Carl Herman Matinpoika Mattila 1834-1860

Isoisoisoisoisäni Kalle Hermanni - Carl Herman Matinpoika Mattila syntyi Teiskossa Leppälahden Mattilassa heinäkuussa 1834  vanhempiensa Matti (1805-1887) ja Ulrika (1812-1892) Mattilan esikoisena. Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi tyttöä Maria v.1838 (myöh.Yli-Rantala) ja Ulrika v.1841 (myöh. Iso-Tahlo) sekä kolme poikaa Matti v.1845, Manu v.1847 (myöh. Uusi-Piuhari) ja Juha v.1851). Kalle Hermannin kastoi kahden päivän ikäisenä tuolloin vuonna 1834 Teiskossa kappalaisen apulaisena toiminut Lars Johan Aejmelaeus. Kummeina olivat Matti  Matinpoika ja Maria Joosepintytär Leppälahden Karvaselta, Kuljun isäntä Johan Antinpoika ja vaimonsa Maria Matintytär sekä Mattilasta Jooseppi Matinpoika vaimonsa Greta Matintyttären kanssa. Kummeina olleiden Karvasen Matin ja Marian oma poika, tällöin jo aikuinen, oli myös nimeltään Carl Herman.Liekö sillä ollut vaikutusta nimen valintaan. Samana päivänä Teiskossa kastettiin Kalle Hermannia kaksi päivää vanhempi tyttövauva Kaitalahdesta Johannaksi.

Carl Hermannin kastemerkintä 14.7.1834

Puoliso Karoliina Wilhelmiina Yrjöntytär (s.1836) muutti Mattilaan vuonna 1856 Uusi-Piuharista. Olen useampaankin kertaan yrittänyt etsiä Kallen ja Karoliinan vihkiaikaa, mutta tuloksetta. Kun Karoliina ensimmäisen kerran on rippikirjassa merkittynä Mattilassa, on Carl Hermannin kohdalla merkintä elokuun 1856 vihkimisestä. Vihittyjen luettelosta en heitä kuitenkaan ole löytänyt.

Kalle ja Karoliina saivat kolme lasta. Vanhin, isoisoisoäitini Ida Maria syntyi joulukuussa 1856, tuona mahdollisena vihkivuotena ja Karoliinan Mattilaan muuttovuotena. Vajaat kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 1858 syntyi poika Carl Alfred, joka kuoli  neljä vuotiaana keväällä 1863. Kolmas lapsi, Hilda Gustaava syntyi alkusyksystä 1860. Perhe asui ja lapset syntyivät Mattilassa.

Kallen ja Karoliinan avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Kalle hukkui marraskuussa 1860 vain 26-vuotiaana. Onkohan vene kaatunut ja kylmä vesi koitunut Kallen kohtaloksi vai ovatko marraskuun heikot jäät johtaneet jäihin putoamiseen ja sitä kautta hukkumiseen? Sattuiko hukkuminen omassa rannassa vai kauempana järvellä? Näihin ei vastausta ole, mutta Kallen ruumis on kuitenkin järvestä löydetty ja hänet on voitu jo 18.päivä marraskuuta haudata. Esikoinen Ida Maria oli tuolloin kuukauden vajaa  neljä vuotta, Carl Alfred juuri täyttänyt kaksi vuotta ja Hilda Gustaava vain muutaman kuukauden ikäinen. Karoliina oli miehensä kuollessa 24-vuotias. Hän jäi Mattilaan lasten ja Kallen vanhempien kanssa, mutta vuonna 1870 hän avioitui Ruovedeltä Sarvanasta kotoisin olevan Kalle Heikinpojan kanssa ja perheeseen syntyi vielä viisi lasta; Aleksandra, Karl Erik, Miina Gunilla, Frans Matias ja Emanuel. Uuden perheen kanssa Karoliina muutti Mattilasta ensin Leppälahden Karvaselle ja sitten Kaitalahteen Toltaan Loukkulahteen. Tuolloin 14-vuotias Ida Maria ja 10-vuotias Hilda Gustaava jäivät synnyinkotiinsa Mattilaan. Carl Alfredhan oli kuollut kaksi ja puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen.

Carl Herman haudattiin 18.11.1860.

