Tuntuu, että kevät ja lämpimät ilmat antavat tänä vuonna odottaa itseään oikein kunnolla. Vähäiset aurinkoiset päivät ovat olleet vielä tuulisia ja koleita ja useina päivinä on satanut. Kevään ensimmäiset kukat kyllä jo kukkivat ja puissa on lehden alkuja, mutta maa on märkää ja ilma on kostea ja kolea. Toivottavasti kesästä tulee lämmin ja sateita vain sopivasti. Näin toivoi varmasti entisaikojenkin ihmiset, joille elämä oli vielä enempi säästä kiinni kuin nykyisin. Esimerkiksi on liikuttavaa lukea Aaltion kirjoituksesta vuodelta 1955 Kotiseutumme Pirkkalanpohja-kirjasta miten tuolloin on muisteltu vajaan sata vuotta aiemmin eläneiden ihmisten kertomuksia huonosäisistä vuosista ja kuvailtu kiitollista riemua aikaisin tulleesta lämpimästä keväästä. Näin oli esimerkiksi keväällä 1868, jolloin myös kesä oli lämmin ja kaunis ja ihmiset saivat korjata pelloiltaan ja kaskiltaan aittoihinsa suuren sadon. Takana oli ollut useampien vuosien kylmät ja sateiset kesät ja pitkät talvet, jotka olivat kohtalokkaasti vaikuttaneet tuon ajan ihmisten elämään.
Erkki Laitisen toimittaman Kurun historian mukaan Kurua kohtasi kato huonojen sääolosuhteiden vuoksi vuosina 1862,1863,1865,1866 ja 1867. Pahimmillaan tällä alueella kato oli vuonna 1867 ja se koitteli silloin eniten myös sen takia, että takana oli jo katovuosia, pulaa siemenviljasta ja kärsimystä nälästä, minkä vuoksi ihmisten tilanne oli jo valmiiksi huono kestää uusi katokausi. Vuodet 1867-1868 olivatkin alueella katojen ja nälän vuoksi myös suuria kuolonvuosia.
Jo syksyllä 1865 halla oli tullut aikaisin ja vuonna 1866 kesä oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin. Perunat ja juurekset mätänivät peltoon ja huonot sääolosuhteet vaikeuttivat myös syysviljan kasvua. Talvi oli pitkä ja
ankara. Runsas lumi ja kova pakkanen eristivät taloja ja kyliä toisistaan vaikeuttaen ihmisten kulkemista. Kevättalvella 1867 oli pakkasia ja lumisateita. Mäen ja Vasaman toimittamassa kotiseutuni Pirkkalanpohja kirjassa kerrotaan, että 1867 toukokuun 9.päivänä raivosi Keski-Suomessa noin 16 tuntia kestänyt lumipyry. Pelloilla, joilla tavallisesti tehtiin tuohon aikaan toukotöitä, oli nyt paksut kinokset lunta aina 25.päivään toukokuuta saakka. Suur-Ruoveden järvialueen järvistä monet olivat jäässä melkein juhannukseen saakka. Suurella Keurusselällä ajettiin hevosella vielä kesäkuun 16.päivänä ja Näsijärvestäkin jäät lähtivät tuolloin vasta kesäkuun 17.päivä. Jäiden ja lumien sulettua ei tuona kesänä silti kauaa saatu lämmöstä nauttia, sillä juhannuksen jälkeen alkoivat taas kylmät ja sateiset säät. Heinäsato jäi heikoksi ja syyskuun halla tuhosi viljasatoa aiheuttaen jälleen nälkää talveksi. Syksyllä kuolleisuus lisääntyi heikon ja puuttellisen ravinnon vuoksi, mutta vasta talvella 1868 se nousi huippuunsa. Ihmiset eivät kuolleet ainoastaan nälkään vaan myös sairauksiin ja kulkutauteihin, joita ruuan puutteesta, heikosta ravinnosta, huonosta yleiskunnosta, kylmästä, kosteudesta ja vedosta sekä ruuan ja työn perässä kulkijoista heille aiheutui. Näiden vuoksi kuolleisuus oli tuonna vuonna myöhemminkin vielä korkea, vaikka vihdoin ihmiset saivat onneksi riemuita säiden muututtua parempaan.
