arkenakin. Töissä on autettu toisia ja lapset ovat saaneet viettää aikaa yhdessä. Siikalahdentieltä on ollut polku peltojen ja metsän poikki ohi Hammonjärven Kantojärvelle.Lapsuudessani tuolta Kantojärven riihen ja perunamaan nurkalta tulleelta polulta saattoi ilmestyä Siikalahdessa asuvia tuttuja kylään tai poiketa ohikulkumatkalla Kuruun mennessä, kuten on varmasti tehty tuolloin 1800-luvullakin ja 1900-luvun alussa. Metsän kasvaessa ja alueen väestön vähentyessä polkukin on kaventunut, mutta vielä se sieltä löytyy ja itsekin tuota samaa polkua olen kulkenut kalastamassa, marjastamassa tai muuten retkeillessä ja muistanpa siitä Tiina-serkkuni kanssa 1980-luvulla oikaisseeni Siikalahdentielle ralliakin katsomaan silloin kun Jyväskylän suurajojen yksi erikoiskoe vielä tuota reittiä kulki. Alla olevissa kuvissa on neljä Aatun ja Reetan tyttäristä. Viiden tyttären kautta Aatulla ja Reetalla oli 38 lastenlasta, joita kaikkia he eivät elinaikaan ehtineet nähdä. Mantan Anni-tytär muutti naimisiin mentyään Amerikkaan, joten Aatun ja Reetan elämä jatkunee myös siellä satojen muiden mm. Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa asuvien jälkeläisten kautta. Itse olen Aatun ja Reetan jälkeen kuudetta sukupolvea Edlan, Anton, Antin ja isäni jälkeen.

Eriika ja Eeva

Manta

Edla

Hautausmaakierros

Ruovesi 2011

Hautausmaat tarjoavat rauhoittumisen ja läheisten muistelun lisäksi sukututkijalle paljon tietoa.Niinpä minutkin on voinut tavata useammalta hautausmaalta etsimässä ja katselemassa. Sukulaisten mukana olo hautausmaalla on antoisaa. Tällöin hautakivistä saadun tiedon lisäksi  hautojen kohdalla muistista löytyy usein erilaisia tarinoita menneistä suvun jäsenistä. Toisaalta huomaan itse esimerkiksi Kurun ja Ruoveden hautausmailla tarinoivani mukana oleville suvun tarinoita niin, että mukaan taidan saada pian vain ne joita asiat myös kiinnostaa. Mukava on kuitenkin näitä tarinoita suvuista omille nuorillekin siirtää.

Edellisessä blogitekstissä kirjoitin Länsi-Teiskon hautausmaasta, minne on haudattuna useampia sukulaisiani isäni mummun Anna Kantojärven os. Uotila puolelta. Kurun ja Ruoveden hautausmailla olen käynyt useampia kertoja, sillä niillä hautausmailla on runsaasti suvun hautoja sekä isän että äidin puolelta, mutta niillä hautausmailla on myös läheisimpien isovanhempien ja muiden sukulaisten hautoja. Kurun Vanhalla hautausmaalla on aiemmin esittelemäni Herman Kantojärven ( 1867-1903) hauta. Hänen haudallaan on suuri rautaristi ja ristin ympärillä kasvaa loppukesästä mustikoita. Viime kesänä iso myrsky kaatoi hautausmaalta ison kuusen ja kuusi kaatui aivan haudan päälle. Kuin ihmeen kaupalla risti säästyi ja pysyi pystyssä puun oksien osuessa päälle.