Kalle Hermannin ja Karoliinan tyttäristä vanhin Ida Maria (1856-1928) avioitui kurulaisen Kalle Henrik Yrjönpoika Haapasen (1858-1929) kanssa 1877. Perhe asui Teiskossa Pengonpohjassa, joka nykyään on Ylöjärveä ja käyttivät sukunimeä Uotila. Ida ja Kalle saivat seitsemän lasta; Kaarle Jaakko myöh. Keskinen (1878-1954), Heikki Uotila (1881-1942), Ida myöh. Rantala (1882-1963), Anna Maria myöh. Kantojärvi(1885-1943), Hilma Josefiina myöh. Yli-Hankala (1887-1958), Aleksiina myöh. Nieminen (1889-1969) ja Miina Amanda (1892-). Lapsista Anna Maria Kantojärvi on isäni mummu.

Nuorempi sisaruksista Hilda Gustaava (1860-1933) muutti kotoaan Ikaalisten Juhtimäkeen Sydänlammin torppaan. Hänet vihittiin marraskuussa 1879 aiemmin Sydänlammille vävyksi tulleen ja leskeksi jääneen Ikaalisten Liitiältä kotoisin olleen Taavetti Maurits Matinpojan (1846-1915) kanssa. Taavetilla oli lapsia jo ensimmäisen puolisonsa kanssa ja Hildan kanssa he saivat kaksitoista lasta; Iida Sydänlammi (1880-1964), Kaarle Sydänlammi (1882-), Hilda Maria myöh.Kässälä (1884-), Hulda Ulrika myöh.Loimala (1885-), Arvo Maurits Sydänlammi (1887-1952), Hilma Josefiina (1889-), Lempi Ellen myöh. Hankala (1892-), Helmi Lyydia myöh.Lehtonen (1894-1967), Olga Johanna Sydänlammi (1896-1906), Aili Dagmar (1898-) ja Linnea Emilia myöh. Grönlund (1901-). Hildalle oli lisäksi syntynyt  vielä Teiskossa ollessa avioton tytär Ida vuonna 1878, mutta pieni tyttö kuoli vajaan vuoden ikäisenä alkuvuodesta 1879.

Kalle Hermannin omasta lyhyestä elämästä huolimatta hänen kaksi tytärtään ovat jatkaneet sukua näihin päiviin saakka ja edelleen suurin osa heistä taitaa asua lähellä Kallen synnyinseutua. Omasta sukututkimuksestani laskin jälkeläisiä olevan 166 ja ylikin, sillä kaikki nykypäivän suvun jäsenet eivät minulla ole tiedossa.  Eilen tapasin Ikaalisten torilla yhden sukulaisen, jonka äiti Kaarina oli Antti-pappani pikkuserkku. Minä olen Ida Marian jälkeläinen ja hän Hilda Gustaavan. Puhuimme suvun yhteisistä piirteistä, joita kumpikin tunnistimme. Olisipa mukava tietää osuiko niistä jokin Kalle Hermanniinkin.

Ikaalisten Ala-Helteeltä Kurun Kantojärvelle

Aiemminkin olen kertonut, että sukututkimusta aloittessani ja Ikaalisiin muutettuani ajattelin, että minulla ei ole täällä sukua eikä sukujuuria. Nopeasti alussa selvisi, että yksi esiäideistäni eli Kantojärvelle Johanin puolisoksi 1800-luvun alussa tullut Justiina Simontytär oli kotoisin Ikaalisten Juhtimäestä Peuraniemestä. Matkan varrella sukua on löytynyt enempikin esivanhempien sisarusten kautta varsinkin juuri tuolta läheltä Kurun rajaa Juhtimäestä, Sisätöstä ja Röyhiöstä. Peuraniemen lisäksi olen löytänyt esivanhempia Juhtimäestä Toivoselta ja Röyhiöstä Iso-Iidulta jatkuen niiden lasten kautta Ala-Helteelle, sieltä Kuruun ja nyt minun ja toisen sukulaisperheen mukana takaisin Ikaalisiin.