Kurussa kuoli vuonna 1867 103 henkeä ja vuonna 1868 210 henkeä. Suurin osa nälkävuonna 1868 Kurussa kuolleista haudattiin Kurun vanhalle hautausmaalle, mutta suuren kuolleisuuden vuoksi hautapaikoista ei ehditty pitää lukua, joten useimmat haudatuista jäivät ilman hautakiveä tai muistomerkkiä.Yksi näistä Kurun vanhalle hautausmaalle 1868 haudatuista ja ilman hautakiveä jääneistä on esi-isäni Johan Johaninpoika
Kantojärvi, joka kuoli 66-vuotiaana helmikuussa 1868 lavantautiin Kurun Kantojärvellä. Myös esiäitini Anna Lena Matintytär Rajamäki Aallon suvun puolelta kuoli Kurussa kuumeen seurauksena lokakuussa 1867. Monella muullakin paikkakunnalla toimittiin samoin, sillä tautien leviämisen vuoksi kuolleet oli saatava haudattua nopeasti. Kuvassa Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla sijaitseva yhteinen muistomerkki kuolonvuosina 1867-1868 kuolleille. Kivessä teksti:
"Katovuosina 1867-1868 kuolleiden hauta, Herra sinä kuolletat, mutta sinä teet jälleen eläväksi." Ruovedellä kuolleisuus oli Kurua suurempi. Se oli Turun ja Porin läänin puoleiselta osaltaan koko valtakunnan kuolintilastossa nälkävuosina viidentenä ja Hämeen lääniin kuuluvalta osaltaan kymmenentenä. Ruovedeltä esivanhempani Matti ja Heta Karra kuolivat molemmat noina vuosina kuumeen seurauksena. Matti Matinpoika Karra kuoli lokakuussa 1868 59-vuotiaana ja vaimonsa Heta Erkintytär Karra toukokuussa 1967 54-vuotiaana.
Nälkävuosien koettelemukset koituivat usein lasten ja vanhusten kohtaloksi, sillä heidän yleiskuntonsa saattoi muutenkin tuona aikana olla heikompi kuin työikäisten. Monissa perheissä kulkutaudit ja sairaudet saattoivat viedä mukanan useampia perheenjäseniä, sillä kun suurella joukolla asuttiin pienissäkin tiloissa monta sukupolvea yhdessä taudit pääsivät helposti leviämään. Omissa suvuissani nälkävuosina kuolleet ovat olleet perheen vanhimpia, vaikkakaan eivät vielä nykyihmisen silmin kovin vanhoja, eikä samoista perheistä ole monia kuollut. Onneksi perheissä on lapsia selvinnyt näiden vuosien yli ja esimerkiksi juuri noina vuosina syntyneet Herman Kurun Kantojärvellä, Serafiina Ruovedellä Karralla ja Eriika Ruovedellä Siukolassa ovat selviytyneet vastasyntyneinä raskaista vuosista ja eläneet aikuisikään saakka.
Huonot sääolosuhteet ovat vaikuttaneet ihmisten elämään, asuinoloihin, elantoon ja ravitsemukseen. Näinä vuosina näkyy miten paljon ihmiset olivat riippuvaisia säästä ja omavaraisuudestaan ruuan suhteen. Toisaalta näillä koettelemuksilla oli se vaikutus, että muihin kotitaloustuotteisiin alettiin kiinnittämään huomiota. Viljan ja ravinnon saamiseksi alettiin valmistaa ja kaupata kattopäreitä, verkkoja, koppia, kaappeja, saaveja, karvatumppuja, pellavakankaita, pitovaatteita, puukonteriä, hevosenkenkiä, kauhoja ynnä muita kotiteollisuustuotteita, minkä seurauksena käsityöläisyys ja kaupankäynti lisääntyivät. Varmasti myös maanviljelyssä alettiin kiinnittää huomiota sään arvaamattomuuteen ja katovuosien jälkeen maatalouskin tehostui.Kyllähän me edelleenkin säästä olemme riippuvaisia niin maataloudessa kuin monen muunkin elinkeinon alueella, mutta selviämme kylmästä ja koleasta keväästä huolimatta hengissä eikä nälkä tai sairastelukierre uhkaa meitä kuten esivanhempiamme. Sään harmittelun sijasta pitäisi kai nauttia niistä asioista, jotka ovat hyvin. Silti vähän harmittaa tomaatin- ja basilikantaimeni, jotka selvästi kärsivät koleasta ja harmaasta keväästä.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