Kurun Vanhalta hautausmaalta löytyy kaukaisempaa sukua, kuten esimerkiksi isäni papan Iivari Mäkelän tädin Vilhelmiinan/Miinan (1833-1928) sekä puolisonsa Kalle Hirvilahden sekä mummuni Eeva Kantojärven  tädin Tyyne (os.Aalto s. 1893) Ylisen ja puolisonsa Akselin haudat. Myös pappani Antin pappa Matti Kantojärvi (1857-1895) on haudattu vanhalle hautausmaalle, mutta paikan muistamme vain edesmenneiden sukulaisten puheissa erään polun ja puun juurella, sillä hautakiveä ei ole. Matin vaimo Edla kuoli  miestänsä myöhemmin ja hänet on haudattu Kurussa Tammikankaan hautausmaalle. Vanha hautausmaa ja hautausmaan kunnostuksen yhteydessä rakennettu paarihuone on otettu käyttöön 1858. Uudempi Tammikankaan hautausmaa ja kappeli vihittiin käyttöön 1904, mutta hautausmaalle on haudattu kurulaisia jo 1800-luvun lopulla.

Kurun Tammikankaan hautausmaalla onkin kymmenittäin sukulaisteni hautoja eri sukuhaaroista. Lähisuvun haudat olen tietysti tiennyt jo lapsesta asti. Jouluisin on viety kynttilöitä ja kesällä kukkia Kantojärven, Karran ja Mäkelän sukujen mummujen, pappojen, tätien, setien ja enojen haudoille, mutta sukututkimuksen myötä tuolta hautausmaalta on löytynyt lukuisia kaukaisimpienkin sukulaisten hautoja. Esimerkiksi Kantojärveltä 1800-luvun puolessa välissä maailmalle lähteneiden veljesten  Hermannin ja Kustaan lapsista Hermannin tytär Matilda/Tilda (1869 - 1927), joka meni naimisiin Edvard Taipaleen kanssa sekä Kustaan poika Anselm Kantonen (1876-1938) puolisonsa Mantan kanssa ovat haudattu Tammikankaan hautausmaalle. Samoin isäni mummun Anna Kantojärven serkun Arvo Sydänlammin ja puolisonsa Hildan hauta löytyy Kurun Tammikankaan hautausmaalta, kun puolestaan toisen serkun Arvon sisaren Idan hauta on Ikaalisten hautausmaalla. Arvo ja Ida ovat kotoisin Sydänlammilta Ikaalisten Juhtimäestä. Heidän äitinsä Hilda oli Anna-mummun äidin Idan sisar. Kotipaikkakunnallani Ikaalisissa olen myös kiertänyt kahta hautausmaata, mutta Ida Sydänlammin ja poikansa Heikin hauta on ainoa, jonka sukuun kuuluvaksi olen tunnistanut. Aune-mummuni mummu Maria Liisa Rantala kyllä kuoli Ikaalisissa v.1927, mutta hänen hautaansa en ole löytänyt.

Ruoveden hautausmaa on historian kannalta tutkimuksissani mielenkiintoisin, sillä lähestulkoon joka sukuhaara suvuistani on sieltä lähtöisin tai joku jälkeläinen muualla syntyneenä sinne palannut. Läheisimpiä suvun hautoja siellä on isäni tädin Hilma Salmen hauta, johon on haudattu myös puolisonsa Onni sekä isän serkku Eeva sekä äitini  mummun ja papan Mikko ja Emma Rantasen hauta. Kantojärven, Karran ja Rantasen sukuihin kuuluvia Palosia, Tammisia, Hoikkaloita, Kuusijärviä  sekä Siukolan sukua löytyy Ruoveden hautausmaalta useita.

Ruovedellä on  myös Muroleessa kaunis pieni kirkko ja hautausmaa, minne on haudattuna Osmon sukua. Siellä muistan lapsenakin käyneeni hautaa hoitamassa isäni tätien Saimin ja Hildan kanssa ja mieleeni on jäänyt heidän  kertomuksensa Osmon sukulaisista. Ruoveden Osmolla oli emäntänä  Siukolasta  Eeva ja Kurun Kantojärvellä hänen sisarensa Edla. Eevan ja Edlan  sekä heidän lastensa ikäerojen vuoksi yhteistä aikaa lapsena ja nuorena viettivät samaan aikaan Eevan lapset ja Edlan lapsenlapset.  

 Noin 1920 Kantojärven Taimi ja Hilda sekä Osmon  Kalle, Maiju, Huugo ja Elsa.