Ala-Helteeltä Antti Matinpojan (1701-1779) ja Liisa Erkintyttären (1711-1791) pojan Mikon (1742-1819) kautta sukujuureni kulkeutuvat kahta eri reittiä Kurun Petäjälamminkylään Kantojärvelle. Mikko syntyi tämän Juhtimäen Toivoselta ja Röyhiön Iso-Iidusta kotoisin olleen Ala-Helteen talon isäntäparin neljäntenä lapsena. Vuonna 1774 Mikko Antinpoika vihittiin kurulaisen Ristaniemen talon tyttären Marian (1753-1845) kanssa. Mikko muutti vävyksi Ristaniemeen ja vuodesta 1781 alkaen hän myös isännöi taloa. Mikko Antinpojan ja Maria Juhontyttären lapsista Liisa (1778-1853) ja Yrjö (1781-1834) ovat molemmat esivanhempiani.

Liisa Mikontytär vihittiin marraskuussa 1806 Kurun Toikon Leppälahden torpan pojan Matin (1782-1849) kanssa ja Liisa muutti Ristaniemestä Leppälahteen. Heidän tyttärensä Ulrika (1812-1892) vihittiin v.1828 Teiskon Leppälahden Mattilasta kotoisin olleen Matti Matinpojan (1805-1887) kanssa. Heidän esikoisensa Carl Herman syntyi heinäkuussa 1834 ja vihittiin aikanaan Uusi-Piuharilta kotoisin olleen Karoliina Vilhelmiinan kanssa. Carl Hermannin ja Karoliina Vilhelmiinan esikoinen Ida Maria (1856-1928) löysi puolisonsa Kurusta Haapaselta. Ida Maria ja Carl eli Kalle Henrik vihittiin syyskuussa 1877 ja heille syntyi seitsemän lasta; Kalle Jaakko v.1878, Heikki v.1881, Ida v.1882, Anna Maria v. 1885, Hilma Josefiina v.1887, Aleksiina v.1889 ja Miina Amanda v.1892. Kalle ja Ida ottivat perheelle käyttöön sukunimen Uotila. Tyttäristä Anna Maria vihittiin v.1904 Antto Emil Kantojärven kanssa ja Anna Maria muutti Kantojärvelle emännäksi. Anna ja Antto Kantojärven poika Antti on pappani.

Liisan kolme vuotta nuorempi veli Yrjö Mikonpoika Ristaniemestä vihittiin vuotta aiemmin kuin sisarensa kesäkuussa 1805 Teiskon Paksulasta kotoisin olleen Anna Yrjöntyttären (1782-1856) kanssa. Yrjöstä tuli isänsä Mikon jälkeen Ristaniemen isäntä. Yrjön ja Annan tytär Anna (1810-1887) sai aviottoman lapsen Greta Lisan maaliskuussa 1828 18-vuotiaana. Tyttären syntymästä seuraavana vuonna Anna vihittiin Kurun Haapasen torpanpojan Markus Yrjönpojan (1805-1881) kanssa. Anna ja Markus muuttivat lastensa kanssa Teiskon kautta Ruovedelle ja asettuivat siellä Siikalahteen Siukolan torppaan. Vanhin lapsista Annan tytär Greta Liisa (1828-1890) jäi aikanaan asumaan Siukolaan puolisonsa Adolf Joakimin (1822-1886) kanssa ja heille syntyi 1853 tytär Edla Karoliina, joka kesäkuussa 1877 vihittiin Matti Johaninpoika Kantojärven kanssa. Edla ja Matti ovat edellellä mainitun Antto Kantojärven vanhemmat. Antti-pappani ja isäni Kaukon jälkeen olen siis kymmenennettä sukupolvea Ala-Helteen Antin ja Liisan jälkeläisiä näiden kahden sisaruksen kautta.

Alla olevissa kuvissa on Edla Karoliina Kantojärvi (1853-1921) os. Siukola ja Anna Maria Kantojärvi (1885-1943) os.Uotila, jotka olivat molemmat Kantojärven miniöitä ja emäntiä sekä keskenään anoppi ja miniä, mutta heillä oli myös yhteiset sukujuuret Kurun Ristaniemessä ja sitä kautta Ikaalisissa Ala-Helteellä. Kumpikin naisista vaikutti vahvasti elämään ja ihmisiin Kantojärvellä. Edla 44 vuotta ja Anna 39 vuotta, mistä yhteistä aikaa heillä oli 17 vuotta.

