Karjulankosken maisemissa

Kuva: Lusto/Jukka Valtasen kokoelmat/kuvaaja

Aikanaan uitettiin tukkeja Kurussa Karjulanjokeakin pitkin Näsijärveen. Osa tukeista tuli Haukkajoelta asti.Tukit kulkivat virtauksen mukana ja tukkilaiset ohjasivat kekseillään rannasta tukkeja eteenpäin yrittäen estää tukkisumia tai purkivat niitä mikäli niitä johonkin joen kohtaan ehti syntyä. Karjulankosken padon luona tukit laskettiin uittoruuheen, jota pitkin ne kulkivat Näsijärveen. Uittoruuhen alapäässä oli myös Karjulankosken voimala. Nyt saa Karjulanjoen rantaa patikoida luonnon rauhassa. Matkalla voi tavata muita retkeilijöitä, kalastajia ja melojia kanoottinensa. Karjulankosken padolla on rauhallista., ei merkkiäkään siitä ajasta kun vielä 1950-luvullakin tukkimiehet ohjasivat padon yläsuulla tukkeja uittoruuheen ja pikkupojat seurasivat sillan pielessä uteliaina miesten työtä ja tukkien kulkua ruuhta pitkin. Oheinen kuva kertoo näkymää 1950-luvulta padolta päin tukkien kulkiessa uittoruuhea pitkin kohti Näsijärveä. Kuva on museoviraston kokoelmista ja se on myös internetissä nähtävissä. Jukka Valtasen kuvia Karjulankosken uitosta on nähtävillä myös Lustossa Suomen Metsämuseossa.
            

Karjulankoski  2012

Karjulankoski pauhaa keväällä 2012

Kävin muutama päivä sitten kävelemässä joen vartta pitkin. Keväinen luonto on kauneimmillaan ja Karjulakoski kohisi ja pauhasi valtoimenaan. Tukkimiehiä kekseineen eikä virran mukana kulkevia tukkeja näkynyt. Ei myöskään melojia. Pidemmällä kuulimme linnunlaulun ja puheemme, mutta Karjulankoskelle tullessa koski pauhasi niin, ettei puhetta tahtonut kuulla. Vesi oli joessa nyt korkealla ja koski kuohusi voimakkaasti. Uittoruuhta eikä aikanaan sen vieressä ollutta voimalaitoksen vedenjohtoputkea enää ole. Niistä muistuttaa vain betoniset tukipaalut koskessa. Äitini täti, pappani Kaarlo/Kalle Karran (1922-1986) sisar Laura Tikka (1917-2008) asui perheensä kanssa lähellä Karjulanjokea ja -koskea. Kielloista huolimatta houkutus vei lapsia joskus joen rantaan ja äitini muisteli, että serkkujensa kanssa olisivat kivillä joen rannassa tasapainoilleet. Muistan minäkin kun sama Laura-täti vietti syntymäpäiviään 1970-luvulla ja me sukulaislapset kahvipöydän ääressä istumiseen kyllästyttyämme kuljimme lähiympäristössä. Ei paljon tarvinnut houkutella, että menimme padon yli menevälle sillalle heittelemään kiviä veteen ja kosken alajuoksulla tasapainoilimme rantakivillä. Silloin koski ei kuohunut niin kuin nyt retkeilessämme ja vesi oli matalemmalla, mutta hirvittää nuo askeleet silti jälkikäteen. Pojat Jouni, Jarmo ja Tapani taisivat vanhempina meitä nuorempia hiukan sillalla ja kivillä pelotellakin pudottamisella, mutta ei se meitä muita silti estänyt tälle kielletylle alueelle menemästä.

Väinö Kantojärvi, Erkki Toivonen ja Toivo Kantojärvi 1939

Karjulankosken yli kulkee maantie Kurusta Ruovedelle. Sillan kupeessa asui 1880-luvulta 1920-luvulle saakka isoisoisoäitini Edla Karoliina Kantojärven (1853-1921) eno räätäli Josua Markuksenpoika Siukonen (1849-1923) vaimonsa Hilma Adolfina Kallentytär os. Polviander (1843-1916) kanssa. Myös heidän poikansa, Edlan serkku Otto Maurits Siukonen (1877-1946) asui ja teki tuolla paikalla räätälin työtä 1900-luvun alussa. En tiedä onko sukulaisia ollut tukkimiehenä työssä Karjulanjoella, mutta vieressä olevassa kuvassa Antti-pappani veljet Väinö Matias (1919-1984) ja Toivo Aleksi (1916-1980) Kantojärvi ovat Erkki Toivosen kanssa vuonna 1939 Karjulansillan kohdalla silta- ja tietyömaalla, johon liittynee myös Karjulankosken alajuoksulla olleen sähkövoimalan uudistaminen. Karjulankosken maisema on minulle tuttu lapsuudesta saakka ja yksi tärkeistä Kuruun liittyvistä maisemista, sillä Karjulankylässä asumisen lisäksi myös molemmat mummulani ovat olleet tuolla suunnalla. Karjulankoski on tullut siltaa pitkin ylitettyä lukemattomia kertoja autolla, pyörällä tai kävellen ja usein veden kuohuja ja kosken pauhetta on varsinkin keväisin pysähdyttävä kuuntelemaan ja katselemaan. Myös opastein merkityt ulkoilureitit ovat kulkemisen arvoisia.