Tampereella Teiskossa kirkko ja hautausmaa henkivät vanhaa omanlaistaan tunnelmaa. Pienellä alueella on paljon vanhoja hautakiviä, jotka jo itsessään ovat katselemisen arvoisia. Vatialan hautausmaalla lepää äitini mummu Hilja Karra, jonka muistan vielä lapsuudesta. Viimeisin muisto hänestä on Tampereelta Marjatan sairaalasta (jota ei enää ole). Kävimme siellä äidin kanssa ja veimme Hilja-mummulle mansikoita.Voi olla, että tuo oli ensimmäinen käyntini sairaalassa,sillä huone, rautasängyt ja vuodepotilaana olleet mummot ovat jättäneet mieleeni hyvin selkeän kuvan. Kalevankankaan hautausmaalla riittää myös katsottavaa. Suvun hautojen lisäksi mielenkiintoisia ovat useiden julkisuuden henkilöiden, kuten itselleni Juicen ja  Veikko Sinisalon haudat,  tai muuten historiallisesti merkittävien henkilöiden haudat. Myös kirjailija Lauri Viidan haudan olen käynyt siellä katsomassa. Hänellä ja minulla kun on yhteinen esi-isä. Virroille 1700-luvun alussa tulleen sotilas Jonas Ingemarsson Friskin lapsista Ingemar on oma esi-isäni ja Ingemarin sisar Maria on Lauri Viidan esi-äiti. Jonas Friskistä olen jo aiemminkin kirjoittanut blogissani.

Sukua Aina Lahtisen haudalla Ylöjärvellä 1965.

Ylöjärven hautausmaalla, vaikka se lähellä onkin, kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Lähdin etsimään pappani Antin tädin Aina Vilhelmiina Lahtisen os. Kantojärvi (1881-1965) hautaa. Ja jotenkin tuntui kuin johdatukselta, että täysin vieraalla hautausmaalla umpimähkään etsimään lähdettyä kävelinkin suoraan kohti suurta kuusta, jonka juurella oli Ainan ja miehensä Päärtin hauta, johon on myös heidän lapsiaan haudattu. Ylöjärven hautausmaa on perustettu jo vuonna 1781. Tätä ennen oli jo valmistunut Ylöjärven ensimmäinen kirkko, mutta ilmeisesti Ylöjärvellä ei silti koskaan ole haudattu kirkon alle kuten Kurussa ja monilla muilla paikkakunnilla.

Sievin hautausmaalla kävin edelliskesänä ja sinne on haudattu isäni papan Antto Kantojärven  veli Lahja Kantojärvi puolisonsa Idan os. Pokela kanssa sekä Lahjan tytär Airi ja jo lapsena kuollut poika Lahja Matti. Sukua löytyy lisäksi  mm.Virroilta, Mäntästä ja Helsingistä niin Malmin kuin Hietaniemen hautausmailta.  Hautausmailla kulkiessa silmät ja ajatukset kulkevat oman suvun jäsenten ja tarinoiden lisäksi myös aina kyseisen paikkakunnan ja koko Suomen historiassa. Hautakivien ja muistomerkkien kautta tulee esiin sodat, laivaonnettomuudet, kulkutaudit, historiallisesti merkittävät henkilöt jne. Joillakin hautausmailla huomio kiinnittyy hautakiviin, joissa esimerkiksi pienen ajan sisällä on kuollut useampi lapsi ja esimerkiksi Kalevankankaa hautausmaalla on vanhimmat hautakivet  kirjoitettu venäjäksi. Tampereella Messukylän hautausmaalla huomioin sukuhautojen sukuniminä nimet, jotka itselleni ovat nykyään kaupunginosien nimiä. Tietojensa lisäksi hautausmaiden kasvillisuus ja hiljaisuus houkuttelee sukututkijaa kävelykierroksilleen yhä uudelleen.Syksyn pimeinä iltoina kerättyjä tietoja purkaessa voi vain odottaa aurinkoa ja seuraavaa kesää. Sitten taas voi tutkijan bongata kierrokseltaan kameran ja muistiinpanovälineidensä kanssa.