Edla Karoliina Kantojärvi

Anna Maria Kantojärvi

Sukututkimuspäivä Ikaalisissa

Suur-Ikaalisten sukututkijat järjestivät jo perinteekseen muodostuneen sukututkimuspäivän tänään Ikaalisissa Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Päivän teemana oli siirtolaisuus ja aiheesta olikin puhumassa siirtolaisinstituutin edustaja, omissa tutkimuksissaan siirtolaisasiakirjoja käyttänyt sukututkija sekä paikalliseen Amerikkaan suuntautuneeseen muuttoliikkeeseen perehtynyt henkilö. Luentojen lisäksi katseltavana oli siirtolaisinstituutin materiaalia ja kirjallisuutta aiheesta.

Celtic-laiva, jolla Olga ja Aune matkasivat New Yorkiin 1909

Siirtolaisuuteen ja siihen liittyviin asiakirjoihin olen itse tutustunut omien sukulaisteni muuttoja tutkiessa. Isäni papan Antto Kantojärven sisar Olga Maria Kärkäs os.Kantojärvi lähti tyttärensä Aunen kanssa Amerikkaan 7.7.1909 22-vuotiaana. Puoliso Matti Kärkäs oli mennyt jo aiemmin. Perillä New Yorkissa Olga ja vuoden vanha Aune- tytär olivat 25.7.1909. Laiva oli nimeltään Celtic. Se lähti Helsingistä, pysähtyi Liverpoolissa ja saapui New Yorkiin Island of Ellisiin. Matkustajaluettelossa numeroilla 15 ja 16 merkittyjen Olgan ja Aunen Amerikan määränpääksi ja oleskelupaikaksi on merkittu englanniksi puoliso ja isä Matti Kärkäs sekä osoite Brooklyniin New Yorkiin. Olga ja Aune eivät Amerikassa kauaan viihtyneet vaan palasivat seuraavana vuonna kotiin Helsinkiin.  Anton ja Olgan veli Lahja Kantojärvi lähti 1920-luvun lopulla töihin Canadaan, mutta perheen jäätyä Sieviin, myös hän palasi 1930-luvun alussa Suomeen oltuaan kuitenkin useamman vuoden töissä Canadan metsissä. Myös Anton, Lahjan ja Olgan serkku Janne Hoikkala lähti Amerikkaan 1890-luvun lopulla. Hän tiettävästi jäi sinne ja edelleen teen työtä tuon perheen löytämiseksi sieltä. Minnesotassa, mihin Janne aikanaan saapui, asuu paljon Hoikkala - nimisiä, joten toivon yhteyden sukuun vielä löytyvän. Kalle-pappani sisar Anni Äyräntö os. Karra muutti myös Amerikkaan 1900-luvun puolivälissä ja hän perheineen asustaa siellä edelleen. Suvun jäsenten etsintään Amerikasta olen saanut hyvin apua siirtolaisinstituutista, joka palvelee myös internetin välityksellä ja jonka kautta olen löytänyt linkkejä, joiden kautta etsiä sukulaisia. Amerikan siirtolaisten lisäksi olen etsinyt sukua myös Ruotsista ja Tanskasta.

Tapahtumassa oli aiempaa vähemmän näytteilleasettajia, joten tilaa vapaamuotoiselle keskustelulle aulatilassa oli runsaasti. Mukava anti tällaisille tapahtumille onkin se, että tapaa muita harrastajia, kuulee muiden kokemuksia, saa vinkkejä omaan tutkimukseen ja joskus jopa tapaa yllättäen ihmisiä, joiden kanssa sukujuuret kohtaavat jossakin kohtaa menneisyyttä. Näin kävi tänäänkin ja puhuessamme päädyimme moniin yhteisiin, tällä kertaa virtolaisiin nimiin. Näillä keskusteluilla on se innostava puoli, että ne saavat palaamaan perheisiin ja taloihin, joita ei välttämättä hetkeen ole tutkinut. Tänäänkin on ollut pakko kaivaa tuon keskustelun pohjalta esiin Virtain rippikirjoja ja oman sukututkimusohjelman tietoja etsien yhteyksiä eri perheiden välillä. Äitini mummun Emma Rantasen os.Mäki sukuhan on vahvasti virtolaista, mutta löytyy sieltä myös sekä äitini että isäni puolelta muitakin Ruoveden ja Kurun puolelta Virroille lähteneitä sukuhaaroja.

Nuijamiesten muistomerkki Ilmajoella kortin kuvaamana

Jaakko Ilkan sukuseuran esittelypöytä kiinnosti minua siksi, että lasteni sukujuuret isänsä puolelta juontavat Ilmajoelle ja lähiympäristöön. Lasteni isän setä Veikko Hakala on aikanaan 1980-luvulla sukua tutkinut ja se helpottaa tiedon hakemista lasteni sen puolen sukujuurista. Jaakko Ilkan Sukusanomista n:ro 6 löysin myös Aila Yli-Hakolan poimintoja Ikaalisten historiasta, mikä puolestaan saa kaivelemaan Ikaalisten historiateoksia ja Veikonkin tekemää sukututkimusta taas kerran esille. Lehtien, sukuseuran pinssin, korun ja postimerkkien joukossa oli myös sukuseuran myymä Ilkan monumenttia kuvaava postikortti, joka on kuva Alexander Paischeffin maalaamasta Valistuksen opetustaulusta vuodelta 1924.

Luentojen lomassa Mauri Rönni kertoi kevenneyksenä muistojaan entisaikojen elämästä. Osassa tarinoissa Mauri oli elänyt itsekin mukana, mutta osa arvokkaista tarinoista oli kuultua aiemmilta sukupolvilta. Tunnen Maurin tarinointitaidon ennestään eikä hän tuottanut pettymystä nytkään. Lasten pituushyppykisat ja kanankuolintodistus jäivät minulle tarinoina mieleen monen muun tarinan joukossa. Nämä tarinat perheen arjesta, kylän tapahtumista ja entisajan elämästä tuovat sukututkimusta elävämmäksi, mutta antavat ne meille nykypäivän ihmisille paljon opettavaistakin tietoa menneistä ajoista. Päivän ajatuksena näiden tarinoiden lisäksi jäi mieleen ihmisten kohtaamisen tärkeys. Vaikka sukututkimusta voi harrastaa tunti toisensa jälkeen yksin tietokoneen parissa, virastoissa tai kirjastoissa, tärkeää on ihmisten kohtaaminen ja näiden tarinoiden eläminen yhdessä.

Kirjastomuisto

Kotipaikkakunnallani kerätään parhaillaan kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi asiakkaiden kirjastomuistoja. Ikaalisten kauppalaan perustettiin kirjasto vuonna 1862 ja tästä tehdystä päätöksestä perustaa kirjasto on säilynyt pöytäkirjaote kaupunginarkistossa. Suomessa on ollut kirjastoja eri muodoissaan jo aiemminkin, esimerkiksi Vaasaan perustettiin ensimmäinen yleinen kirjasto 1700-luvun lopulla, mutta 1800-luvun puolivälin jälkeen kansansivistyksen ollessa aktiivisimmallaan perustettiin Suomeen useita nykyisin tavoin toimivia yleisiä kirjastoja. Kuruun kirjasto perustettiin 1861 ja Ruovedelle 1863. Ruoveden kirjastoon rahat kerättiin lahjoituksin ja kinkereillä. Siellä kirjaston ensimmäinen vakituinen kirjastonhoitaja valittiin kuntakokouksessa joulukuussa 1873 ja tehtävään valitun Heikki Hauskan vuosipalkka työstä oli 20 markkaa. Ruovedellä kuten Ikaalisissakin  ensimmäinen kirjasto oli kirkon sakastissa. Ikaalisissa kirjaston ensimmäisiä hankintoja on säästetty noin sata kappaletta. Niiden joukossa on mm. Valtio-oppi vuodelta 1867, Suomen kasvitarha oppikirja ja Eino Leinon Naamioita vuodelta 1905. Näistä vanhoista hankinnoista, entisajan lainauskäytännöistä sekä kirjaston historiasta on tietoa ja kuvia internetissä Ikaalisten kaupunginkirjaston kotisivuilla. 

1970-luvulla kirjasto siirtyi uuden tuolloin valmistuneen yhteiskoulun kanssa saman katon alle. Tähän kirjastoon minäkin tutustuin mennessäni Ikaalisissa ensimmäisen kerran kirjastoon 1980-luvun lopulla Ikaalisiin muutettuani. Kirjasto on edelleen siellä, mutta se on vuonna 2009 remontoitu ja silloin kirjasto oli väliaikaistiloissa keskustassa Alkolta vapautuneissa tiloissa. Ikaalisten kaupunginkirjaston muistoni eivät ole mitenkään erityisiä. Olen lainannut kirjoja aihealueiltaan laidasta laitaan sekä omasta kirjastosta että kaukolainalla, etsinyt tietoa mm. kotiseutukokoelmasta sukututkimustani ja paikallisihistoriaa ajatellen, olen lukenut lehtiä ja käynyt tutustumassa erilaisiin kirjastossa esillä oleviin näyttelyihin. Tänä aikana lehtilukusali on uudistunut, musiikinkuuntelupisteitä ei taida enää olla, tietokoneita on ilmestynyt kirjastoon useampia ja monia kirjastonpalveluita voin nykyään hoitaa kotona omalla tietokoneella verkkokirjaston kautta. Palvelu on aina ollut ystävällistä, kirjavalikoimat ovat monipuoliset ja lainauskäytäntö muista kirjastoista on sujuvaa.

Omat ensimmäiset kirjastomuistoni ovat 1970-luvun alusta Kurusta. Sain kirjastokortin kun aloitin koulun. Kirjastonhoitajana oli Leena Leuku. Hän oli Kurussa kirjastonhoitajana vuodet 1954-1985 eli koko sen ajan kun aloitin koulun 1973 ja pääsin ylioppilaaksi 1985, joten ehdimme tulla tutuiksi vuosien mittaan käydessäni kirjastossa lukemassa, lainaamassa ja etsimässä tietoa ekaluokan kuvakirjoista aina lukiolaisen lukemiin romaaneihin ja opiskelun vaatimiin tietoteoksiin saakka. Hän opasti ja ohjasi, komensi ja kannusti. Hän oppi tuntemaan meidät koululaiset ja muistan hänen monesti jo valikoineen meille kirjojakin, kun tiesi meidän tyttöjen tiettynä aikana lukevan tietynlaisia kirjoja. Muistan esimerkiksi miten kerran kirjastoon mennessä hän esitteli uusia hankittuja Tiina-kirjoja meille luettavaksi. Tai ylemmillä luokilla kun kerroimme tekevämme ystäväni kanssa esitelmää biologian tunnille, hän neuvoi mistä kirjoista voisimme tietoa löytää. Hän oli ystävällinen, mutta piti meidät välituntisin ja koulun jälkeen kirjastoon saapuneet lapset ja nuoret myös järjestyksessä. Lukupöydän ympärillä puhe ja kikatus hiljeni kun hän vain käveli vierelle tai katsoi tietyllä katseella pöytänsä takaa.Kirjastokorttini numero oli muuten 21. Lainaukset merkittiin silloin kirjoissa oleviin lappuihin käsin ja muistan selvästi tuon numeroni kortissa ja kirjojen lainauslapuissa. Muistan myös tarkalleen missä silloisessa kirjastossa sijaitsi nuo Anni Polvan Tiina - kirjat sekä Enid Blytonin Viisikko-kirjat. Alakouluikäisenä leikin sisareni kanssa kirjastoa ja välillä meillä oli riita siitä kumpi saa olla Leukun Leena eli kirjastonhoitaja.

Seuraava kirjastonkäytön muistoni on Ruovedeltä. Lukiolaisesta Ruoveden kirjasto tuntui suurelta tuttuun Kurun kirjastoon verrattuna ja muistan miten nykyaikaiselta tuntui koulun jälkeen linja-autoa odotellessa istua kirjaston sohvalla ja kuunnella kuulokkeilla musiikkia. Kuunneltu levy valittiin levyvalikoimasta ja kirjastonhoitaja laittoi sen pyörimään. Myöhemmin on tutuksi tullut kirjastot muuallakin ja miten ollakaan jokin aika sitten reilun kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen kävin Ruovedellä kirjastossa ja totesin muistaneeni sen paljon isompana kuin se olikaan. Musiikinkuuntelupiste sohvineen oli myös hävinnyt ja tilalla olivat tietokoneet.

Kurun kirjastokin on tässä ajassa muuttunut. Sinne ei enää liukastella koulun betoniaidan viertä nurmikkoa pilaten ja sijainnin vuoksi välitunnitkaan eivät enää taida olla kirjaston ruuhka-aikaa. Silti mielessäni on se kirjastomuisto kun hädin tuskin yletyin kirjastonhoitajan pöydän ääressä näkemään mitä korttiini kirjoitetaan. Nojasin kyynärvarsillani pöytään ja leuallani käsiini, jotka olivat siis leukani korkeudella ja kurkotin varpailleni nähdäkseni. Olin innoissani kortista, mutta hiukan harmitti, kun äidin piti kertoa asioita minusta, vaikka eihän ne sen kummenpia olleet kuin ylpeän äidin puhetta koulun aloittavasta esikoisesta, joka saa kirjastokortin ja opettelee kirjaston tavoille. Samat tarinat taisin itsekin kertoa käydessäni oman esikoiseni kanssa hakemassa hänelle kirjastokorttia Ikaalisten kirjastosta. Tuolloin 1990-luvun puolivälissä numerot kirjastokorteissa olivat vaihtuneet viivakoodiin.

Kotiseudun maisemia Felix Frangin silmin

Aloitin kesäloman käymällä ystävieni kanssa taidenäyttelyssä kotipaikkakunnallani. Yksi ystävistäni on syntyperäinen ikaalilainen ja minua vanhempi, joten hän muistaa ja tietää monia ihastuttavia tarinoita paikkakunnan taloista, ihmisistä ja maisemista. Senpä takia usein pyydänkin häntä mukaani vastaaviin näyttelyihin, joissa voi taulujen tai valokuvien  kautta tutustua kotipaikkakunnan historiaan. Tänä vuonna tällainen näyttely oli ikaalilaisen kuvataiteilijan Felix Frangin (1862-1932)  150-vuotis juhlanäyttely. Lokakuussa 2012 tulee kuluneeksi hänen syntymästään 150-vuotta. Näyttely on Omalla Tuvalla koko kesän ajan ja siihen on koottu hänen öljyvärimaalauksiaan ja luonnoksiaan sekä valokuvakopioita Frangin maalaamista alttaritauluista. Mielenkiintoinen on myös monien valokuvien joukko, joita voi diaesityksenä näyttelytiloissa katsella. Felix Frang valokuvasi itse ja esille on tuotu näistä lasinegatiiveistä kehitettyjä valokuvia katsottavaksi, mutta myös tunnistettavaksi, sillä osa ihmisistä ja paikoista on vielä tunnistamattomia.

Oma Tupa on Ikaalisten Vanhassa kauppalassa sijaitseva 80-vuotias entisöity juhlatalo. Talo on rakennettu ikaalisissa syntyneen Bertel Strömmerin piirrustusten pohjalta ja vihitty käyttöön 1924. Ravintola-, matkustajakoti-, käräjä-, kunnantoimisto, teatteri- ja elokuvatoimintaa nähnyt talo rapistui välillä ja oli joutua puretuksikin, mutta 1990-luvun lopulla perustettiin paikkakunnalla säilyttämisen puolestava toimiva yhdistys ja sen työn tuloksena entisöity talo vihittiin uudelleen käyttöön syksyllä 2003. Niinpä talo saa jatkaa elämäänsä mm. juhlien, näyttelyiden ja kokousten pitopaikkana sekä kulttuurinähtävyytenä Ikaalisten kauniissa Vanhassa kauppalassa. Kulttuurista ja menneestä nauttivalle rakennus on mitä parhain vierailukohde näyttelyiden ja juhlien ohella.

Tämän kesäisen näyttelyn kohde Felix Frang syntyi lokakuussa 1862 Ikaalisissa. 16-vuotiaana nuorena miehenä hän pääsi Helsinkiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun vuonna 1878 ja 1880-luvulla hän opiskeli ja maalasi myös Düsseldorfissa Saksassa, miltä ajalta on tämän kesän näyttelyssäkin muutama maalaus esillä. Saksan vuosien jälkeen Felix Frang palasi Ikaalisiin. Kotiseudullaan hän maalasi useita maisematauluja, mutta paljon myös muotokuvia, joita kylpylävieraat häneltä tilasivat. Kuvataiteilijan elämästä saa kiinnostuneet tietoa kirjallisuuuden lisäksi myös sukututkimuksen alueelta, sillä Frangin sukua on tutkittu ja suvulla on kotisivut internetissä. Lisäksi 150-vuotis juhlavuotta on juhlistettu Ikaalisissa Marja-Leena Huusarin kirjalla Felix Frang 1862-1932, joka julkaistiin nyt keväällä 2012.

Felix Frang Ikaalisten kauppala 1918

En yhtään ihmettele, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kylpylävieraat ja paikkakuntalaiset tilasivat Felix Frangilta muotokuvia ja tauluja, sillä näyttelyssä voi nähdä kuinka henkeä salpaavan kauniita ja lähes valokuvamaisen aitoja ne ovat. Mm. kuutamoaiheinen taulu Kyrösjärveltä vuodelta 1914 ja Rantavedessä kahlaavia lehmiä esittävä taulu vuodelta 1919 ihastuttavat veden kimaltelullaan ja heijastaen lehmien kuvat veteen sekä kuun heijastuksen pilviverhon takaa. Kaukaa katsoen taulut voisivat olla valokuvia. Läheltä katsoen monissa tauluissa paljastuu esiin upeita yksityiskohtia, joita ei kauempaa katsoen välttämättä näe, kuten naiset kävelemässä päivänvarjoineen tietä alas kohti rantaa, ihmiset veneessä, taiteilija maalaamassa kosken kuohuja tai lumpeet rantavedessä. Muotokuvamaalauksista mieleen jää isän ja äidin kuvat, ilmeisesti Düsseldorfissa maalattu romaanitytön kuva sekä maalaus viulua soittavasta nuorukaisesta.

Felix Frang Kyröskosken partaalla 1889

Felix Frang Rantavedessä kahlaavia lehmiä 1919

Taulujen ja niiden aiheuttaman ihastuksen lisäksi itseäni kiinnostivat näyttelyssä itse taulujen maisemat ja paikat sekä Frangin kuvaamat vanhat valokuvat. Kotoisalta näyttivät maisemat Kartusta ja Viljakkalasta sekä tuntemattomista paikoista. Tauluissa on kuvattu kauppalaa vastarannalta Kuivaniemestä ja Hämylän rannasta. Tuon ajan kylpylaitos kauniissa maisemassa näkyy tauluissa siis vastakkaisella rannalla kuin se nykyään on. Tuomarintalo ja Valkaman talo sekä rannasta kauppalaan nouseva tie ja mäki näyttävät  tauluissa varsin idylliseltä naisten astellessa katua päivänvarjoineen. Tenniskentistä ja pesäpallokentästä ei ole vielä tietoakaan. Alueen maisemaan kuuluvat järvet, kalliot, metsät ja pellot tulevat tauluissa kauniisti ikuistetuiksi. Noin 1890 maalatussa öljyväriluonnoksessa Soutukisa Läykkälänlahdella näkyy mäen päällä kaksi kellotapulia kirkon kirkon vieressä ja  vuonna 1916 maalatussa taulussa voi nähdä Viljakkalan 1931 tulipalossa tuhoutuneen pappilan.

Mukana olleen ystäväni ansiosta kuvat kertoivat minulle enemmän kuin jos olisin ollut yksin. Näyttelykierroksen ja valokuvien katselun jälkeen oli antoisaa palata kotiin Vanhan kauppalan läpi. Jokunen tauluissa nähdyistä rakennuksista on vielä paikoillaan, osan tilalla on uusia rakennuksia. Myös Kauppalan portti, Rahkola ja Rantopään maisemat sekä vanhan kellotapulin paikka oli käytävä vielä erikseen katsomassa paikanpäällä vertaillen nykyistä ja vanhaa maisemaa. Katukuvassa näkyvät kaivot  Poppelikadulla ja laivarannan tuntumassa eivät olleetkaan mitä tahansa talojen pihoista jääneitä kaivoja vaan yleisiä kaivoja, joista kauppalan väelle oli aikanaan jaettu vettä.Valokuvissa näkynyttä palohakaa talojen tikapuiden vierellä emme enää Rantopäässä nähneet, vaikka vielä joitakin vuosia sitten sellainen erään talon räystäältä roikkui. Merkittävä  väline sekin tulipalon sattuessa rinteessä lähekkäin olevien puutalojen pelastamiseksi ja jostakin syystä en sellaiseen aiemmin ollut huomiota kiinnittänyt. Taiteen, tiedon ja tarinoiden lisäksi olen taas monta mielikuvaa rikkaampi asettaessani esipolviani tuon ajan maisemaan ja elämään. Kaunissa maisemissa on eletty sata vuotta sitten ja niistä samoista maisemista on onneksi vielä nautittavaa meillekin.